Yksin en kulje
Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
:,:Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen
kanssain Hän käy kautta maailman tään.:,:
Kiusaus korpehen synkeähän
tieni jos johtaa, käy vierelläin Hän.
:,:Yksin en taistele; suurta on tietää se,
yön kun mä ylläin nään myrskyävän.:,:
Murhe kun murtavi sydäntäni,
läsnä on silloinkin Mestarini.
:,:Lohtua taivahan tuopi Hän vaivahan.
Kyyneleet kaikki pois kuivailevi.:,:
Hiljaisen hetken taas Herra kun suo,
silloin mä muistan: oi, verensä vuo
:,:hinta on sieluni, oi, rakas Mestari,
synteini tähden on haavasi nuo!:,:
Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
:,:Ylistys ylhäisen, parhaimmain paimenen!
Rakkaus suuri, sen turviin mä jään.:,;
Oon saanu muutaman vuu'en aikana, välillä kipeimmänkin kautta oppia, kuinka kukin ihminen on osa elämäämme vain hetken, vain hetken lainaa. Ihmissuhde kiemurat ja sotkut oovat yhtä tiukasti kunki elämässä kuin nenä kasvoissa. Läheisten ihmisten ihanuuesta ja suuresta tuesta huolimatta oon tullu huomaamaan, että aina emme pysty, osaa tai voi antaa toisillemme sitä mitä kaipaamme; ymmärrystä, tukea, rakkautta, aikaa.. Yksinäisyys on tavalla tai toisella kullekin tuttu. Eikä mikään muukaan tässä elämässä oo pysyvää; omaisuus, työ, menestys, valta ja maine voivat särkyä jopa sekunneissa. Eivätkä omat voimat kauas kanna.
Mutta yksinäisten ja pimeitten hetkieni aarteeni&lohtuni on se, että on eräs, joka pysyy AINA samana, joka on luvannu AINA auttaa ja olla AINA kanssani (ja meiän kaikkien); Taivaallinen Isämme ja hänen Poikansa, paras ystävämme Jeesus Kristus. Isän lahjottamaa Pyhää Henkeä unohtamatta, jonka kautta Jeesus on läsnä niin minun kuin meiän jokasen arjessa. Tämä totuus kestää halki vuosi tuhansien, se ei koskaan muutu! :) Hän, joka on luonu meiät ja hän, kenen kautta me elämämme, pysyvät AINA samana. Me ihmiset olemme vajavaisia ja heikkoja, mutta Hän on AINA uskollinen.
(Jeesus): "Ja katso, minä olen teidän kanssanne JOKA PÄIVÄ maailman loppuun asti." Matt.28:20
"Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: -- Herra on minun auttajani, siksi en pelkää." Hebr.13:5-6
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti" Hebr.13:8
"Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti." Jes.40:8
"jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata." 2.Tim.2:13
"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan kanssanne iankaikkisesti..mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."
Joh. 14:16,26
Pankaamme siis toivomme ja turvamme Häneen, joka on luvannu meitä kaikessa auttaa ja joka on lujempi kuin kovinkaan kallio <3
~Katjush
maanantai 28. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Särkyneiden majatalossa
Tällä hetkellä olen kurkkua myöten täynnä tätä yhteiskuntaa, jossa elämme. Tuntuu, että tämä on vain paikka, jossa ihmiset pitävät kulisseja ympärillään, esittävät että kaikki menee hyvin ja kuitenkin sisimmässämme olemme enemmän tai vähemmän riekaleina. Nuoret naiset, minä mukaan lukien, enemmän tai vähemmän, olemme ylisuorittajia. Moniin meistä on iskostettu, että "Kyllä sinä pärjäät" ja jos alkaa tuntua siltä, ettet pärjää, niin sitä ei uskalleta sanoa, koska ajatellaan, että kaikki luottavat siihen, että pärjäät.
Elämää eletään vain eteenpäin ja eteenpäin, suoritetaan lisää. Tutkintoja, työtodistuksia, vapaaehtoistyötä, vaikka mitä. Aluksi jotkut näistä voivatkin tuntua kutsumukselta, mutta kohta voikin huomata että onkin ihan lopen uupunut kaiken sen kuorman alle. Kaikki odottavat, että suoritat yhä lisää ja niin sitä kulkee vain kehässä. Kunnes masentuu - niin kuin nykyään niin moni. Ihmiset unohtavat, mistä he joskus unelmoivat, elämä vain sortuu päälle.
