Uusi huominen odottaa

Uusi vuosi on pian alkamassa, vaikken uusista vuosista niin kovin välitäkään. Olen alkanut pitää syntymäpäiviä paljon enemmän uuden alkuna - siitähän alkaa itse kunkin uusi vuosi. Toiveena on että tavaksi syntyisi rukoilla synttärisankarin puolesta, että uusi vuosi voisi olla Isin suunnitelmien mukainen. Mutta ihan samalla lailla jokainen päivä on mielestäni uuden alku. Mahdollisuus. Olen lukenut joululomalla Lisa Beveren kirjaa Salaisuuksia Jumalan tyttärille - suosittelen! - ja se sai minut fiilistelemään sillä ajatuksella, että armo on enemmänkin voimaa selviytyä synneistä kuin niistä jälkeenpäin ulossetviytymistä.

Eli siis meillä kaikilla olisi mahdollisuus olla uljaita itsejämme, jotka katkomme tappurapensaat miekoillamme ylväinä kuin sotilaat konsanaan. Vaikka vähän ruvilla ulkoisesti mutta sisältä vahvaakin vahvempia. Jeesuksen vahvistamia. Ehkemme me aina uskoisi selviytyvämme tuosta tappuraviidakosta, mutta selviydymme kuitenkin. Linnan piha loisteliaisuuksineen odottaa. Taivas odottaa.

Tai sitten kulkisimme niskat loimussa arasti pälyillen ja tappuroihin kiinni jääden, vanhaan syntiseen osaamme jämähtäen. En tiedä teistä, mutta itse innostun enemmän tuosta ensimmäisestä skenaariosta. Ajatelkaa, Jeesuksen avulla meillä on oikeasti mahdollisuus aloittaa joka päivä alusta, saada voimaa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Jeesus pukee meidän yllemme sen taisteluvarustuksen, miekkoineen kaikkineen. Siispä, rakkaat siskot ja veljet:

"Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana." (Ef.6:14)

Siunausta jokaiseen huomiseen, armon vuoteen tulevaan, ilon päivään seesteiseen, sateen iskuihin ankariin, yöhönkin tummaan levottomaan, puuskiin tuulen huutavan. Pimeys. Tässäkin hetkessä, saat voimaa, saat alkaa uudestaan. Valot.

Toivo on syttynyt sydämeen.

- Ann

Pysähtyminen joulun äärelle

Voi miten monet ihmiset käyttävät tämän viikon ylitsepääsemättömään stressaamiseen ja kiirehtimiseen sinne sun tänne. Meidän perhe ei. Äitini oli pudonnut töissä rappuset pää edellä alas ja sen tuloksena häneltä oli mennyt pari kylkiluuta poikki. Siihen loppuivat keittiöremontin jälkeiset loputtomat järjestelyt ja jouluhääräilyt. Nyt äidin pitää vain levätä. Ja vaikka kovasti tapahtuneesta säikähdinkin ja harmittaa, että äitiin sattuu, olen tavallaan myös onnellinen. Nyt äiti saa olla välillä se, jota hemmotellaan. On ihanaa olla konkreettisesti niin lähellä äitiä ja auttaa ihan arkisissa toimissa. Samalla asiat asettuvat jälleen sopivasti tärkeysjärjestykseen. Joulun ydin saa kirkastua ja kaikki muu häsellys sen ympäriltä saa hälvetä.

On jälleen aika ihmetellä sitä, miten Jeesus todella syntyi aikoinaan maailmaan, tänne meidän keskellemme, Taivaan Isän lähettämänä. Olen viime aikoina saanut ihastella ystäväni pientä vauvaa. Tuota pientä ihmislasta katsellessa jotenkin unohtaa täysin kaikki arjen huolet ja sitä vain lumoutuu... Samaa toivon tälle joululle: että voisin lumoutua Jumalan antamasta lahjasta, Hänen tekonsa suuruudesta ja Jeesuksen rakkauden voimasta, joka voittaa kaiken.

Tätä kaikkea toivon teillekin. Älkää stressatko turhia, nauttikaa ennemmin siitä pienestä mitä teette. Hiljentykää Jumalan edessä ja antakaa joululle mahdollisuus lumota teidät.

Joulumielin, Ann

Sydämeni soi kiitosta

Eilen illalla käydessäni nukkumaan tunsin olevani todella, todella väsynyt. Ajattelin koko työntäyteistä syksyä ja kaikkea vielä ennen joulua tehtävää. Heräsin samaan stressiin, kylläkin pari tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut. Mutta sitten sain jälleen viettää aivan parhaan hetken Luojani kanssa. Aamupalahetken Sanan äärellä.

Ensimmäinen minuun kolahtanut kohta oli seuraavanlainen: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen." Tänä aamuna tuo kyseinen kohta puhui minulle siitä, että jos olen oikeasti Jumalan minulle luomalla polulla, niin hän kyllä varustaa, antaa tarvittavan ajan ja jaksamisen aivan kaikkeen mitä tulen kohtaamaan.

Jatkoin roomalaiskirjeeseen yrittäen etsiä ystäväni löytämää raamatunkohtaa 5 luvun alusta. Luin vielä hieman pidemmälle ja niin sydämeni vain tulvahti täyteen kiitosta.

Tänä aamuna

kiitän, että saan olla

Sinun.

Tänä aamuna

tiedän, että kaikki päättyy hyvin.

Koska sinä,

rakas Jumalani,

minua rakastat.

Maa voi olla synkkä,

likainen kuin sydäntä vailla.

Mutta tänä aamuna,

katson suoraan taivaaseen.

Ja näen puhtautta,

täyttä rakkautta.

Se ei voi olla

kenestäkään muusta,

kuin Sinusta yksin, Jumalani.

Rakas Jeesus,

kiitos, kun annoit mahdollisuuden

kokea tuon puhtauden.

Kiitos,

että rakastat.

Tänäänkin.

