Muistattehan joukon pojankoltiasia, jotka Jumala taannoin kutsui kalastamasta, näillä kuuluisilla sanoilla: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja" (Luuk.5:10)? Aivan, kyse on Pietarista & kumppaneista.
Päädyin tässä taannoin töistä kotiin pyöräillessäni vanhan seukkarini raamisjutustelun muisteloihin. Muistin, että tuosta kyseisestä Raamatunkohdasta olin kerrankin pienenä, pelokkaana yläastelaisena osannut sanoa jotain oikeasti fiksua. Pohdittavana kysymyksenä oli ollut jotain tämänmoista: mitä samaa Jumalan kutsussa tuolloin oli verrattuna siihen miten Jumala kutsuu ihmisiä tänään? Vastasin siihen, että Jumala kutsuu edelleen tavallisia ihmisiä.
Hieman varttuneemmat aivoni kehittivät tätä pohdintaa tällä kertaa vielä syvemmälle. Paitsi että Jumala kutsuu tavallisia ihmisiä, Hän kutsuu heitä sieltä missä he milloinkin sattuvat olemaan. Eli jos joku sattuu olemaan kalastamassa ja Jumala tarvitsee häntä juuri silloin niin sieltähän Jumala häntä lähtee etsimään. Tällä päättelyketjulla (korjatkaa toki jos aivonne sattuvat olemaan vielä kehittyneemmät ja huomaatte päättelyketjussani epäjohdonmukaisuuksia) on aivan turha murehtia sitä onko kouluttautumassa oikealle alalle tai juuri sillä hetkellä väärältä tuntuvissa töissä. Jumala kyllä näkee missä kukakin on ja tietää milloin näitä tarvitsee. Eli ei kannata murehtia.
"Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua." (Room.11:29)
Toivorikkaalla mielellä, Ann
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Jumala oot mun vieressä
Uskossa, niinku elämässä muutoinki, on välillä helppoja ja vaikeita aikoja - itsestäänselvyys, niinpä niin. Ja sitten kasvukipujen kautta sitä voi yhtäkkiä huomatakin vahvistuneen uskossa taas hieman lisää.
Aiemmin tulin jo kirjoitelleeksi täysin oikealta tuntuvasta kesästäni. Siihen on kuitenkin kuulunut myös rukouksia sellaisten asioitten puolesta, jotka ei millään tunnu etenevän, ei vaikka rukoilisin kuinka. Vaikutuksen osaatte ehkä arvatakin: ei tekis mieli rukoilla ollenkaan. Mutta, tässä tulee tämän jutun juju: sitä huomaa kuitenkin rukoilevansa ihan itsestään. Ja sellaisissa tilanteissa missä ei tietoisesti edes tulisi ajatelleeksikaan rukoilemista. Viimeksi taisin rukoilla tällä tavalla leffateatterissa, joku Pirates-leffan juonikäänne sai minut kiittämään Luojaani siitä, ettei mulla oo mitään hätää. Se rukous oli sellasta "tiiän että oot mun vieressä koko ajan ja voin jutella sulle niin ku kelle tahansa kaverille ja missä ja milloin vain" -rukousta. Tällaisia tilanteita on tullut tän kesän aikana useita, ja ne on tuntuneet just tuolta samalta.
Oon ehkä pikku hiljaa alkamassa oikeasti todella tajuta rukouksen jujun. Ei tarvita mitään ylhäisiä puheita, koska Jumala on mun vieressä - oikeestaan mun sisällä myös, joten sehän on vähän kuin puhuisi toiselle persoonalleen tai vastaavaa. Joten jos ei tee mieli lausua superhienoja sanoja yläkertaan, niin voitte ihan rauhassa supista, kuiskia, köhistä tai muutoin teille sopivalla tavalla jutella parhaalle ystävällenne, Hän kyllä kuulee. Ja jos voimat tähän tuntuu olevan vähissä niin niitäkin kannattaa rukoilla, kokeiltu on ja toimii. Muistakaa ettette te kannata juurta vaan juuri kannattaa teitä (jos joku muistaa Sanan paikan niin saa kertoa, koska tunnustan että mulla on käsittämättömän huono Raamatunpaikka -muisti (jossain täällä se on mutta en yhtään muista missä..:p)).
