Uusi vuosi on pian alkamassa, vaikken uusista vuosista niin kovin välitäkään. Olen alkanut pitää syntymäpäiviä paljon enemmän uuden alkuna - siitähän alkaa itse kunkin uusi vuosi. Toiveena on että tavaksi syntyisi rukoilla synttärisankarin puolesta, että uusi vuosi voisi olla Isin suunnitelmien mukainen. Mutta ihan samalla lailla jokainen päivä on mielestäni uuden alku. Mahdollisuus. Olen lukenut joululomalla Lisa Beveren kirjaa Salaisuuksia Jumalan tyttärille - suosittelen! - ja se sai minut fiilistelemään sillä ajatuksella, että armo on enemmänkin voimaa selviytyä synneistä kuin niistä jälkeenpäin ulossetviytymistä.
Eli siis meillä kaikilla olisi mahdollisuus olla uljaita itsejämme, jotka katkomme tappurapensaat miekoillamme ylväinä kuin sotilaat konsanaan. Vaikka vähän ruvilla ulkoisesti mutta sisältä vahvaakin vahvempia. Jeesuksen vahvistamia. Ehkemme me aina uskoisi selviytyvämme tuosta tappuraviidakosta, mutta selviydymme kuitenkin. Linnan piha loisteliaisuuksineen odottaa. Taivas odottaa.
Tai sitten kulkisimme niskat loimussa arasti pälyillen ja tappuroihin kiinni jääden, vanhaan syntiseen osaamme jämähtäen. En tiedä teistä, mutta itse innostun enemmän tuosta ensimmäisestä skenaariosta. Ajatelkaa, Jeesuksen avulla meillä on oikeasti mahdollisuus aloittaa joka päivä alusta, saada voimaa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Jeesus pukee meidän yllemme sen taisteluvarustuksen, miekkoineen kaikkineen. Siispä, rakkaat siskot ja veljet:
"Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana." (Ef.6:14)
Siunausta jokaiseen huomiseen, armon vuoteen tulevaan, ilon päivään seesteiseen, sateen iskuihin ankariin, yöhönkin tummaan levottomaan, puuskiin tuulen huutavan. Pimeys. Tässäkin hetkessä, saat voimaa, saat alkaa uudestaan. Valot.
Toivo on syttynyt sydämeen.
- Ann
torstai 29. joulukuuta 2011
maanantai 19. joulukuuta 2011
Pysähtyminen joulun äärelle
Voi miten monet ihmiset käyttävät tämän viikon ylitsepääsemättömään stressaamiseen ja kiirehtimiseen sinne sun tänne. Meidän perhe ei. Äitini oli pudonnut töissä rappuset pää edellä alas ja sen tuloksena häneltä oli mennyt pari kylkiluuta poikki. Siihen loppuivat keittiöremontin jälkeiset loputtomat järjestelyt ja jouluhääräilyt. Nyt äidin pitää vain levätä. Ja vaikka kovasti tapahtuneesta säikähdinkin ja harmittaa, että äitiin sattuu, olen tavallaan myös onnellinen. Nyt äiti saa olla välillä se, jota hemmotellaan. On ihanaa olla konkreettisesti niin lähellä äitiä ja auttaa ihan arkisissa toimissa. Samalla asiat asettuvat jälleen sopivasti tärkeysjärjestykseen. Joulun ydin saa kirkastua ja kaikki muu häsellys sen ympäriltä saa hälvetä.
On jälleen aika ihmetellä sitä, miten Jeesus todella syntyi aikoinaan maailmaan, tänne meidän keskellemme, Taivaan Isän lähettämänä. Olen viime aikoina saanut ihastella ystäväni pientä vauvaa. Tuota pientä ihmislasta katsellessa jotenkin unohtaa täysin kaikki arjen huolet ja sitä vain lumoutuu... Samaa toivon tälle joululle: että voisin lumoutua Jumalan antamasta lahjasta, Hänen tekonsa suuruudesta ja Jeesuksen rakkauden voimasta, joka voittaa kaiken.
Tätä kaikkea toivon teillekin. Älkää stressatko turhia, nauttikaa ennemmin siitä pienestä mitä teette. Hiljentykää Jumalan edessä ja antakaa joululle mahdollisuus lumota teidät.