-Ann

Kutsuttu elämään juuri nyt

Soitin tällä viikolla erään pitkän päivän päätteeksi yhdelle ystävälleni. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että minun täytyy soittaa, tuntui, että Jumala kutsui minut hänelle soittamaan. Niin soitin ja sain kuulla tämän rakkaan, viisaan ystäväni pohdintoja siitä, miten meidät jokainen on kutsuttu elämään juuri nyt. Jäin näihin aatoksiin pohtimaan, miten minutkin on kutsuttu elämään juuri tällä aikakaudella, juuri tässä paikassa, juuri tässä hetkessä.

Itse en sinänsä pidä laisinkaan postmodernista aikakaudestamme. Voisin paljon ennemmin nähdä itseni elämässä 1900-luvun alkupuolella, jolloin elettiin maalla suvun ympäröimänä ja yhdessä nautittiin luonnon antimista. Tai romantiikan ajalla kuljeskelemassa Englannin vihreillä niityillä sonaatteja kirjoitellen, kauniiseen, vanhanaikaiseen pukuun sonnustautuen. Mutta ei. Kaikista aikakausista minut on kutsuttu elämään juuri nyt. Tällä aikakaudella, jota kukaan ei sanoin osaa määritellä, jossa ei tunnu olevan mitään punaista lankaa, vaan pelkkää sirpaleisuutta, oman onnen tavoittelua, muista erillään elämistä. Ja tälle aikakaudelle Jumala minut on kutsunut elämään, nähnyt maailmaa suunnitellessaan, että juuri tähän aikaan tarvitaan sellainen ihminen kuin minä, sellainen ihminen kuin sinä... ja moni muu, jotka hekin enemmän tai vähemmän pohtivat, mitä täällä maailmassa tekisivät.

Kaikessa viisaudessaan Jumala on minut myös johdattanut opiskelemaan Jyväskylään. Hakiessani opiskelemaan en edes kokeillut päästä mihinkään muuhun kaupunkiin. Silloin tällöin sitä on jälkeenpäin tullut haaveiltua elämästä muuallakin, toisenlaisesta opiskelupaikasta, toisenlaisesta elinympäristöstä. Mutta samalla tiedän, etten voisi olla tällä hetkellä missään niin onnellinen kuin täällä. Jumala on johdattanut elämääni aivan uskomattoman ihania ihmisiä. En millään voi käsittää onneani. He ovat niin viisaita, elämän suolaisia, rohkaisevia. Heidän kanssaan voin keskustella kaikesta siitä mikä on nurinkurin ja siitä mikä on oikein päin. Täällä saan kurkotella kohti unelmiani, harrastaa sellaisia juttuja, mitä olen koko ikäni halunnut harrastaa ja huomata nauttivani niistä aivan suunnattoman paljon. Saanut seurakunnan, jossa palvella, jossa etsiä kutsumustani. Miten viisas Jumala meillä onkaan!

Ja täällä Jyväskylässä minut on luotu elämään juuri tämä hetki. Syksy on ollut todella opiskeluntäyteinen, monet aiemmin suunnitellut tehtävät ovat jääneet kirjoitettavien tehtävien ja pitkäksi venyvien koulupäivien jalkoihin. Mutta silti minulla on vahva tunne siitä, että tämä kaikki on Jumalan suunnitelmien mukaista. Tämä mitä nyt teen, mitä opiskelen, valmistaa minua sitä tehtävää varten, jonka Jumala minulle on luonut. En vielä tarkemmin tiedä, mikä se on, mutta näin tunnen. Samalla Jumala käyttää minua juuri nyt, missä ikinä liikunkaan. Saan jakaa elämääni upeiden ystävieni kanssa, keskittyä heitä rohkaisemaan ja heidän kanssaan yhdessä pohtimaan. Istua kynttilän valossa pöytäni äärellä ja tietää, että Jumala näkee minut juuri nyt. Katsoo minuun lempeästi ja iloitsee minusta. Ja sinusta myös.

Tiedä, että sinutkin on kutsuttu elämään juuri nyt. Jumala käyttää tätä hetkeä vielä, tavalla joka on jotain niin käsittämättöntä, että sitä on parempi olla edes ajattelematta. Tärkeintä on että tiedät. Että Jumala on kutsunut sinut elämään juuri nyt.

Siunauksin, Ann

Kaikkien sotkujen Sankari

Joskus taannoin vietettiin parin ystäväni kanssa pyjamailtaa. Kuinka ollakaan keskustelu käänty ihmissuhteisiin ja niitten sotkuihin..kuinka surullisen paljon niitä onkaan. Aina sillon tällön miut valtaa epätoivo ja suuri suru nähessäni ja kuullessani miten paljon ihmisten välillä on kaunaa, anteeksantamattomuutta, riitaa, kateutta, vihamielisyyttä, vaikeita tilanteita ja selvittämättömiä asioita. Me emme vain pysty, emmekä voi löytää ymmärrystä, rakkautta ja anteeksantamusta itestämme. Onneks tässäkin saamme turvata Jeesukseen, joka on täydellinen rakkaus ja auttajamme. Mutta liianki usein itelle käy niin, että unohun liiaks tuijottammaan niitä ongelmia ja sotkuja, vähemmästki tullee pahamieli. Itelle jäi siis varsin surullinen olo pyjamailtamme keskustelujen jälkeen. Onneks kuitenki päätimme päättää illan rukoilemalla yhessä.

Olin varsin väsyny rukouksen aikana (pyjamailloilla on tapana venähtää) eikä uni tuntunu olevan kaukana. En tiiä kävinkö unessa rukouksen aikana, mutta sain nähhä jottain varsin lohullista, kun rukoilimme juuri näitten ihmissuhdesotkujen puolesta;
Eessäni seiso joukko ihmisiä jaettuna kahelle puolelle nenäkkäin; yks ryhmä vasemmalla, toinen ryhmä oikeella puolella, muodostaen pikkasen "kujan". Heiän välillään oli varsin sotkunen ja tiheä "verkko". Aivan kun lankakerrää ois heitelty puolelta toiselle, jokasen ottaessa siitä vuorollaan kii ja kappas vaan - sotku on valmis! Kattoin suoraan etteeni ja miun ois pitäny kulukee siitä lävitte, mutta eihän se onnistunu, tehtävä tuntu mahottomalta. Epätoivo valtas.