Itseäni Jumala ei onneksi ole päästänyt näin pitkälle. Saatan väsyä, mutta olen oppinut tunnistamaan täydellisen väsymyksen, jolloin tiedän, että on parasta vain saada olla. Jos joku juttu ei pitkään aikaan ole enää tuntunut omalta, jätän sen. Joskus suunnitelmat vain muuttuvat. Ei elämä tule kulkemaan täydellisesti, miksi edes yrittää. Juuri silloin kun siihen niin kovasti pyrkii, siinä epäonnistuu. Ja silti sitä tekisi niin kovasti mieli näyttää hyvältä muiden silmissä, näyttää, että minä pärjään. Mutta miksi? Kun ei kuitenkaan pärjää, ainakaan yksin.
Olen alkanut huomata ympärilläni entistä enemmän särkyneisyyttä, sirpaleisuutta. Menneisyyden haamut saattavat kummitella jonkun elämässä, joku on väsynyt jaksamaan yksin, jotain huolettaa tulevaisuus... Meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän särkynyt sydän. Ainoa, joka sen voi eheyttää, on Jeesus. Itse olemme syntisiä, emme kykene mihinkään hyvään. Mutta kun meidät kohtaa joku niin puhdas kuin Jeesus, hän voi peittää alleen kaiken sen lian, murtuneisuuden, elämän kurjuuden. Luo uutta ja puhdistaa. Työntyy syvemmälle. Suoraan sydämeen ja alkaa parantaa. Kuin puhdas lumi, joka leijailee maahan.
En jaksa enää kulisseja, en tyhjänpäiväisiä keskusteluja. Haluan nähdä kohtaamissani ihmisissä sen särkyneisyyden, kuulla tarinoita todellisesta elämästä - en nähdä täydellistä kulissia, esittää, että kaikki on hyvin. Janoan todellisen elämän kosketusta, sitä tunnetta, että näen mitä kohtaamani ihminen pohjimmiltaan on. Vasta silloin kykenen olemaan täysin oma itseni, tuomaan kohtaamani ihmisen Jumalalle ja rukoilemaan hänen puolestaan. Vasta silloin pystyn todella ymmärtämään. Vasta silloin kykenen olemaan ihminen ihmiselle.
Tässä vielä Pekka Simojoen biisi kyseisestä teemasta. http://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo
Terveisin, Ann
Elämää eletään vain eteenpäin ja eteenpäin, suoritetaan lisää. Tutkintoja, työtodistuksia, vapaaehtoistyötä, vaikka mitä. Aluksi jotkut näistä voivatkin tuntua kutsumukselta, mutta kohta voikin huomata että onkin ihan lopen uupunut kaiken sen kuorman alle. Kaikki odottavat, että suoritat yhä lisää ja niin sitä kulkee vain kehässä. Kunnes masentuu - niin kuin nykyään niin moni. Ihmiset unohtavat, mistä he joskus unelmoivat, elämä vain sortuu päälle.
Itseäni Jumala ei onneksi ole päästänyt näin pitkälle. Saatan väsyä, mutta olen oppinut tunnistamaan täydellisen väsymyksen, jolloin tiedän, että on parasta vain saada olla. Jos joku juttu ei pitkään aikaan ole enää tuntunut omalta, jätän sen. Joskus suunnitelmat vain muuttuvat. Ei elämä tule kulkemaan täydellisesti, miksi edes yrittää. Juuri silloin kun siihen niin kovasti pyrkii, siinä epäonnistuu. Ja silti sitä tekisi niin kovasti mieli näyttää hyvältä muiden silmissä, näyttää, että minä pärjään. Mutta miksi? Kun ei kuitenkaan pärjää, ainakaan yksin.
Olen alkanut huomata ympärilläni entistä enemmän särkyneisyyttä, sirpaleisuutta. Menneisyyden haamut saattavat kummitella jonkun elämässä, joku on väsynyt jaksamaan yksin, jotain huolettaa tulevaisuus... Meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän särkynyt sydän. Ainoa, joka sen voi eheyttää, on Jeesus. Itse olemme syntisiä, emme kykene mihinkään hyvään. Mutta kun meidät kohtaa joku niin puhdas kuin Jeesus, hän voi peittää alleen kaiken sen lian, murtuneisuuden, elämän kurjuuden. Luo uutta ja puhdistaa. Työntyy syvemmälle. Suoraan sydämeen ja alkaa parantaa. Kuin puhdas lumi, joka leijailee maahan.
En jaksa enää kulisseja, en tyhjänpäiväisiä keskusteluja. Haluan nähdä kohtaamissani ihmisissä sen särkyneisyyden, kuulla tarinoita todellisesta elämästä - en nähdä täydellistä kulissia, esittää, että kaikki on hyvin. Janoan todellisen elämän kosketusta, sitä tunnetta, että näen mitä kohtaamani ihminen pohjimmiltaan on. Vasta silloin kykenen olemaan täysin oma itseni, tuomaan kohtaamani ihmisen Jumalalle ja rukoilemaan hänen puolestaan. Vasta silloin pystyn todella ymmärtämään. Vasta silloin kykenen olemaan ihminen ihmiselle.