Joulumielin, Ann
On jälleen aika ihmetellä sitä, miten Jeesus todella syntyi aikoinaan maailmaan, tänne meidän keskellemme, Taivaan Isän lähettämänä. Olen viime aikoina saanut ihastella ystäväni pientä vauvaa. Tuota pientä ihmislasta katsellessa jotenkin unohtaa täysin kaikki arjen huolet ja sitä vain lumoutuu... Samaa toivon tälle joululle: että voisin lumoutua Jumalan antamasta lahjasta, Hänen tekonsa suuruudesta ja Jeesuksen rakkauden voimasta, joka voittaa kaiken.
Tätä kaikkea toivon teillekin. Älkää stressatko turhia, nauttikaa ennemmin siitä pienestä mitä teette. Hiljentykää Jumalan edessä ja antakaa joululle mahdollisuus lumota teidät.
Joulumielin, Ann
torstai 8. joulukuuta 2011
Sydämeni soi kiitosta
Eilen illalla käydessäni nukkumaan tunsin olevani todella, todella väsynyt. Ajattelin koko työntäyteistä syksyä ja kaikkea vielä ennen joulua tehtävää. Heräsin samaan stressiin, kylläkin pari tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut. Mutta sitten sain jälleen viettää aivan parhaan hetken Luojani kanssa. Aamupalahetken Sanan äärellä.
Ensimmäinen minuun kolahtanut kohta oli seuraavanlainen: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen." Tänä aamuna tuo kyseinen kohta puhui minulle siitä, että jos olen oikeasti Jumalan minulle luomalla polulla, niin hän kyllä varustaa, antaa tarvittavan ajan ja jaksamisen aivan kaikkeen mitä tulen kohtaamaan.
Jatkoin roomalaiskirjeeseen yrittäen etsiä ystäväni löytämää raamatunkohtaa 5 luvun alusta. Luin vielä hieman pidemmälle ja niin sydämeni vain tulvahti täyteen kiitosta.
Tänä aamuna
kiitän, että saan olla
Sinun.
Tänä aamuna
tiedän, että kaikki päättyy hyvin.
Koska sinä,
rakas Jumalani,
minua rakastat.
Maa voi olla synkkä,
likainen kuin sydäntä vailla.
Mutta tänä aamuna,
katson suoraan taivaaseen.
Ja näen puhtautta,
täyttä rakkautta.
Se ei voi olla
kenestäkään muusta,
kuin Sinusta yksin, Jumalani.
Rakas Jeesus,
kiitos, kun annoit mahdollisuuden
kokea tuon puhtauden.
Kiitos,
että rakastat.
Tänäänkin.
-Ann
lauantai 3. joulukuuta 2011
Kutsuttu elämään juuri nyt
Soitin tällä viikolla erään pitkän päivän päätteeksi yhdelle ystävälleni. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että minun täytyy soittaa, tuntui, että Jumala kutsui minut hänelle soittamaan. Niin soitin ja sain kuulla tämän rakkaan, viisaan ystäväni pohdintoja siitä, miten meidät jokainen on kutsuttu elämään juuri nyt. Jäin näihin aatoksiin pohtimaan, miten minutkin on kutsuttu elämään juuri tällä aikakaudella, juuri tässä paikassa, juuri tässä hetkessä.
Itse en sinänsä pidä laisinkaan postmodernista aikakaudestamme. Voisin paljon ennemmin nähdä itseni elämässä 1900-luvun alkupuolella, jolloin elettiin maalla suvun ympäröimänä ja yhdessä nautittiin luonnon antimista. Tai romantiikan ajalla kuljeskelemassa Englannin vihreillä niityillä sonaatteja kirjoitellen, kauniiseen, vanhanaikaiseen pukuun sonnustautuen. Mutta ei. Kaikista aikakausista minut on kutsuttu elämään juuri nyt. Tällä aikakaudella, jota kukaan ei sanoin osaa määritellä, jossa ei tunnu olevan mitään punaista lankaa, vaan pelkkää sirpaleisuutta, oman onnen tavoittelua, muista erillään elämistä. Ja tälle aikakaudelle Jumala minut on kutsunut elämään, nähnyt maailmaa suunnitellessaan, että juuri tähän aikaan tarvitaan sellainen ihminen kuin minä, sellainen ihminen kuin sinä... ja moni muu, jotka hekin enemmän tai vähemmän pohtivat, mitä täällä maailmassa tekisivät.