Kohta koin sisimmässäni kehotuksen kattoa ylös, etteenpäin sotkujen yli. Ja mitä näinkään?! Jeesuksen ristin loistavan sen kaiken yläpuolella! Siinä minnuu kehotettiin pitämään katseeni. Ihmissuhdesotkut ei tosin hävinny minnekkää, verkko oli yhä eessäin. Aivan kuin juuri nyt kohotan katseeni läppärin näytöstä kattolamppuun, näen yhä "syrjäsilmällä" näkökentässäin läppärin näytön, mutta se on jokseenki utunen ja huomioni ja katseeni on tarkentunu lamppuun. Sama oli Jeesuksen valaisevan kirkkaan, pimeydessä loistavan ristin kanssa; huomioni oli siinä ja ihmisten sotkut näytti jokseenkin toisarvosilta, vähemmän suurilta. Kun pidin katseeni ristissä, sain toivoa eikä kaikkien sotkujen läpi käveleminen tuntunukkaa ennää mahottomalta ja sain rohekutta toivottomuuden sijaan. Tämä palautti mieleeni sen, kuinka Jeesus on kaiken yläpuolella ja hänessä meiän tullee pittää katseemme, hän on toivomme. Jeesuksella on kaikkivalta, ei mikään oo hälle mahotonta! :) Hän on kaikkien sotkujen ja mahottomien tilanteitten Sankari! Häneen me saamme turvata aina ja kaikessa.

"..pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen.." Hebr.12:1-2

"Sillä sen tähden, että hän itse (Jeesus) on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." Hebr.2:18

"..hän (Jumala) vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja KAIKKI hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle.. " Ef.1:20-22

Ja sokerina pohjalla:
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Fil.4:6-7

Sinnuu siunaten; Katjush

Minä en sinua jätä

Yksin en kulje

Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
:,:Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen
kanssain Hän käy kautta maailman tään.:,:

Kiusaus korpehen synkeähän
tieni jos johtaa, käy vierelläin Hän.
:,:Yksin en taistele; suurta on tietää se,
yön kun mä ylläin nään myrskyävän.:,:

Murhe kun murtavi sydäntäni,
läsnä on silloinkin Mestarini.
:,:Lohtua taivahan tuopi Hän vaivahan.
Kyyneleet kaikki pois kuivailevi.:,:

Hiljaisen hetken taas Herra kun suo,
silloin mä muistan: oi, verensä vuo
:,:hinta on sieluni, oi, rakas Mestari,
synteini tähden on haavasi nuo!:,:

Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
:,:Ylistys ylhäisen, parhaimmain paimenen!
Rakkaus suuri, sen turviin mä jään.:,;

Oon saanu muutaman vuu'en aikana, välillä kipeimmänkin kautta oppia, kuinka kukin ihminen on osa elämäämme vain hetken, vain hetken lainaa. Ihmissuhde kiemurat ja sotkut oovat yhtä tiukasti kunki elämässä kuin nenä kasvoissa. Läheisten ihmisten ihanuuesta ja suuresta tuesta huolimatta oon tullu huomaamaan, että aina emme pysty, osaa tai voi antaa toisillemme sitä mitä kaipaamme; ymmärrystä, tukea, rakkautta, aikaa.. Yksinäisyys on tavalla tai toisella kullekin tuttu. Eikä mikään muukaan tässä elämässä oo pysyvää; omaisuus, työ, menestys, valta ja maine voivat särkyä jopa sekunneissa. Eivätkä omat voimat kauas kanna.

Mutta yksinäisten ja pimeitten hetkieni aarteeni&lohtuni on se, että on eräs, joka pysyy AINA samana, joka on luvannu AINA auttaa ja olla AINA kanssani (ja meiän kaikkien); Taivaallinen Isämme ja hänen Poikansa, paras ystävämme Jeesus Kristus. Isän lahjottamaa Pyhää Henkeä unohtamatta, jonka kautta Jeesus on läsnä niin minun kuin meiän jokasen arjessa. Tämä totuus kestää halki vuosi tuhansien, se ei koskaan muutu! :) Hän, joka on luonu meiät ja hän, kenen kautta me elämämme, pysyvät AINA samana. Me ihmiset olemme vajavaisia ja heikkoja, mutta Hän on AINA uskollinen.

(Jeesus): "Ja katso, minä olen teidän kanssanne JOKA PÄIVÄ maailman loppuun asti." Matt.28:20

"Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: -- Herra on minun auttajani, siksi en pelkää." Hebr.13:5-6

"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti" Hebr.13:8

"Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti." Jes.40:8

"jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata." 2.Tim.2:13

"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan kanssanne iankaikkisesti..mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."
Joh. 14:16,26

Pankaamme siis toivomme ja turvamme Häneen, joka on luvannu meitä kaikessa auttaa ja joka on lujempi kuin kovinkaan kallio <3

~Katjush

Särkyneiden majatalossa

Tällä hetkellä olen kurkkua myöten täynnä tätä yhteiskuntaa, jossa elämme. Tuntuu, että tämä on vain paikka, jossa ihmiset pitävät kulisseja ympärillään, esittävät että kaikki menee hyvin ja kuitenkin sisimmässämme olemme enemmän tai vähemmän riekaleina. Nuoret naiset, minä mukaan lukien, enemmän tai vähemmän, olemme ylisuorittajia. Moniin meistä on iskostettu, että "Kyllä sinä pärjäät" ja jos alkaa tuntua siltä, ettet pärjää, niin sitä ei uskalleta sanoa, koska ajatellaan, että kaikki luottavat siihen, että pärjäät.