Tässä vielä Pekka Simojoen biisi kyseisestä teemasta. http://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo
Terveisin, Ann
tiistai 22. marraskuuta 2011
Kaikkivaltiaan minibussissa
Heipähei itekullekin! :) Rakkaan ystäväni pyynnöstä alotan minäki kirjoittammaan tähän blogiin mietteitä, ihmettelyjä ja kokemuksia, mitä Taivaan Iskän lapsen arki mukanaan on tähän asti tuonu. Rukoukseni on, että nämä kirjotukset sais tuua Jumalalle kunniaa ja palvella lukijoitaan.. Ja ehkä innostaa myös muitaki arjessaan jakamaan päivien mukanaan tuomaansa, sillä yks parhaimpia asioita mitä tiiän on jakaminen, kuinka rikastuttavaa ja myös taakkoja puolittavaa se voikaan olla! "..että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme.." Room.1:12
Tämän astisen elämäni myötä oon kerta toisensa jälkeen saanu todeta, että Jumalalle annettu aika ja rukous ei oo hukkaan heittyä aikaa! Helppoo se ei oo, mutta ehottomasti sen arvosta, suosittelen!
Jumala on monesti rohkassu luottamaan itteensä ja samaan haluan iteki muita rohkasta. Oon enemmän tai vähemmän pelkääjä tyyppiä ja välillä koen elämän kaikessa ihanuudessaankin varsin pelottavana ja pimeänä. Kaikki muuttuu ja periaatteessa mitä vaan voi tapahtua. Ymmärrys ei riitä ja monesti on kokenu olevansa umpi mettässä suunta hukassa. Pienuuden oloa lisää se, että päätöksiä tai valintojaki pitäs tehhä. Itteensä luottaminen ei aina oo itestään selvää. Monesti myös pohtii miten tulis elää Jumalan lapsena, miten todistaa Jeesuksesta jne. Useasti kokien tässä riittämättömyyttä. Ja varmaan yhtä useasti onki asian rukouksessa Jumalalle jättäny.
Eräänä yönä näin vallan lohdullisen unen; Istuin minibussissa kuskin paikalla tutussa t-risteyksessä. Vasemmalla oli tuttu ja turvallinen tie. Oikealla taas vieras ja outo, tuntematon mettätie..arvata voi kumpaan olisin mielummin halunnu kääntyä. Jostain syystä en voinukkaan kääntyä, vaan epämääräsesti pyörin ja tuskailin risteyksessä, eikä auto tuntunu liikkuvan. Lopulta huudahdin Jumalalle; "Minä en osaa, en tiiä, en jaksa, en ymmärrä! Ohjaa Sinä ja vie minne haluat!". Seuraavaks huomasinkin istuvani minibussin takaosassa, ikäänkuin limusiinissa lepäillen. Ensi järkytyksekseni huomasin Jumalan kääntyvän oikealle, oudolle tielle. Olin peloissani ja ihmettelin miks kummassa piti valita se vieras ja outo tie!? Jumala ikään kuin puhu ajatuksiini ja aloin oivaltamaan; Siksi vieras ja outo tie, jotta minä en turvaisi ja luottaisi omaan voimaani ja ymmärrykseeni VAAN Jumalaan. Vaikka tie on minulle outo, se ei tarkoita että se olisi huono.
Jumala antoi minulle luvan vain levätä ja olla kyyissä, oottaa mitä tuleman pittää. Hän kyllä ohjaa ja vie. Kutenki kysyin, että mitä minä sitten voin tehhä? Jumala vastas, että oo vaan kyy'issä ja todista Jeesuksesta, palvele Häntä ja läheisiäs. Heti hättäillen kysyin, että miten, osaanko!? Vastaus kuulu, että tee niin kuin tähänki asti; pieniä arjen tekoja, välittämistä ja auttamista, kertomista, ajan antamista, rukoilemista toisten puolesta, turvaamista Jeesukseen..Sen ei tarvihe olla mittään hienoo ja erikoista. Ja Isä antaa siihenki voiman ja avun, Hän johattaa tilanteet. Minä vain elän ja oon Hänen minibussissaan, Hänen yhteyessään. Seuraavaks kyytiin nouski viis minulle läheistä ihmistä, joitten seurassa oon ollu ja oon oma höpsö itteni ilman paineita.
