Kiitosta

Eräs sunnuntai tässä viime aikoina.. Olin aloittanut päivän käymällä jumalanpalveluksessa. Siellä sain olla Herran palveltavana ja lähteä ristin juurelta taas kohti uutta viikkoa. Jumalanpalvelus on tullut minulle viimeisen vuoden aikana koko ajan tärkeämmäksi. Raamatussa on kirjoitettu, että Jeesuskin kävi synagogassa "tapansa mukaan". Kannustankin teitä kaikkia käymään jumiksessa säännöllisesti, "tapanne mukaan", vaikka välillä onkin uupunut olo viikon jälkeen ja tekisi vain mieli jäädä vällyjen väliin nukkumaan. 

Myöhemmin päivällä kävelin Jyväsjärven rantaa pitkin. Mieli oli keveä ja askel pehmeä. Tunsin, että Jumala puhuttelee minua. Hän muistutti siitä, ettei minun tulisi kantaa liikoja taakkoja tulevaisuutta ja muutenkin elämää tuskailemalla. Tajusin, miten kiitollinen minun pitäisi olla Hänelle kaikesta siitä, mitä olen saanut kokea, nähdä, tehdä.. ja ennen kaikkea uskoa. Kiitin siinä paikassa (joka kylläkin liikkui koko ajan, olinhan kävelemässä:)) kaikestä tästä ja kaikista ihmisistä, joita olen kohdannut ja heistä, jotka ovat minua Herrassa kasvattaneet. Rukoilin heidän kaikkien puolesta. Näin kävelyretkestä tuli rukousretki.

Rukoilla voi missä vain ja mihin aikaan tahansa! Herra kuulee pienimmänkin huokauksemme.

-JR

Pysähtyminen

Niinpä vain aiemmin niin epätodennäköiseltä näyttävästä haasteestakin selvittiin. Ja jäi hyvä mieli. Väsynyt mutta hyvä. Ja mietinpä vain silloin että niin, miten hyvä vain olisi jos osaisi tehdä asioita levosta käsin. Pysähtyä hetkeksi. Sulkea silmät. Ja antaa rauhan tulla. Aivan niin kuin Marleena Ansio puhui kirjassa Onnenavain. Ja sitten vasta ryhtyä toimeen. Koska jos puskee vain eteenpäin ihan hiestä märkänä niin eipä sitä juuri huomaa mitään mitä ympärillä tapahtuu.


Viime viikko oli miulla ihan täynnä kaikkea mahdollista - eipä sinänsä mitään uutta, sillä sama olotila on tuntunut jatkuvan jo pitkäääään. Ennen kaikkea miun aivot on tuntuneet välillä olevan ihan täynnä. Mutta nytkin kun sain viikonlopun ajan tuulettaa aivojani kaikella muulla kuin opiskeluilla ja vastuujutuilla niin kappas. Johan alkoi ajatukset juoksennella. Ja elämäkin näyttää valoisemmalta. Vähän niin kuin olisi ollut auton tuulilasi ihan täynnä lunta ja olisin viitsinyt hetkeksi pysähtyä poistamaan kaiken lumen. No, nyt se on poistettu ja näen taas eteeni. Eikä kaikki näytäkään niin synkältä:)


Kaipa tämä kaikki liittyy siihen, miten joskus tajusin rakkauden kaksoiskäskyn olevan oikeastaan rakkauden kolmoiskäsky - en toki keksinyt tätä itse, joku muu siitä miulle mainitsi ja aloin miettiä että niin, kaipa tuossa jotain perää voi ollakin. Että siis pitää rakastaa Jumalaa enemmän kuin mitään muuta ja lähimmäistä niin kuin itseä. Joten ihmiset: rakastakaa itseänne, olettehan Jumalan luomia ihanuuksia itse kukin! Ja vieläpä Jumalan asuinsijojakin. Pysähtykää hetkeksi lepäämään. Sulkekaa silmät. Virkistykää. Ja avatkaa taas silmät.

Believe me, it's not just Disney-magic,

Ann

Kevyt rukous

Kevätaurinko on ilahduttanut minua jo muutaman viikon ajan. Jokin sisälläni läikähtää onnesta, kun auringon kaino lämpö löytää tiensä poskipäille.