Elämää eletään vain eteenpäin ja eteenpäin, suoritetaan lisää. Tutkintoja, työtodistuksia, vapaaehtoistyötä, vaikka mitä. Aluksi jotkut näistä voivatkin tuntua kutsumukselta, mutta kohta voikin huomata että onkin ihan lopen uupunut kaiken sen kuorman alle. Kaikki odottavat, että suoritat yhä lisää ja niin sitä kulkee vain kehässä. Kunnes masentuu - niin kuin nykyään niin moni. Ihmiset unohtavat, mistä he joskus unelmoivat, elämä vain sortuu päälle.

Itseäni Jumala ei onneksi ole päästänyt näin pitkälle. Saatan väsyä, mutta olen oppinut tunnistamaan täydellisen väsymyksen, jolloin tiedän, että on parasta vain saada olla. Jos joku juttu ei pitkään aikaan ole enää tuntunut omalta, jätän sen. Joskus suunnitelmat vain muuttuvat. Ei elämä tule kulkemaan täydellisesti, miksi edes yrittää. Juuri silloin kun siihen niin kovasti pyrkii, siinä epäonnistuu. Ja silti sitä tekisi niin kovasti mieli näyttää hyvältä muiden silmissä, näyttää, että minä pärjään. Mutta miksi? Kun ei kuitenkaan pärjää, ainakaan yksin.

Olen alkanut huomata ympärilläni entistä enemmän särkyneisyyttä, sirpaleisuutta. Menneisyyden haamut saattavat kummitella jonkun elämässä, joku on väsynyt jaksamaan yksin, jotain huolettaa tulevaisuus... Meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän särkynyt sydän. Ainoa, joka sen voi eheyttää, on Jeesus. Itse olemme syntisiä, emme kykene mihinkään hyvään. Mutta kun meidät kohtaa joku niin puhdas kuin Jeesus, hän voi peittää alleen kaiken sen lian, murtuneisuuden, elämän kurjuuden. Luo uutta ja puhdistaa. Työntyy syvemmälle. Suoraan sydämeen ja alkaa parantaa. Kuin puhdas lumi, joka leijailee maahan.

En jaksa enää kulisseja, en tyhjänpäiväisiä keskusteluja. Haluan nähdä kohtaamissani ihmisissä sen särkyneisyyden, kuulla tarinoita todellisesta elämästä - en nähdä täydellistä kulissia, esittää, että kaikki on hyvin. Janoan todellisen elämän kosketusta, sitä tunnetta, että näen mitä kohtaamani ihminen pohjimmiltaan on. Vasta silloin kykenen olemaan täysin oma itseni, tuomaan kohtaamani ihmisen Jumalalle ja rukoilemaan hänen puolestaan. Vasta silloin pystyn todella ymmärtämään. Vasta silloin kykenen olemaan ihminen ihmiselle.

Tässä vielä Pekka Simojoen biisi kyseisestä teemasta. http://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo

Terveisin, Ann

Kaikkivaltiaan minibussissa

Heipähei itekullekin! :) Rakkaan ystäväni pyynnöstä alotan minäki kirjoittammaan tähän blogiin mietteitä, ihmettelyjä ja kokemuksia, mitä Taivaan Iskän lapsen arki mukanaan on tähän asti tuonu. Rukoukseni on, että nämä kirjotukset sais tuua Jumalalle kunniaa ja palvella lukijoitaan.. Ja ehkä innostaa myös muitaki arjessaan jakamaan päivien mukanaan tuomaansa, sillä yks parhaimpia asioita mitä tiiän on jakaminen, kuinka rikastuttavaa ja myös taakkoja puolittavaa se voikaan olla! "..että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme.." Room.1:12

Tämän astisen elämäni myötä oon kerta toisensa jälkeen saanu todeta, että Jumalalle annettu aika ja rukous ei oo hukkaan heittyä aikaa! Helppoo se ei oo, mutta ehottomasti sen arvosta, suosittelen!

Jumala on monesti rohkassu luottamaan itteensä ja samaan haluan iteki muita rohkasta. Oon enemmän tai vähemmän pelkääjä tyyppiä ja välillä koen elämän kaikessa ihanuudessaankin varsin pelottavana ja pimeänä. Kaikki muuttuu ja periaatteessa mitä vaan voi tapahtua. Ymmärrys ei riitä ja monesti on kokenu olevansa umpi mettässä suunta hukassa. Pienuuden oloa lisää se, että päätöksiä tai valintojaki pitäs tehhä. Itteensä luottaminen ei aina oo itestään selvää. Monesti myös pohtii miten tulis elää Jumalan lapsena, miten todistaa Jeesuksesta jne. Useasti kokien tässä riittämättömyyttä. Ja varmaan yhtä useasti onki asian rukouksessa Jumalalle jättäny.

Eräänä yönä näin vallan lohdullisen unen; Istuin minibussissa kuskin paikalla tutussa t-risteyksessä. Vasemmalla oli tuttu ja turvallinen tie. Oikealla taas vieras ja outo, tuntematon mettätie..arvata voi kumpaan olisin mielummin halunnu kääntyä. Jostain syystä en voinukkaan kääntyä, vaan epämääräsesti pyörin ja tuskailin risteyksessä, eikä auto tuntunu liikkuvan. Lopulta huudahdin Jumalalle; "Minä en osaa, en tiiä, en jaksa, en ymmärrä! Ohjaa Sinä ja vie minne haluat!". Seuraavaks huomasinkin istuvani minibussin takaosassa, ikäänkuin limusiinissa lepäillen. Ensi järkytyksekseni huomasin Jumalan kääntyvän oikealle, oudolle tielle. Olin peloissani ja ihmettelin miks kummassa piti valita se vieras ja outo tie!? Jumala ikään kuin puhu ajatuksiini ja aloin oivaltamaan; Siksi vieras ja outo tie, jotta minä en turvaisi ja luottaisi omaan voimaani ja ymmärrykseeni VAAN Jumalaan. Vaikka tie on minulle outo, se ei tarkoita että se olisi huono.