Herättyäni tajusin, että niinkuin busseissa muutenki, myös meiän elämämme "minibussissa" ihmiset on vain hetken aikaa mukana. Elämme heiän kanssaan, heiän rinnallaan perus arkee kirkastaen Jeesusta niinä tavantallukoina mitä oomme, eikä tarvihe olla erikoinen taituri tai taitava puhuja. Jumala kyllä pittää huolen ja järjestää asiat, kunhan turvaamme Häneen ja annamme "ratin" Hälle. Ja mikä onkaan sen parempaa, kuin olla Kaiken luoneen, Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän, Rakastavan Isän kyyissä? Hänen, joka tuntee meiät jokasen täyellisesti, joka ymmärtää meitä täyellisesti ja rakastaa enemmän kuin kukaan voi koskaan rakastaa.
(Jeesus:) "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä..Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni..Tämä on minun käskyni, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Joh.15:4-5, 8, 12-13
"Sillä Jumala, joka sanoi: Loistakoon valkeus pimeydestä, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" 2.Kor.4:6-7
"Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." Fil.2:13
Otetaan siis rento asento, nojataan selkänojaan ja annetaan Jumalan viiä! Siunausta päiviisi :)
~ Katjush
Tämän astisen elämäni myötä oon kerta toisensa jälkeen saanu todeta, että Jumalalle annettu aika ja rukous ei oo hukkaan heittyä aikaa! Helppoo se ei oo, mutta ehottomasti sen arvosta, suosittelen!
Jumala on monesti rohkassu luottamaan itteensä ja samaan haluan iteki muita rohkasta. Oon enemmän tai vähemmän pelkääjä tyyppiä ja välillä koen elämän kaikessa ihanuudessaankin varsin pelottavana ja pimeänä. Kaikki muuttuu ja periaatteessa mitä vaan voi tapahtua. Ymmärrys ei riitä ja monesti on kokenu olevansa umpi mettässä suunta hukassa. Pienuuden oloa lisää se, että päätöksiä tai valintojaki pitäs tehhä. Itteensä luottaminen ei aina oo itestään selvää. Monesti myös pohtii miten tulis elää Jumalan lapsena, miten todistaa Jeesuksesta jne. Useasti kokien tässä riittämättömyyttä. Ja varmaan yhtä useasti onki asian rukouksessa Jumalalle jättäny.
Eräänä yönä näin vallan lohdullisen unen; Istuin minibussissa kuskin paikalla tutussa t-risteyksessä. Vasemmalla oli tuttu ja turvallinen tie. Oikealla taas vieras ja outo, tuntematon mettätie..arvata voi kumpaan olisin mielummin halunnu kääntyä. Jostain syystä en voinukkaan kääntyä, vaan epämääräsesti pyörin ja tuskailin risteyksessä, eikä auto tuntunu liikkuvan. Lopulta huudahdin Jumalalle; "Minä en osaa, en tiiä, en jaksa, en ymmärrä! Ohjaa Sinä ja vie minne haluat!". Seuraavaks huomasinkin istuvani minibussin takaosassa, ikäänkuin limusiinissa lepäillen. Ensi järkytyksekseni huomasin Jumalan kääntyvän oikealle, oudolle tielle. Olin peloissani ja ihmettelin miks kummassa piti valita se vieras ja outo tie!? Jumala ikään kuin puhu ajatuksiini ja aloin oivaltamaan; Siksi vieras ja outo tie, jotta minä en turvaisi ja luottaisi omaan voimaani ja ymmärrykseeni VAAN Jumalaan. Vaikka tie on minulle outo, se ei tarkoita että se olisi huono.
Jumala antoi minulle luvan vain levätä ja olla kyyissä, oottaa mitä tuleman pittää. Hän kyllä ohjaa ja vie. Kutenki kysyin, että mitä minä sitten voin tehhä? Jumala vastas, että oo vaan kyy'issä ja todista Jeesuksesta, palvele Häntä ja läheisiäs. Heti hättäillen kysyin, että miten, osaanko!? Vastaus kuulu, että tee niin kuin tähänki asti; pieniä arjen tekoja, välittämistä ja auttamista, kertomista, ajan antamista, rukoilemista toisten puolesta, turvaamista Jeesukseen..Sen ei tarvihe olla mittään hienoo ja erikoista. Ja Isä antaa siihenki voiman ja avun, Hän johattaa tilanteet. Minä vain elän ja oon Hänen minibussissaan, Hänen yhteyessään. Seuraavaks kyytiin nouski viis minulle läheistä ihmistä, joitten seurassa oon ollu ja oon oma höpsö itteni ilman paineita.