Kaikessa viisaudessaan Jumala on minut myös johdattanut opiskelemaan Jyväskylään. Hakiessani opiskelemaan en edes kokeillut päästä mihinkään muuhun kaupunkiin. Silloin tällöin sitä on jälkeenpäin tullut haaveiltua elämästä muuallakin, toisenlaisesta opiskelupaikasta, toisenlaisesta elinympäristöstä. Mutta samalla tiedän, etten voisi olla tällä hetkellä missään niin onnellinen kuin täällä. Jumala on johdattanut elämääni aivan uskomattoman ihania ihmisiä. En millään voi käsittää onneani. He ovat niin viisaita, elämän suolaisia, rohkaisevia. Heidän kanssaan voin keskustella kaikesta siitä mikä on nurinkurin ja siitä mikä on oikein päin. Täällä saan kurkotella kohti unelmiani, harrastaa sellaisia juttuja, mitä olen koko ikäni halunnut harrastaa ja huomata nauttivani niistä aivan suunnattoman paljon. Saanut seurakunnan, jossa palvella, jossa etsiä kutsumustani. Miten viisas Jumala meillä onkaan!
Ja täällä Jyväskylässä minut on luotu elämään juuri tämä hetki. Syksy on ollut todella opiskeluntäyteinen, monet aiemmin suunnitellut tehtävät ovat jääneet kirjoitettavien tehtävien ja pitkäksi venyvien koulupäivien jalkoihin. Mutta silti minulla on vahva tunne siitä, että tämä kaikki on Jumalan suunnitelmien mukaista. Tämä mitä nyt teen, mitä opiskelen, valmistaa minua sitä tehtävää varten, jonka Jumala minulle on luonut. En vielä tarkemmin tiedä, mikä se on, mutta näin tunnen. Samalla Jumala käyttää minua juuri nyt, missä ikinä liikunkaan. Saan jakaa elämääni upeiden ystävieni kanssa, keskittyä heitä rohkaisemaan ja heidän kanssaan yhdessä pohtimaan. Istua kynttilän valossa pöytäni äärellä ja tietää, että Jumala näkee minut juuri nyt. Katsoo minuun lempeästi ja iloitsee minusta. Ja sinusta myös.
Tiedä, että sinutkin on kutsuttu elämään juuri nyt. Jumala käyttää tätä hetkeä vielä, tavalla joka on jotain niin käsittämättöntä, että sitä on parempi olla edes ajattelematta. Tärkeintä on että tiedät. Että Jumala on kutsunut sinut elämään juuri nyt.
Siunauksin, Ann
Itse en sinänsä pidä laisinkaan postmodernista aikakaudestamme. Voisin paljon ennemmin nähdä itseni elämässä 1900-luvun alkupuolella, jolloin elettiin maalla suvun ympäröimänä ja yhdessä nautittiin luonnon antimista. Tai romantiikan ajalla kuljeskelemassa Englannin vihreillä niityillä sonaatteja kirjoitellen, kauniiseen, vanhanaikaiseen pukuun sonnustautuen. Mutta ei. Kaikista aikakausista minut on kutsuttu elämään juuri nyt. Tällä aikakaudella, jota kukaan ei sanoin osaa määritellä, jossa ei tunnu olevan mitään punaista lankaa, vaan pelkkää sirpaleisuutta, oman onnen tavoittelua, muista erillään elämistä. Ja tälle aikakaudelle Jumala minut on kutsunut elämään, nähnyt maailmaa suunnitellessaan, että juuri tähän aikaan tarvitaan sellainen ihminen kuin minä, sellainen ihminen kuin sinä... ja moni muu, jotka hekin enemmän tai vähemmän pohtivat, mitä täällä maailmassa tekisivät.