Jumala antoi minulle luvan vain levätä ja olla kyyissä, oottaa mitä tuleman pittää. Hän kyllä ohjaa ja vie. Kutenki kysyin, että mitä minä sitten voin tehhä? Jumala vastas, että oo vaan kyy'issä ja todista Jeesuksesta, palvele Häntä ja läheisiäs. Heti hättäillen kysyin, että miten, osaanko!? Vastaus kuulu, että tee niin kuin tähänki asti; pieniä arjen tekoja, välittämistä ja auttamista, kertomista, ajan antamista, rukoilemista toisten puolesta, turvaamista Jeesukseen..Sen ei tarvihe olla mittään hienoo ja erikoista. Ja Isä antaa siihenki voiman ja avun, Hän johattaa tilanteet. Minä vain elän ja oon Hänen minibussissaan, Hänen yhteyessään. Seuraavaks kyytiin nouski viis minulle läheistä ihmistä, joitten seurassa oon ollu ja oon oma höpsö itteni ilman paineita.

Herättyäni tajusin, että niinkuin busseissa muutenki, myös meiän elämämme "minibussissa" ihmiset on vain hetken aikaa mukana. Elämme heiän kanssaan, heiän rinnallaan perus arkee kirkastaen Jeesusta niinä tavantallukoina mitä oomme, eikä tarvihe olla erikoinen taituri tai taitava puhuja. Jumala kyllä pittää huolen ja järjestää asiat, kunhan turvaamme Häneen ja annamme "ratin" Hälle. Ja mikä onkaan sen parempaa, kuin olla Kaiken luoneen, Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän, Rakastavan Isän kyyissä? Hänen, joka tuntee meiät jokasen täyellisesti, joka ymmärtää meitä täyellisesti ja rakastaa enemmän kuin kukaan voi koskaan rakastaa.

(Jeesus:) "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä..Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni..Tämä on minun käskyni, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Joh.15:4-5, 8, 12-13

"Sillä Jumala, joka sanoi: Loistakoon valkeus pimeydestä, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" 2.Kor.4:6-7

"Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." Fil.2:13

Otetaan siis rento asento, nojataan selkänojaan ja annetaan Jumalan viiä! Siunausta päiviisi :)

~ Katjush

Etkö odottanutkaan enempää?

En tiedä valtaako teidät koskaan ajatus siitä, että tuntuu, ettette olisi tehnyt tarpeeksi. Teillä on ollut joku suuri unelma ja uskotte, että se on ollut myös Jumalan mielen mukainen. Ja kun olette rohkaistuneet sitä toteuttamaan, jäljelle jää tunne, että olisin voinut pystyä enempään. Mutta kun en pystynyt.

Olen itse miettinyt tätä usein omalla kutsumuksen polullani. Minulla on usein ajatuksia ja unelmia, ja koska uskon niin vahvasti siihen, että jotain mahtavaa voi oikeasti tapahtua, niin petyn kun aina se mahtavuus ei ilmenekään juuri niin kuin olin itse kuvitellut. Elämän realiteetit iskevät vastaan: ei ole aikaa panostaa kaikkeen niin paljon kuin haluaisin. Tuntuu, että jollain tasolla olen pettänyt Jumalan, kun en pystynyt siihen, mihin olin kuvitellut pystyväni.

Kuitenkin tässä ajatusrakennelmassa on yksi virhe. Olen unohtanut sen ytimen, sen, että Jumala tuntee minut läpikotaisin ja näkee suoraan sydämeeni. Jumala on myös suunnitellut elämäni jokaista pikkuosasta myöten ja tietää, mihin milloinkin pystyn. Ei Jumala odota, että ylittäisin omat voimavarani. Jumala antaa tehtäviä ja tietää etukäteen, minkä verran minulla on resursseja niihin panostaa. Ja tämä riittää Jumalalle.

Oman tajuntani syvyyksiin tämä ajatus ei ole vielä täysin iskostunut. Toivon ja rukoilen, että jonain päivänä saisin rauhan tämän suhteen, että voisin todella elää toteuttaen kutsumustani ja uskoa, että Jumala iloitsee siitä, mitä teen. Että Jumala haluaa joka hetki todella sanoa minulle, että olen hänen rakas tyttärensä, johon hän on mieltynyt. Aivan kuin hän sanoi Jeesukselle: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:17)

Tätä teillekin rukoillen,

Ann

Kiitos Jumala kun oot mun arjessa läsnä

Tulin vastikään iki-ihanalta balettitunnilta, joka oli niin vastaus kiihtyvään stressitilaan. Suosittelen ihan jokaiselle! Kun siellä leijailee tunnin verran klassisen musiikin pyörteissä, niin kyllä unohtaa kaiken kiireen ja stressin. Sieltä tullessa on vain hyvä olo ja tuntee olevansa niin kiitollinen Jumalalle. Hän se tämänkin asian minulle järjesti kiireisen vuoteni aikatauluihin sopivaksi (ilmoittauduin aikoinaan, vaikken tiennyt järjestettäisiinkö tuntia ollenkaan saati sen aikatauluja ja sitten kävi niin ihmeellisesti, että se sopi minun aikatauluihin aivan täydellisesti. Ainoa viikoittain toistuva asia minun elämässä, ja niin ihana sellainen!!!) Joten kiitos ja ylistys rakkaalle Luojalleni, joka näki sisäisen kaipuuni saada leijailla tunnin viikossa ja vain sulautua hetkeksi musiikkiin.

Lisäksi olen saanut nähdä ja kokea ihmeellisellä tavalla, miten Jeesus on toiminut minun kautta joidenkin ystävieni elämässä. On hassuakin, miten pienet jutut, muutamat lauseet siellä täällä, voi ollla jollekulle todella merkityksellisiä ja pysyä mielessä vielä pitkään sen jälkeenkin kun on juteltu. Miten mahtavaa saada elää tätä elämää Jeesukselle ja nähdä Jeesuksen vaikutus omassa elämässä ja läheisten elämässä!