Herättyäni tajusin, että niinkuin busseissa muutenki, myös meiän elämämme "minibussissa" ihmiset on vain hetken aikaa mukana. Elämme heiän kanssaan, heiän rinnallaan perus arkee kirkastaen Jeesusta niinä tavantallukoina mitä oomme, eikä tarvihe olla erikoinen taituri tai taitava puhuja. Jumala kyllä pittää huolen ja järjestää asiat, kunhan turvaamme Häneen ja annamme "ratin" Hälle. Ja mikä onkaan sen parempaa, kuin olla Kaiken luoneen, Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän, Rakastavan Isän kyyissä? Hänen, joka tuntee meiät jokasen täyellisesti, joka ymmärtää meitä täyellisesti ja rakastaa enemmän kuin kukaan voi koskaan rakastaa.
(Jeesus:) "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä..Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni..Tämä on minun käskyni, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Joh.15:4-5, 8, 12-13
"Sillä Jumala, joka sanoi: Loistakoon valkeus pimeydestä, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" 2.Kor.4:6-7
"Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." Fil.2:13
Otetaan siis rento asento, nojataan selkänojaan ja annetaan Jumalan viiä! Siunausta päiviisi :)
~ Katjush
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Etkö odottanutkaan enempää?
En tiedä valtaako teidät koskaan ajatus siitä, että tuntuu, ettette olisi tehnyt tarpeeksi. Teillä on ollut joku suuri unelma ja uskotte, että se on ollut myös Jumalan mielen mukainen. Ja kun olette rohkaistuneet sitä toteuttamaan, jäljelle jää tunne, että olisin voinut pystyä enempään. Mutta kun en pystynyt.
Olen itse miettinyt tätä usein omalla kutsumuksen polullani. Minulla on usein ajatuksia ja unelmia, ja koska uskon niin vahvasti siihen, että jotain mahtavaa voi oikeasti tapahtua, niin petyn kun aina se mahtavuus ei ilmenekään juuri niin kuin olin itse kuvitellut. Elämän realiteetit iskevät vastaan: ei ole aikaa panostaa kaikkeen niin paljon kuin haluaisin. Tuntuu, että jollain tasolla olen pettänyt Jumalan, kun en pystynyt siihen, mihin olin kuvitellut pystyväni.
Kuitenkin tässä ajatusrakennelmassa on yksi virhe. Olen unohtanut sen ytimen, sen, että Jumala tuntee minut läpikotaisin ja näkee suoraan sydämeeni. Jumala on myös suunnitellut elämäni jokaista pikkuosasta myöten ja tietää, mihin milloinkin pystyn. Ei Jumala odota, että ylittäisin omat voimavarani. Jumala antaa tehtäviä ja tietää etukäteen, minkä verran minulla on resursseja niihin panostaa. Ja tämä riittää Jumalalle.
Oman tajuntani syvyyksiin tämä ajatus ei ole vielä täysin iskostunut. Toivon ja rukoilen, että jonain päivänä saisin rauhan tämän suhteen, että voisin todella elää toteuttaen kutsumustani ja uskoa, että Jumala iloitsee siitä, mitä teen. Että Jumala haluaa joka hetki todella sanoa minulle, että olen hänen rakas tyttärensä, johon hän on mieltynyt. Aivan kuin hän sanoi Jeesukselle: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:17)
Tätä teillekin rukoillen,
Ann
Olen itse miettinyt tätä usein omalla kutsumuksen polullani. Minulla on usein ajatuksia ja unelmia, ja koska uskon niin vahvasti siihen, että jotain mahtavaa voi oikeasti tapahtua, niin petyn kun aina se mahtavuus ei ilmenekään juuri niin kuin olin itse kuvitellut. Elämän realiteetit iskevät vastaan: ei ole aikaa panostaa kaikkeen niin paljon kuin haluaisin. Tuntuu, että jollain tasolla olen pettänyt Jumalan, kun en pystynyt siihen, mihin olin kuvitellut pystyväni.
Kuitenkin tässä ajatusrakennelmassa on yksi virhe. Olen unohtanut sen ytimen, sen, että Jumala tuntee minut läpikotaisin ja näkee suoraan sydämeeni. Jumala on myös suunnitellut elämäni jokaista pikkuosasta myöten ja tietää, mihin milloinkin pystyn. Ei Jumala odota, että ylittäisin omat voimavarani. Jumala antaa tehtäviä ja tietää etukäteen, minkä verran minulla on resursseja niihin panostaa. Ja tämä riittää Jumalalle.