Yllättäkäähän itsenne salakavalasti rukoilemasta,
Ann:)
Aiemmin tulin jo kirjoitelleeksi täysin oikealta tuntuvasta kesästäni. Siihen on kuitenkin kuulunut myös rukouksia sellaisten asioitten puolesta, jotka ei millään tunnu etenevän, ei vaikka rukoilisin kuinka. Vaikutuksen osaatte ehkä arvatakin: ei tekis mieli rukoilla ollenkaan. Mutta, tässä tulee tämän jutun juju: sitä huomaa kuitenkin rukoilevansa ihan itsestään. Ja sellaisissa tilanteissa missä ei tietoisesti edes tulisi ajatelleeksikaan rukoilemista. Viimeksi taisin rukoilla tällä tavalla leffateatterissa, joku Pirates-leffan juonikäänne sai minut kiittämään Luojaani siitä, ettei mulla oo mitään hätää. Se rukous oli sellasta "tiiän että oot mun vieressä koko ajan ja voin jutella sulle niin ku kelle tahansa kaverille ja missä ja milloin vain" -rukousta. Tällaisia tilanteita on tullut tän kesän aikana useita, ja ne on tuntuneet just tuolta samalta.
Oon ehkä pikku hiljaa alkamassa oikeasti todella tajuta rukouksen jujun. Ei tarvita mitään ylhäisiä puheita, koska Jumala on mun vieressä - oikeestaan mun sisällä myös, joten sehän on vähän kuin puhuisi toiselle persoonalleen tai vastaavaa. Joten jos ei tee mieli lausua superhienoja sanoja yläkertaan, niin voitte ihan rauhassa supista, kuiskia, köhistä tai muutoin teille sopivalla tavalla jutella parhaalle ystävällenne, Hän kyllä kuulee. Ja jos voimat tähän tuntuu olevan vähissä niin niitäkin kannattaa rukoilla, kokeiltu on ja toimii. Muistakaa ettette te kannata juurta vaan juuri kannattaa teitä (jos joku muistaa Sanan paikan niin saa kertoa, koska tunnustan että mulla on käsittämättömän huono Raamatunpaikka -muisti (jossain täällä se on mutta en yhtään muista missä..:p)).
Yllättäkäähän itsenne salakavalasti rukoilemasta,
Ann:)
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Pilviä taivaalla
Heipä hei! :)
Miten ihana kesä onkaan ollut! Tuntuu että Jumala on johdattanut sen täysin sellaiseksi kuin tällä hetkellä eniten tarvitsen. Viime aikoina minua on mietityttänyt myös taivas, ihan se silmillä nähtäväkin. Se näyttää toisinaan nimittäin aivan siltä kuin joku olisi maalannut sen vesiväreillä! Jotenkin siinä tuntuu minun mielestä konkretisoituvan Jumalan luomistyö, kaikki ne siveltimen vedot - vaikken tiedäkään onko Jumala käyttänyt sivellintä mutta kuitenkin. Ja vaikka Jumala on luonut kaiken, niin koko ajan Hän luo myös uutta, ihan niin kuin taivaskin on joka hetki eri värinen. Niin on myös meidän elämässä, näin uskon. Kun olemme valmiita, tulee seuraava Jumalan hyväksi näkemä muutos, siihen saamme luottaa. Vaikka välillä luottaminen todella on vaikeaa. Toivonpa siis että Jumala taiteilee elämäänne oikein lämpimillä sävyillä. Tosin välillä tarvitaan kunnon ukkospilviäkin;)
-Ann
Miten ihana kesä onkaan ollut! Tuntuu että Jumala on johdattanut sen täysin sellaiseksi kuin tällä hetkellä eniten tarvitsen. Viime aikoina minua on mietityttänyt myös taivas, ihan se silmillä nähtäväkin. Se näyttää toisinaan nimittäin aivan siltä kuin joku olisi maalannut sen vesiväreillä! Jotenkin siinä tuntuu minun mielestä konkretisoituvan Jumalan luomistyö, kaikki ne siveltimen vedot - vaikken tiedäkään onko Jumala käyttänyt sivellintä mutta kuitenkin. Ja vaikka Jumala on luonut kaiken, niin koko ajan Hän luo myös uutta, ihan niin kuin taivaskin on joka hetki eri värinen. Niin on myös meidän elämässä, näin uskon. Kun olemme valmiita, tulee seuraava Jumalan hyväksi näkemä muutos, siihen saamme luottaa. Vaikka välillä luottaminen todella on vaikeaa. Toivonpa siis että Jumala taiteilee elämäänne oikein lämpimillä sävyillä. Tosin välillä tarvitaan kunnon ukkospilviäkin;)
-Ann
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)