Jumala on tehnyt myös paljon toisten kautta minun syksyssä. Olen saanut Jumalan avulla pidettyä itseni lähellä väijyvän romahduksen yläpuolella, noussut tilapäisten "en ikinä tule selviämään tästä kaikesta työmäärästä" -ahdistuksen voittajaksi. Tässä ovat auttaneet hymyilevät kasvot yliopiston käytävillä; lounashetket ystävien kanssa, jotka ymmärtävät jo katseesta, millä fiiliksellä kulloinkin olen; rukoushetket kera siskojen ja veljien, jolloin on saanut vain ihmetellä Jumalan suuruutta; sekä yksinkertaisesti rennomman elämänasenteen omaavat kurssikaverit ("We don't get a grade for this so don't work too much." Niin, välillä on tärkeämpiäkin asioita kuin hiki hatussa puurtaminen).

Toivottavasti olette myös saaneet kokea Jumalan läsnäoloa syyskiireiden keskellä!

Siunauksin, Ann

Kutsu rukoilemaan

Viime päivät minut on vallannut ajatus siitä, että minun pitäisi rukoilla enemmän. Ei niinkään itseni puolesta vaan toisten. Olen saanut muutamia rukouspyyntöjä ja niiden kautta alkanut miettiä entistä enemmän sitä, miten rukous todella koskettaa ihan jokaista. Kärsimyksen ja epätietoisuuden kohdalla ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kohottaa katseensa johonkin suurempaan, rukoilla Jumalaa.

Toisinaan tuntuu hirveän vastuulliselta vastata rukouspyyntöön, kunnes tajuan, miten hölmöä on ajatella, että voisin rukoilla jotenkin väärin. Kyllähän minä tiedän, että Jumala kuulee ja vastaa rukouksiin oman parhaan tahtonsa mukaan. Näissä tunnelmissa päädyin juna-asemalla odotellessani lukemaan Raamatusta psalmeja. Luin vanhaa käännöstä, joka sattui tällä kertaa olemaan mukanani, ja pysähdyin 11 psalmin kohdalla seuraavaan jakeeseen:

"Herra pyhässä temppelissänsä, Herra, jonka istuin on taivaassa - hänen silmänsä näkevät, hänen katseensa tutkii ihmislapset" (Ps.11:4)

Minut valtasi suunnaton ilo siitä, että Jumala todella näkee meistä jokaisen, kaiken mikä meillä kullakin on mielen päällä, ne ihmiset ja asiat, joita kannamme sydämessämme, joiden puolesta haluamme rukoilla.

Teitä näillä sanoilla rohkaista haluan,

Ann

Suurtakin suurempi seikkailu nimeltä elämä

Nyt on pakko hehkuttaa. Ja väittää vastaan kaikille superrealisteille ja pessimisteille. Vaikkei minun elämässä oo kaikki niin kuin haluisin, niin silti minä uskon, minä todella uskon, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Kaikki Jumalan suunnitelmat tulevat vielä toteutumaan. Ne suunnitelmat voi aluksi näyttää muiden silmissä siltä, että siinähän toivot, ei varmasti tule toteutumaan. Mutta minä uskon, että ne kyllä tulevat toteutumaan. Onko tarpeeksi rautalangasta väännetty?

En oikein osaa selittää tätä fiiliksen varmuutta. Osasyy omiin tuntemuksiin on ehkä sekin, etten kestäisi elää ajatellen, etteivät unelmani voisi tulla toteen. En vain jaksa sellaista. Ärsyynnyn suunnattomasti, jos joku katsoo minuun karsaasti niin, että näen, ettei hän ainakaan usko, että sellaista mitä juuri kuvailin, voisi tapahtua. Doris Lessing on sanonut: "Ajattele väärin, jos haluat, mutta joka tilanteessa ajattele itse." En ehkä kaikissa yhteyksissä allekirjoita noita sanoja, mutta tässä yhteydessä kyllä. Jumala on kyllä miettinyt kaiken alusta loppuun ja suunnitellut ja jo toteuttanutkin aivan mahdottomia - kuten herättänyt eloon kuolleita etc. Ei parane sanoa, ettei olisi mahdollista!

Joten avatkaa siis silmänne suurelle seikkailulle nimeltä elämä. Meillä on paras käsikirjoittaja, mitä mielenkiintoisempia kohtauksia tiedossa ja ah, niin täydellinen onnellinen loppu. Ja siinä matkan varrella voi olla mitä upeammin taiteellisin toteustavoin toteutettuja yksityiskohtia, jotka kaikki yhdessä palvelevat osana Jumalan suurta suunnitelmaa. Siis unelmoikaa ja uskokaa siihen, että jos niin on Jumalan tahto, niin teidän unelmat kyllä käy toteen. Ei ehkä huomispäivänä. Ei ehkä juuri niin kuin olitte etukäteen ajatelleet. Mutta joka tapauksessa niin tulee tapahtumaan. Samalla te kehitytte, opitte uutta ja huomaatte taaksepäin katsoessanne, että wow! Kyllä on mestari ollut asialla!

Uskaltakaa siis elää!

-Ann

Valvomisen salat ja kohta koittava aamu

Te rakkaat bloginlukijat olette nyt joutuneet odottamaan tätä uusinta päivistystä jonkin aikaa, pahoittelut siitä. Syynä ovat olleet päälle painavat koulutyöt ja muut projektit, joiden parissa on tullut valvottua öitäkin. Minusta kuitenkin tuntuu, etten ole ainoa kiireinen, joten ajattelin jakaa nyt muutamia aatoksia, jotka voisivat ehkä piristää teitäkin syksyn pimeyden keskellä.