Oman tajuntani syvyyksiin tämä ajatus ei ole vielä täysin iskostunut. Toivon ja rukoilen, että jonain päivänä saisin rauhan tämän suhteen, että voisin todella elää toteuttaen kutsumustani ja uskoa, että Jumala iloitsee siitä, mitä teen. Että Jumala haluaa joka hetki todella sanoa minulle, että olen hänen rakas tyttärensä, johon hän on mieltynyt. Aivan kuin hän sanoi Jeesukselle: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:17)
Tätä teillekin rukoillen,
Ann
torstai 17. marraskuuta 2011
Kiitos Jumala kun oot mun arjessa läsnä
Tulin vastikään iki-ihanalta balettitunnilta, joka oli niin vastaus kiihtyvään stressitilaan. Suosittelen ihan jokaiselle! Kun siellä leijailee tunnin verran klassisen musiikin pyörteissä, niin kyllä unohtaa kaiken kiireen ja stressin. Sieltä tullessa on vain hyvä olo ja tuntee olevansa niin kiitollinen Jumalalle. Hän se tämänkin asian minulle järjesti kiireisen vuoteni aikatauluihin sopivaksi (ilmoittauduin aikoinaan, vaikken tiennyt järjestettäisiinkö tuntia ollenkaan saati sen aikatauluja ja sitten kävi niin ihmeellisesti, että se sopi minun aikatauluihin aivan täydellisesti. Ainoa viikoittain toistuva asia minun elämässä, ja niin ihana sellainen!!!) Joten kiitos ja ylistys rakkaalle Luojalleni, joka näki sisäisen kaipuuni saada leijailla tunnin viikossa ja vain sulautua hetkeksi musiikkiin.
Lisäksi olen saanut nähdä ja kokea ihmeellisellä tavalla, miten Jeesus on toiminut minun kautta joidenkin ystävieni elämässä. On hassuakin, miten pienet jutut, muutamat lauseet siellä täällä, voi ollla jollekulle todella merkityksellisiä ja pysyä mielessä vielä pitkään sen jälkeenkin kun on juteltu. Miten mahtavaa saada elää tätä elämää Jeesukselle ja nähdä Jeesuksen vaikutus omassa elämässä ja läheisten elämässä!
Jumala on tehnyt myös paljon toisten kautta minun syksyssä. Olen saanut Jumalan avulla pidettyä itseni lähellä väijyvän romahduksen yläpuolella, noussut tilapäisten "en ikinä tule selviämään tästä kaikesta työmäärästä" -ahdistuksen voittajaksi. Tässä ovat auttaneet hymyilevät kasvot yliopiston käytävillä; lounashetket ystävien kanssa, jotka ymmärtävät jo katseesta, millä fiiliksellä kulloinkin olen; rukoushetket kera siskojen ja veljien, jolloin on saanut vain ihmetellä Jumalan suuruutta; sekä yksinkertaisesti rennomman elämänasenteen omaavat kurssikaverit ("We don't get a grade for this so don't work too much." Niin, välillä on tärkeämpiäkin asioita kuin hiki hatussa puurtaminen).
Toivottavasti olette myös saaneet kokea Jumalan läsnäoloa syyskiireiden keskellä!
Siunauksin, Ann
Lisäksi olen saanut nähdä ja kokea ihmeellisellä tavalla, miten Jeesus on toiminut minun kautta joidenkin ystävieni elämässä. On hassuakin, miten pienet jutut, muutamat lauseet siellä täällä, voi ollla jollekulle todella merkityksellisiä ja pysyä mielessä vielä pitkään sen jälkeenkin kun on juteltu. Miten mahtavaa saada elää tätä elämää Jeesukselle ja nähdä Jeesuksen vaikutus omassa elämässä ja läheisten elämässä!
Jumala on tehnyt myös paljon toisten kautta minun syksyssä. Olen saanut Jumalan avulla pidettyä itseni lähellä väijyvän romahduksen yläpuolella, noussut tilapäisten "en ikinä tule selviämään tästä kaikesta työmäärästä" -ahdistuksen voittajaksi. Tässä ovat auttaneet hymyilevät kasvot yliopiston käytävillä; lounashetket ystävien kanssa, jotka ymmärtävät jo katseesta, millä fiiliksellä kulloinkin olen; rukoushetket kera siskojen ja veljien, jolloin on saanut vain ihmetellä Jumalan suuruutta; sekä yksinkertaisesti rennomman elämänasenteen omaavat kurssikaverit ("We don't get a grade for this so don't work too much." Niin, välillä on tärkeämpiäkin asioita kuin hiki hatussa puurtaminen).
Toivottavasti olette myös saaneet kokea Jumalan läsnäoloa syyskiireiden keskellä!
Siunauksin, Ann
maanantai 14. marraskuuta 2011
Kutsu rukoilemaan
Viime päivät minut on vallannut ajatus siitä, että minun pitäisi rukoilla enemmän. Ei niinkään itseni puolesta vaan toisten. Olen saanut muutamia rukouspyyntöjä ja niiden kautta alkanut miettiä entistä enemmän sitä, miten rukous todella koskettaa ihan jokaista. Kärsimyksen ja epätietoisuuden kohdalla ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kohottaa katseensa johonkin suurempaan, rukoilla Jumalaa.
