Jumala oot mun vieressä

Uskossa, niinku elämässä muutoinki, on välillä helppoja ja vaikeita aikoja - itsestäänselvyys, niinpä niin. Ja sitten kasvukipujen kautta sitä voi yhtäkkiä huomatakin vahvistuneen uskossa taas hieman lisää.

Aiemmin tulin jo kirjoitelleeksi täysin oikealta tuntuvasta kesästäni. Siihen on kuitenkin kuulunut myös rukouksia sellaisten asioitten puolesta, jotka ei millään tunnu etenevän, ei vaikka rukoilisin kuinka. Vaikutuksen osaatte ehkä arvatakin: ei tekis mieli rukoilla ollenkaan. Mutta, tässä tulee tämän jutun juju: sitä huomaa kuitenkin rukoilevansa ihan itsestään. Ja sellaisissa tilanteissa missä ei tietoisesti edes tulisi ajatelleeksikaan rukoilemista. Viimeksi taisin rukoilla tällä tavalla leffateatterissa, joku Pirates-leffan juonikäänne sai minut kiittämään Luojaani siitä, ettei mulla oo mitään hätää. Se rukous oli sellasta "tiiän että oot mun vieressä koko ajan ja voin jutella sulle niin ku kelle tahansa kaverille ja missä ja milloin vain" -rukousta. Tällaisia tilanteita on tullut tän kesän aikana useita, ja ne on tuntuneet just tuolta samalta.

Oon ehkä pikku hiljaa alkamassa oikeasti todella tajuta rukouksen jujun. Ei tarvita mitään ylhäisiä puheita, koska Jumala on mun vieressä - oikeestaan mun sisällä myös, joten sehän on vähän kuin puhuisi toiselle persoonalleen tai vastaavaa. Joten jos ei tee mieli lausua superhienoja sanoja yläkertaan, niin voitte ihan rauhassa supista, kuiskia, köhistä tai muutoin teille sopivalla tavalla jutella parhaalle ystävällenne, Hän kyllä kuulee. Ja jos voimat tähän tuntuu olevan vähissä niin niitäkin kannattaa rukoilla, kokeiltu on ja toimii. Muistakaa ettette te kannata juurta vaan juuri kannattaa teitä (jos joku muistaa Sanan paikan niin saa kertoa, koska tunnustan että mulla on käsittämättömän huono Raamatunpaikka -muisti (jossain täällä se on mutta en yhtään muista missä..:p)).

Yllättäkäähän itsenne salakavalasti rukoilemasta,

Ann:)