Oikeastaan pidän valvomisesta (vaikka pidän myös nukkumisesta, enkä oikeastaan luovu unitunneista kuin pakon edessä). Mutta niin, rakastan pikkuruisen kotikoloni yöllistä tunnelmaa. Tunnelmavalojen luomaa lämmintä hehkua yön pimeyden vastakohtana. Kerrostalon hiljaisuutta, kun melkein kaikki muut nukkuvat. Ajatusta siitä, että kohta joku jo herää ja minä vasta käyn nukkumaan. Ja ennen kaikkea tunnetta siitä, että nyt minulla todella on aikaa, eikä kukaan tule minua keskeyttämään. Samalla voi mietiskellä joulutonttujen tohinaa tai muuta itsestä sopivan miellyttävältä tuntuvaa seikkaa, mikä tekee valvomisesta vieläkin nautinnollisempaa.

Aamulla herääminen voi kieltämättä olla hieman vaikeampaa. Pienillä asioilla voi päivän ensimmäisiä hetkiä kuitenkin piristää. Itse syön aina aamupalan sängyssä. Saan vielä hetken nauttia peiton lämmöstä, kun käärin sen ympärilleni ja syön lautasen päällä niin, ettei sänkyyn tule murusia. Nautin teen lämmöstä, joka tulvahtaa sydämeen asti. Luen Raamattua tai jotain muuta ajatelmakirjaa. Mietiskelen ja nautiskelen. Lopulta minulle tulee yleensä aivan liian kiire kotoa lähtemiseen, mutta silti rakastan kiireettömiä aamuja. Olen päättänyt, että kiireetöntä tunnelmaa on pakko luoda itse arjen keskelle, kun ei sitä kukaan muukaan tee. Pysähtykäähän tekin hetkeksi ja nautiskelkaa Jumalan seurasta. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin, vaikka aurinko nousisikin aivan liian myöhään.

Ja muistakaa: joulu on tulossa, valo on tulossa maailmaan - ja on jo meidän keskellä, juurikin silloin kun ajattelet, että olet aivan yksin puurtamassa ja tunnet melkein sortuvasi taakkasi alle.

Toivottavasti löydätte tästä pieniä ilonpilkahduksia kaamosmasennukseen:)

Terveisin, Ann

Tuuli puhaltaa

Tuulen henkäys. Laitan silmät kiinni ja saan tuntea Jumalan kutsun. Vielä en tiedä täysin minne se kuljettaa, mutta olen onnellinen siitä, että tuo tuulen henkäys on tullut virvoittamaan kiireistä elämääni ja kertomaan, että se kyllä kuljettaa minua eteenkin päin. Välillä on luvassa kunnon tuulenpuuskia, vastatuulta, jossa ei millään pääse eteenpäin, mutta vastapainoksi Jumala tuo myös tullessaan kevyitä henkäyksiä, jotka saavat minut rakastamaan elämää. Tuuli on minulle kuin ystävä, joka tervehtii minua ensimmäiseksi ulos astuessani. Tuuli kuljettaa ja saa tempautumaan mukaansa, vaikkei lopullinen päämäärä aina olisikaan näkyvissä. Mutta aina jostain se tulee, aivan varmasti, aivan niin kuin voimme olla varmoja siitä, että Jumalan tuulet puhaltavat koko elämämme ajan.

"Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita" (Joh.3:8)

Jumala on lähettänyt virvoittavia henkäyksiä ystävien muodossa, hetkiä jolloin on vain saanut olla ja ihmetellä, tätä hetkeä ja Jumalan tekoja. Ja samalla Jumala on antanut ajatuksia myös tulevasta. Antanut sydämelle rukouksen siitä, että Jumala voisi jälleen uudistaa, minua ja elämääni, viedä sitä kohti omia suunnitelmiaan. Etten jäisi junnaamaan paikalleni, vaan tanssisin halki tulen ja tuulen Jumalan vietävänä, kohti mahdottomaltakin tuntuvia tehtäviä. Rukoillaan yhdessä suuria ja mahdottomia ja uskotaan Jumalan kykyyn herättää ja uudistaa, viedä halki mitä hurjempien tuulenpuuskien.

Tuulen tuivertamana,

Ann

Yhteyden kaipuu

Elämä on viime aikoina ollut aivan liian kiireistä. Huomaan alistuvani, uupuvani tehtävien töiden alle. Tuntuu kuin palaisin monta vuotta taaksepäin lukioaikaan - mutta silloinhan en edes tuntenut itseäni. Mitä minä eniten inhoan nykyajan yhteiskunnassa, on se, että kaikilla on kiire elää omaa elämäänsä. Ei ole aikaa kuunnella toisia tai edes kuunnella itseä. Olen sielultani täynnä haaveita ja unelmia ja jollei minulla ole aikaa olla välillä itsekseni, en pysty kunnolla ymmärtämään elämän ihanuutta. Mutta toisaalta, jollen näe pitkään aikaan ystäviäni, ajatukseni alkavat helposti kulkea samaa rataa ja lopulta saatan joutua astumaan pessimistisyydenkin poluille. Noina hetkinä tekisi niin mieli mennä jonnekin tapaamaan ihmisiä. Mutta minne suomalaiset menevät silloin kun kaipaavat toisten yhteyttä? Kertokaa, jos tiedätte.