Toisinaan tuntuu hirveän vastuulliselta vastata rukouspyyntöön, kunnes tajuan, miten hölmöä on ajatella, että voisin rukoilla jotenkin väärin. Kyllähän minä tiedän, että Jumala kuulee ja vastaa rukouksiin oman parhaan tahtonsa mukaan. Näissä tunnelmissa päädyin juna-asemalla odotellessani lukemaan Raamatusta psalmeja. Luin vanhaa käännöstä, joka sattui tällä kertaa olemaan mukanani, ja pysähdyin 11 psalmin kohdalla seuraavaan jakeeseen:
"Herra pyhässä temppelissänsä, Herra, jonka istuin on taivaassa - hänen silmänsä näkevät, hänen katseensa tutkii ihmislapset" (Ps.11:4)
Minut valtasi suunnaton ilo siitä, että Jumala todella näkee meistä jokaisen, kaiken mikä meillä kullakin on mielen päällä, ne ihmiset ja asiat, joita kannamme sydämessämme, joiden puolesta haluamme rukoilla.
Teitä näillä sanoilla rohkaista haluan,
Ann
Toisinaan tuntuu hirveän vastuulliselta vastata rukouspyyntöön, kunnes tajuan, miten hölmöä on ajatella, että voisin rukoilla jotenkin väärin. Kyllähän minä tiedän, että Jumala kuulee ja vastaa rukouksiin oman parhaan tahtonsa mukaan. Näissä tunnelmissa päädyin juna-asemalla odotellessani lukemaan Raamatusta psalmeja. Luin vanhaa käännöstä, joka sattui tällä kertaa olemaan mukanani, ja pysähdyin 11 psalmin kohdalla seuraavaan jakeeseen:
"Herra pyhässä temppelissänsä, Herra, jonka istuin on taivaassa - hänen silmänsä näkevät, hänen katseensa tutkii ihmislapset" (Ps.11:4)
Minut valtasi suunnaton ilo siitä, että Jumala todella näkee meistä jokaisen, kaiken mikä meillä kullakin on mielen päällä, ne ihmiset ja asiat, joita kannamme sydämessämme, joiden puolesta haluamme rukoilla.
Teitä näillä sanoilla rohkaista haluan,
Ann
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Suurtakin suurempi seikkailu nimeltä elämä
Nyt on pakko hehkuttaa. Ja väittää vastaan kaikille superrealisteille ja pessimisteille. Vaikkei minun elämässä oo kaikki niin kuin haluisin, niin silti minä uskon, minä todella uskon, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Kaikki Jumalan suunnitelmat tulevat vielä toteutumaan. Ne suunnitelmat voi aluksi näyttää muiden silmissä siltä, että siinähän toivot, ei varmasti tule toteutumaan. Mutta minä uskon, että ne kyllä tulevat toteutumaan. Onko tarpeeksi rautalangasta väännetty?
En oikein osaa selittää tätä fiiliksen varmuutta. Osasyy omiin tuntemuksiin on ehkä sekin, etten kestäisi elää ajatellen, etteivät unelmani voisi tulla toteen. En vain jaksa sellaista. Ärsyynnyn suunnattomasti, jos joku katsoo minuun karsaasti niin, että näen, ettei hän ainakaan usko, että sellaista mitä juuri kuvailin, voisi tapahtua. Doris Lessing on sanonut: "Ajattele väärin, jos haluat, mutta joka tilanteessa ajattele itse." En ehkä kaikissa yhteyksissä allekirjoita noita sanoja, mutta tässä yhteydessä kyllä. Jumala on kyllä miettinyt kaiken alusta loppuun ja suunnitellut ja jo toteuttanutkin aivan mahdottomia - kuten herättänyt eloon kuolleita etc. Ei parane sanoa, ettei olisi mahdollista!
Joten avatkaa siis silmänne suurelle seikkailulle nimeltä elämä. Meillä on paras käsikirjoittaja, mitä mielenkiintoisempia kohtauksia tiedossa ja ah, niin täydellinen onnellinen loppu. Ja siinä matkan varrella voi olla mitä upeammin taiteellisin toteustavoin toteutettuja yksityiskohtia, jotka kaikki yhdessä palvelevat osana Jumalan suurta suunnitelmaa. Siis unelmoikaa ja uskokaa siihen, että jos niin on Jumalan tahto, niin teidän unelmat kyllä käy toteen. Ei ehkä huomispäivänä. Ei ehkä juuri niin kuin olitte etukäteen ajatelleet. Mutta joka tapauksessa niin tulee tapahtumaan. Samalla te kehitytte, opitte uutta ja huomaatte taaksepäin katsoessanne, että wow! Kyllä on mestari ollut asialla!
Uskaltakaa siis elää!