Olin muutama päivä sitten pitkällä aamukävelyllä. Katsahdin kirkaalle taivaalle ja huomasin pitkästä aikaa rukoilevani. Synkkä marraskuu, viluinen joulukuu, kiireinen tammikuu ja väsynyt helmikuu olivat jotenkin painaneet mieleni ja sydämeni kauas rukouksen keveydestä. Huomasin toteavani sen kummemmin asiaa pohtimatta: "Jumala on totta. Tämä hetki on totta. Rukous on totta.". Sydämeni täyttyi ilosta ja mieleni teki tanssahtaa muutama askel. Jätin tanssimisen kuitenkin sillä kertaa väliin, sillä takanani tepastellut vanha pariskunta olisi varmaankin ihmetellyt outoa liikehdintääni..

Minulla on taipumus toisinaan murehtia huomisesta vain murehtimisen vuoksi. Onpa ihanaa olla kevyt kevätauringossa! Vaikka vain kerran viikossa aamupäiväkävelyllä. Taidankin lähteä tänä keväänä useammin rukouskävelylle.

-S.

"Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja pojan suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että Hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisintä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja." Efe. 2:14-17

Kiitoksia

Kiitän VR:ää junamatkoista, jotka tarjoavat minulle lähes viikottain mahdollisuuden istua paikallani kaksi tuntia tekemättä mitään! Usein tämä ihanuus vielä jopa venyy n. 20 minuutilla tai puolella tunnilla! Huokaisen pitkän viikon päätteeksi onnesta, kun saan lösähtää junan ikkunapaikalle ja ihailla Suomen talvisia peltomaisemia musiikkia kuunnellen. Junassa voi syödä eväitä (perjantai on karkkipäivä..), keskustella ventovieraiden kanssa luvan kanssa ja raapustella runoja kalenterin kansiin. Usein junassa tulee myös lähetettyä tekstiviestejä ihmisille, joihin muuten pitää harvemmin yhteyttä.

Eräs maisema

Kiitokset flunssa-aallolle siitä, että pakotat uupuneet opiskelijat vuodelepoon herkuttelemaan hyvällä omallatunnolla, katsomaan kasapäin DVD:itä ja nukkumaan pitkin päivää! Sairaana saa kerrankin vain olla, möllöttää ja tirauttaa pari kyyneltä vain siksi, että nuha on ärsyttävää.

Kiitoksia pienille ja suurille vastoinkäymisille! Jumala tekee meissä työtään ja mahdollisuus kasvuun tarjoutuu usein juuri silloin, kun sitä vähiten itse odottaa.

Huomasinkin suureksi ilokseni, että blogillamme on kolme lukijaa! Kiitos teistä!

Jos uskallatte, kommentoikaa milloin vastoinkäyminen (pieni tai suuri) on kääntynytkin voitoksi :)

Yours truly

S.

Kriiseilyä

Aamu alkoi tunkkaisesti ja hitaasti; varmaan flunssa tulossa. Kurkku karheana ja pää nuhaisena uuteen päivään. Muistelin, että tälle päivälle oli sovittu lounas ystävien kanssa. Tarkoitus oli koota yhteen mitä oltiin saatu aikaan, sekä pohtia mitenkä edetä. Hiljaa mielessäni olin rukoillut ja pyytänyt johdatusta tähän työhön ja siinä oleviin ongelmiin. Turhauttavaa ja samalla hieman pelottavaa, kun mitään mullistavaa ei ollutkaan tapahtunut vielä. Ihan kuin jonkinlainen erämaavaihe olisi ollut päällä, mutta pelkästään jollakin kapealla sektorilla. Se suututtaa ja stressaa. Pelottavaa, kun tuntuu ettei itse enää hallitsekaan tilannetta ja turhauttavaa, kun ei saa siihen vastausta, vaikka odottaa.

Lounaalla huomasi, että muillakin seurueella olivat stressitasot nousseet. Kuinka tästä selvitään ja miten edetään?
Onneksi eräs ystävä  sattui samaan pöytään. Seurasi tunti avautumista ja toisten tukemista ja rohkaisua sekä sisäistä, hiljaista rukoilua. Päivä alkoi näyttää paremmalta. Voimat loppuneena on pakko tarrata Jumalan käteen, kun kaikki muu pettää. Luottaa siihen, että Hän johdattaa läpi ongelmien ja esteiden. Työtä, jonka Jumala tekee, Hän tekee sen ajallaan juuri niin kuin pitää.

Löysin Raamattuni välistä kirjanmerkin, jossa luki:


"Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!" (Ps. 138:8)



JK