Kaikessa viisaudessaan Jumala on minut myös johdattanut opiskelemaan Jyväskylään. Hakiessani opiskelemaan en edes kokeillut päästä mihinkään muuhun kaupunkiin. Silloin tällöin sitä on jälkeenpäin tullut haaveiltua elämästä muuallakin, toisenlaisesta opiskelupaikasta, toisenlaisesta elinympäristöstä. Mutta samalla tiedän, etten voisi olla tällä hetkellä missään niin onnellinen kuin täällä. Jumala on johdattanut elämääni aivan uskomattoman ihania ihmisiä. En millään voi käsittää onneani. He ovat niin viisaita, elämän suolaisia, rohkaisevia. Heidän kanssaan voin keskustella kaikesta siitä mikä on nurinkurin ja siitä mikä on oikein päin. Täällä saan kurkotella kohti unelmiani, harrastaa sellaisia juttuja, mitä olen koko ikäni halunnut harrastaa ja huomata nauttivani niistä aivan suunnattoman paljon. Saanut seurakunnan, jossa palvella, jossa etsiä kutsumustani. Miten viisas Jumala meillä onkaan!
Ja täällä Jyväskylässä minut on luotu elämään juuri tämä hetki. Syksy on ollut todella opiskeluntäyteinen, monet aiemmin suunnitellut tehtävät ovat jääneet kirjoitettavien tehtävien ja pitkäksi venyvien koulupäivien jalkoihin. Mutta silti minulla on vahva tunne siitä, että tämä kaikki on Jumalan suunnitelmien mukaista. Tämä mitä nyt teen, mitä opiskelen, valmistaa minua sitä tehtävää varten, jonka Jumala minulle on luonut. En vielä tarkemmin tiedä, mikä se on, mutta näin tunnen. Samalla Jumala käyttää minua juuri nyt, missä ikinä liikunkaan. Saan jakaa elämääni upeiden ystävieni kanssa, keskittyä heitä rohkaisemaan ja heidän kanssaan yhdessä pohtimaan. Istua kynttilän valossa pöytäni äärellä ja tietää, että Jumala näkee minut juuri nyt. Katsoo minuun lempeästi ja iloitsee minusta. Ja sinusta myös.
Tiedä, että sinutkin on kutsuttu elämään juuri nyt. Jumala käyttää tätä hetkeä vielä, tavalla joka on jotain niin käsittämättöntä, että sitä on parempi olla edes ajattelematta. Tärkeintä on että tiedät. Että Jumala on kutsunut sinut elämään juuri nyt.
Siunauksin, Ann
perjantai 2. joulukuuta 2011
Kaikkien sotkujen Sankari
Joskus taannoin vietettiin parin ystäväni kanssa pyjamailtaa. Kuinka ollakaan keskustelu käänty ihmissuhteisiin ja niitten sotkuihin..kuinka surullisen paljon niitä onkaan. Aina sillon tällön miut valtaa epätoivo ja suuri suru nähessäni ja kuullessani miten paljon ihmisten välillä on kaunaa, anteeksantamattomuutta, riitaa, kateutta, vihamielisyyttä, vaikeita tilanteita ja selvittämättömiä asioita. Me emme vain pysty, emmekä voi löytää ymmärrystä, rakkautta ja anteeksantamusta itestämme. Onneks tässäkin saamme turvata Jeesukseen, joka on täydellinen rakkaus ja auttajamme. Mutta liianki usein itelle käy niin, että unohun liiaks tuijottammaan niitä ongelmia ja sotkuja, vähemmästki tullee pahamieli. Itelle jäi siis varsin surullinen olo pyjamailtamme keskustelujen jälkeen. Onneks kuitenki päätimme päättää illan rukoilemalla yhessä.
Olin varsin väsyny rukouksen aikana (pyjamailloilla on tapana venähtää) eikä uni tuntunu olevan kaukana. En tiiä kävinkö unessa rukouksen aikana, mutta sain nähhä jottain varsin lohullista, kun rukoilimme juuri näitten ihmissuhdesotkujen puolesta;
Eessäni seiso joukko ihmisiä jaettuna kahelle puolelle nenäkkäin; yks ryhmä vasemmalla, toinen ryhmä oikeella puolella, muodostaen pikkasen "kujan". Heiän välillään oli varsin sotkunen ja tiheä "verkko". Aivan kun lankakerrää ois heitelty puolelta toiselle, jokasen ottaessa siitä vuorollaan kii ja kappas vaan - sotku on valmis! Kattoin suoraan etteeni ja miun ois pitäny kulukee siitä lävitte, mutta eihän se onnistunu, tehtävä tuntu mahottomalta. Epätoivo valtas.
