Kadotuksen ja löytämisen äärellä

Päädyin tässä jokin aika sitten pohtimaan taivasta ja kadotusta. Tiedän, aika korkealla liitelevältä tämä minunkin korviini kuulostaa, mutta jotenkin tunsin, että minun täytyi pysähtyä tämän ajatuksen äärelle. Tiedostaa, miltä Jumala minut oikeastaan onkaan pelastanut ja mihin hän on minut pelastanut. Miltä ja mihin nimenomaan Jeesus minut on pelastanut.

Olen luonnoltani sulosielu, rakastan Jumalan luomaa kauneutta ja värähdän rumuuden ja rujouden edessä. Jotenkin tämä luontoni on estänyt minua ajattelemasta sitä, mitä kadotus olisi ollut. Varoin nytkin menemästä liian syvälle mutta annoin kuitenkin keveiden ajatuksen aaltojen hipaista varpaankärkiäni. Noiden ajatusten kosketuksesta ymmärsin kadotuksesta jotain minun tavallani, kadotuksesta ja löytämisestä ja niiden yhteydestä. Tämän halusin teille tänä aamuna jakaa.

Päädyin siihen, että kadotus olisi ikuinen ero Luojastani. Tuolta Jeesus on minut pelastanut ja sen sijaan lahjoittanut ikuisen yhteyden Luojaani. Ja tätä kautta antanut minun löytää yhteyden siihen ihmiseen, jonka Jumala minuun on luonut. Ne unelmat, joita Jumala minun toivoo tavoittelevan. Ihmiset, jotka Jumala on minun suunnitellut kohtaavan. Kävelevän kaduilla tuomien tuoksun keskellä huumaantuneena siitä ajatuksesta, ettei minun tarvitse olla mitään muuta kuin minä. Minä kaikkien uljaiden taivaaseen kurottavien koivujen keskellä ja niiden rinnallakin saan tietää olevani merkityksellinen, koska Jumala on luonut juuri minut. Aivan niin kuin sinutkin.

En keksi elämälle mitään muuta järkeä. Minulle tämä on maailman jään ja kylmyyden murtava ajatus. Voida elää yhteydessä Jumalaan, kaiken hyvän Luojaan, sinun ja minun Luojaan. Joskus vielä niin, ettei mikään ajatuksen pilviharso voi tunkeutua meidän väliimme. Lähtiessäni näiden ajatuksen virtojen ääreltä sydämessäni kytee pienen pieni toive: saada elää kokoaikaisessa yhteydessä Jumalaani. Niin, että voisin läpi päivän keskustella hänen kanssaan, antaa hänen virvoittavan kosketuksensa hipoa jälleen varpaankärkiäni, kiittää siitä, mitä nytkin saan tässä kirjoittaessani kokea, henkäistä pelkoni kauas ulapalle. Tässä olen minä ja minun kanssani Jumala. Ja tässä kohtaamisessa täydellinen rakkaus karkottaa pelon.

Kunpa kaikki voisivat tämän yhteyden löytää...

-Ann

Hei, minä täällä..taas.

On niitä asioita, rukousaiheita, ajatuksia ja mietteitä, jotka ei vaan jätä rauhaan. Uuelleen ja uuelleen niitten puolesta rukoilee ja jättää ne Iskälle. Mut joskus mittään ei tunnu kuuluvan tai tapahtuvan. Lapsena (ja taitaa vielännii) oli taipumus rankuttaa asioista, jos jottain halus tai jäi vaan levy päälle, mielen päällä pyörivästä. Kyllä, vanhemmat hermostu sen jonku kerran ja jotkut muutkin lähellä olevista on saanu osansa moisesta taipumuksesta.

Joskus sitä tullee mieleen, että onkohan Taivaan Isäki sellane. "Voi hyvä lapsi, eiköhän jo riitä. On tullu selväks." Sinänsä ymmärtäsin. Tai onkohan jokin mun asia "liian" pieni tai höpsö tai suotta murehittava? "Mitä sinä nyt tuommosia?" Niitäki varmaan joukkoon mahtuu.

Mutta kun Jumala ei ookkaa niiku muut. He's above all. Hän on rakkaus. Hän on pitkämielinen. Hän on antanu meille rukouksen lahjaks ja sanonu et me saahaan ja meiän tuliski turvata Häneen Aina ja Kaikessa. Miten suurta onkaan saaha käyä keskustelua, kysyä apua ja jättää KAIKKI asiansa; ilonsa, surunsa, unelmansa, pelkonsa, lahjansa, haavansa, läheisensä, touhunsa, menneen ja tulevan itelleen kaiken Luojalle! Hän tietää kaiken ja haluaa meille hyvää, sillä Hän rakastaa meitä (1.Joh.4:9). Jos ei ookaan sitä toista ihmistä kuuntelemassa ja tukena, ei me sillonkaan olla yksin. Tämä tosiasia ja lupaus kantaa aina <3 Jumala vastaa, vaikkakin se vastaus ei aina miellytä meitä tai siinä saattaa kestää. Siltikin, Hän on uskollinen. Tässä riipun ja roikun etenkin sillon, kun tuntuu että saman asian puolesta huutaa Isän puoleen päivä toisensa perään. Isä on luvannu.

"Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta." Ps.42:6


"Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni...Turvatkaa häneen joka aika, te kansa, vuodattakaa hänen eteensä sydämenne." Ps.62:6, 9


"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua.." Ps.50:15

"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää leipää?..Kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!" Matt.7:7-9,11b


"Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa." 2.Moos.34:6


"Jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata." 2.Tim.2:13



"Oi Herra, Herra! Katso, sinä olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi: ei mikään ole sinulle mahdotonta.." Jer.32:17

Näistä voimaa ammentaen;

~ Katjush

Keijujen tanssia

Haluan jakaa teille tunteen. Sellaisen keveyden, joka syntyy kun päästää eroon kahleista ja vain on. Keveyden, jonka kuka vain voi saavuttaa, nuoruuden huumassa tai ei. Olen kokenut tämän muutaman kerran viime aikoina. Kaksi niistä liittyy puheluihin, joissa vuodatin kaikki ihmeellisimmätkin pelot ja ajatukset erästä asiaa koskien ystävälleni, ja jäljelle jäi vain sula puhtaus. Tunsin tuolloin etten kyennyt puhumaan suoraan Jumalalle mutta noissa puheluissa Jumala oli kuitenkin läsnä, ystäväni kautta ja minussa. Yhden kerran päätin laittaa sähköpostia eräästä asiasta, jonka suhteen en ollut lainkaan varma olinko toiminut oikein. Sain kuitenkin kuulla, että olin. Ja jälleen se puhtaus, turhien ajatusten vieriminen kauas, kauemmas. Vielä kerran tanssissa. Oli ensimmäinen kerta astua lavalle. Jännitin mutta samalla olin vapaa kuin lintu, oli vain minä ja liike, ja Jumala minussa. Arki oli silloin valovuosien päässä. Hetkeen minun ei edes täytynyt yrittää ulottua siihen.

Mitä onkaan ravistella pois se mikä yrittää pitää minut erossa Luojastani, mitä onkaan saada tanssia suoraan Isän syliin. Siinä sylissä elämä pääsee oikeisiin mittasuhteisiin. Siinä saa tuntea, että kaiken yläpuolella on Jumala.

- Ann