-Ann
En oikein osaa selittää tätä fiiliksen varmuutta. Osasyy omiin tuntemuksiin on ehkä sekin, etten kestäisi elää ajatellen, etteivät unelmani voisi tulla toteen. En vain jaksa sellaista. Ärsyynnyn suunnattomasti, jos joku katsoo minuun karsaasti niin, että näen, ettei hän ainakaan usko, että sellaista mitä juuri kuvailin, voisi tapahtua. Doris Lessing on sanonut: "Ajattele väärin, jos haluat, mutta joka tilanteessa ajattele itse." En ehkä kaikissa yhteyksissä allekirjoita noita sanoja, mutta tässä yhteydessä kyllä. Jumala on kyllä miettinyt kaiken alusta loppuun ja suunnitellut ja jo toteuttanutkin aivan mahdottomia - kuten herättänyt eloon kuolleita etc. Ei parane sanoa, ettei olisi mahdollista!
Joten avatkaa siis silmänne suurelle seikkailulle nimeltä elämä. Meillä on paras käsikirjoittaja, mitä mielenkiintoisempia kohtauksia tiedossa ja ah, niin täydellinen onnellinen loppu. Ja siinä matkan varrella voi olla mitä upeammin taiteellisin toteustavoin toteutettuja yksityiskohtia, jotka kaikki yhdessä palvelevat osana Jumalan suurta suunnitelmaa. Siis unelmoikaa ja uskokaa siihen, että jos niin on Jumalan tahto, niin teidän unelmat kyllä käy toteen. Ei ehkä huomispäivänä. Ei ehkä juuri niin kuin olitte etukäteen ajatelleet. Mutta joka tapauksessa niin tulee tapahtumaan. Samalla te kehitytte, opitte uutta ja huomaatte taaksepäin katsoessanne, että wow! Kyllä on mestari ollut asialla!
Uskaltakaa siis elää!
-Ann
maanantai 7. marraskuuta 2011
Valvomisen salat ja kohta koittava aamu
Te rakkaat bloginlukijat olette nyt joutuneet odottamaan tätä uusinta päivistystä jonkin aikaa, pahoittelut siitä. Syynä ovat olleet päälle painavat koulutyöt ja muut projektit, joiden parissa on tullut valvottua öitäkin. Minusta kuitenkin tuntuu, etten ole ainoa kiireinen, joten ajattelin jakaa nyt muutamia aatoksia, jotka voisivat ehkä piristää teitäkin syksyn pimeyden keskellä.
Oikeastaan pidän valvomisesta (vaikka pidän myös nukkumisesta, enkä oikeastaan luovu unitunneista kuin pakon edessä). Mutta niin, rakastan pikkuruisen kotikoloni yöllistä tunnelmaa. Tunnelmavalojen luomaa lämmintä hehkua yön pimeyden vastakohtana. Kerrostalon hiljaisuutta, kun melkein kaikki muut nukkuvat. Ajatusta siitä, että kohta joku jo herää ja minä vasta käyn nukkumaan. Ja ennen kaikkea tunnetta siitä, että nyt minulla todella on aikaa, eikä kukaan tule minua keskeyttämään. Samalla voi mietiskellä joulutonttujen tohinaa tai muuta itsestä sopivan miellyttävältä tuntuvaa seikkaa, mikä tekee valvomisesta vieläkin nautinnollisempaa.
Aamulla herääminen voi kieltämättä olla hieman vaikeampaa. Pienillä asioilla voi päivän ensimmäisiä hetkiä kuitenkin piristää. Itse syön aina aamupalan sängyssä. Saan vielä hetken nauttia peiton lämmöstä, kun käärin sen ympärilleni ja syön lautasen päällä niin, ettei sänkyyn tule murusia. Nautin teen lämmöstä, joka tulvahtaa sydämeen asti. Luen Raamattua tai jotain muuta ajatelmakirjaa. Mietiskelen ja nautiskelen. Lopulta minulle tulee yleensä aivan liian kiire kotoa lähtemiseen, mutta silti rakastan kiireettömiä aamuja. Olen päättänyt, että kiireetöntä tunnelmaa on pakko luoda itse arjen keskelle, kun ei sitä kukaan muukaan tee. Pysähtykäähän tekin hetkeksi ja nautiskelkaa Jumalan seurasta. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin, vaikka aurinko nousisikin aivan liian myöhään.
Ja muistakaa: joulu on tulossa, valo on tulossa maailmaan - ja on jo meidän keskellä, juurikin silloin kun ajattelet, että olet aivan yksin puurtamassa ja tunnet melkein sortuvasi taakkasi alle.
Toivottavasti löydätte tästä pieniä ilonpilkahduksia kaamosmasennukseen:)
Terveisin, Ann
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)