Kohta koin sisimmässäni kehotuksen kattoa ylös, etteenpäin sotkujen yli. Ja mitä näinkään?! Jeesuksen ristin loistavan sen kaiken yläpuolella! Siinä minnuu kehotettiin pitämään katseeni. Ihmissuhdesotkut ei tosin hävinny minnekkää, verkko oli yhä eessäin. Aivan kuin juuri nyt kohotan katseeni läppärin näytöstä kattolamppuun, näen yhä "syrjäsilmällä" näkökentässäin läppärin näytön, mutta se on jokseenki utunen ja huomioni ja katseeni on tarkentunu lamppuun. Sama oli Jeesuksen valaisevan kirkkaan, pimeydessä loistavan ristin kanssa; huomioni oli siinä ja ihmisten sotkut näytti jokseenkin toisarvosilta, vähemmän suurilta. Kun pidin katseeni ristissä, sain toivoa eikä kaikkien sotkujen läpi käveleminen tuntunukkaa ennää mahottomalta ja sain rohekutta toivottomuuden sijaan. Tämä palautti mieleeni sen, kuinka Jeesus on kaiken yläpuolella ja hänessä meiän tullee pittää katseemme, hän on toivomme. Jeesuksella on kaikkivalta, ei mikään oo hälle mahotonta! :) Hän on kaikkien sotkujen ja mahottomien tilanteitten Sankari! Häneen me saamme turvata aina ja kaikessa.
"..pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen.." Hebr.12:1-2
"Sillä sen tähden, että hän itse (Jeesus) on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." Hebr.2:18
"..hän (Jumala) vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja KAIKKI hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle.. " Ef.1:20-22
Ja sokerina pohjalla:
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil.4:6-7
Sinnuu siunaten; Katjush
Olin varsin väsyny rukouksen aikana (pyjamailloilla on tapana venähtää) eikä uni tuntunu olevan kaukana. En tiiä kävinkö unessa rukouksen aikana, mutta sain nähhä jottain varsin lohullista, kun rukoilimme juuri näitten ihmissuhdesotkujen puolesta;
Eessäni seiso joukko ihmisiä jaettuna kahelle puolelle nenäkkäin; yks ryhmä vasemmalla, toinen ryhmä oikeella puolella, muodostaen pikkasen "kujan". Heiän välillään oli varsin sotkunen ja tiheä "verkko". Aivan kun lankakerrää ois heitelty puolelta toiselle, jokasen ottaessa siitä vuorollaan kii ja kappas vaan - sotku on valmis! Kattoin suoraan etteeni ja miun ois pitäny kulukee siitä lävitte, mutta eihän se onnistunu, tehtävä tuntu mahottomalta. Epätoivo valtas.
Kohta koin sisimmässäni kehotuksen kattoa ylös, etteenpäin sotkujen yli. Ja mitä näinkään?! Jeesuksen ristin loistavan sen kaiken yläpuolella! Siinä minnuu kehotettiin pitämään katseeni. Ihmissuhdesotkut ei tosin hävinny minnekkää, verkko oli yhä eessäin. Aivan kuin juuri nyt kohotan katseeni läppärin näytöstä kattolamppuun, näen yhä "syrjäsilmällä" näkökentässäin läppärin näytön, mutta se on jokseenki utunen ja huomioni ja katseeni on tarkentunu lamppuun. Sama oli Jeesuksen valaisevan kirkkaan, pimeydessä loistavan ristin kanssa; huomioni oli siinä ja ihmisten sotkut näytti jokseenkin toisarvosilta, vähemmän suurilta. Kun pidin katseeni ristissä, sain toivoa eikä kaikkien sotkujen läpi käveleminen tuntunukkaa ennää mahottomalta ja sain rohekutta toivottomuuden sijaan. Tämä palautti mieleeni sen, kuinka Jeesus on kaiken yläpuolella ja hänessä meiän tullee pittää katseemme, hän on toivomme. Jeesuksella on kaikkivalta, ei mikään oo hälle mahotonta! :) Hän on kaikkien sotkujen ja mahottomien tilanteitten Sankari! Häneen me saamme turvata aina ja kaikessa.
"..pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen.." Hebr.12:1-2
"Sillä sen tähden, että hän itse (Jeesus) on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." Hebr.2:18
"..hän (Jumala) vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja KAIKKI hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle.. " Ef.1:20-22
Ja sokerina pohjalla:
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil.4:6-7
Sinnuu siunaten; Katjush
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)