Itse huomaan niin usein kaipuun siihen, että saisin kuulla toisten ajatuksia ja jakaa omia - osasyy kai siihen, miksi kirjoitan tännekin. Rakastan ajatusten vaihtamista. Inspiroitumista puolin ja toisin. Minulla on niin upeita ystäviä; ihailen täydestä sydämestäni heidän rikkasta sielunmaisemaansa, josta aina tarttuu jotain itseenikin. Joku on aivan upea muusikko, haaveilijasielu hänkin, pohtija, elämän syntyjen syvien miettijä. Toinen saa sisäisen minäni loistamaan, rohkaisee aina kun sitä tarvitsen ja näkee toiset niin upeassa valossa, etten käsitä. Eräs taas ottaa huomioon kaikki, kohtelee jokikistä aivan uskomattomalla lempeydellä ja aurinkoisuudella ja kulkee elämäänsä ah niin ihailtavan rennolla asenteella. Yksi taas rakastaa oppimista, elämistä, pieniä hyviä hetkiä kiireen keskellä, kaikkea sitä, millä on oikeasti merkitystä. Joku vain katsoo silmiin, välittää ja ymmärtää, on lohdutuksen sanoja tulvillaan. Monia muitakin on, jotka saavat sydämeni sykkimään ja elämäni sykkimään. Tietäkää, että rakastan teitä suunnattomasti (ei ehkä pitäisi kirjoitta tällaista yliopistolla, jos haluaa välttyä kyynelsilmiltä).

Sitä minä vain. Jos ette te, niin minä ainakin kaipaan elämää, jossa olisi oikeasti aikaa toisille, aikaa läheisille, aikaa välittämiselle. Koska itse olen tajunnut yhä enemmän, että se on se, mikä minut saa jaksamaan päivästä toiseen. Että tietää, että on joku joka välittää ja joku, josta välittää. Ei Jumala ole meitä luonut itseämme varten, vaan toisiamme varten.

Rakastetaan toisiamme,
Ann

Mittatilaustyönä suunniteltu elämä

Palasin juuri äsken Jyväskylän kotiini, ei mitään uutta sinänsä, mutta bussimatka tänne oli ehkä antoisin ikinä! Minulla on aika useinkin taipumuksena ajautua mitä mielenkiintoisempiin keskusteluihin tuntemattomien ihmisten kanssa, raapaista hieman pintaa syvemmältä ja saada nähdä ihmisten sisällä palava liekki. Tänään istuin bussissa erään aikuisopiskelijan vieressä ja sain kuulla niin mielettömistä elämänpoluista niin hänen kuin muidenkin kohdalla, että olen vieläkin aivan täpinöissäni. Toivottavasti pääsette edes lähelle tätä täpinäolotilaa, koska tämä se vasta on elämän makuista elämää! Kanssakeskustelijani ei välttämättä itse tiedostanut Jumalan johdatusta näiden elämänpolkujen takana, mutta itselleni noiden tarinoiden kuuleminen oli jälleen osoitus Jumalan uskomattomasta tavasta johdattaa meidät juuri oikealle paikallemme.

Aikuisopiskelija oli itse ensinnäkin tehnyt aluksi puolikkaan tutkinnon taidealalta ja sitten päätynyt valmistumaan hyvin yleispätevästä sosiaalialan tutkinnosta. Ja kuinka ollakaan, hänen nykyinen työnkuvansa yhdisteli uskomattomalla tavalla noita aiempia tutkintoja molempia! Nyt tuo aikuisopiskelija suorittaa yliopiston puolella lisäopintoja ja häntä tulee työpaikalleen sijaistamaan ihminen, joka, kuvitelkaa: on tehnyt opinnäytetyökseen suunnitelman juuri vastaavanlaisesta työstä, jota tuolla työpaikalla on alettu kyseisen aikuisopiskelijan toimesta käytännössä toteuttaa. Molemmat olivat tästä aivan äimän käkenä, ja minä mietin vain: "This is amazing! This is amazing! God is amazing!" Jumalalle mikään ei todellakaan ole mahdotonta.

Joten sinä, joka tarkastelet tähän asti hajanaiselta näyttävää tutkintoasi (tai työkokemustasi tai elämääsi yleensä); on hyvinkin todennäköistä, että Jumala kutsuu sinua sellaisiin paikkoihin, joissa vaikka vahingossa saat hyödyntää eri aloilta hankkimaasi osaamista ja elämänkokemusta. Jumalan suunnitelmat ovat niin käsittämättömän loppuunsa hiottuja, että kun kulkee rukoillen ja Jumalalta johdatusta pyytäen, niin silloin varsinkin Jumala voi antaa eteesi uskomattomia, kuin juuri sinulle mittatilaustyönä suunniteltuja juttuja. Aivan mieletöntä tämä elämä! Niin suuri seikkailu, niin täynnä yllätyksiä! Älkää siis masentuko, vaikka varpaiden juuressa näyttäisikin synkältä. Kohottakaa sen sijaan katseenne horisonttiin: nättekö, siellä sarastaa jo uusi päivä!

Terveisin elämästä jälleen totaalisesti pakahtunut,
Ann

ps. Jakakaa toki, jos teillä on vastaavia kokemuksia Jumalan mielettömästä johdatuksesta. Tämä pakahtunut sydän janoaa saada kuulla lisää elämänsuolaisia tarinoita!

Parempi kun en sano mitään - vai?

En tiedä tuntuuko teistä joskus siltä, että olisitte paljon onnellisempi, jos saisitte elää vain omien ajatustenne kanssa. Ilman, että jakaisi niitä kenellekään, tai kuuntelisi toisen mielipiteitä asiasta. Minun on pakko myöntää, että minulle niin käy useinkin. Inspiroidun, leijun ja nautin milloin mistäkin ja välillä tuntuu, että toiset katsovat minuun kuin ajatellen, että kukahan hölmö tuokin on. Tietysti, maailmassa on myös monia asioita, jotka saavat minut surulliseksi, laskevat siivet alas niin, että kätkeydyn hetkeksi niiden suojaan ja jään mietiskelemään asioita itsekseni. En jää märehtimään sitä asianlaitaa, jossa nyt ollaan, vaan ennemmin ajatukseni kulkeutuvat sen ympärille, mitä kullekin asialle voisi tehdä. Jos ei mitään muuta, niin ainakin voin rukoilla.

Kaikki nämä ajatusprosessit ovat useimmiten sisäisiä - tosin moni on sanonut minulle, että ajatteluni näkyy kauas ulospäinkin. Välillä mietin, pitäisikö minun sanoa jotain, joskus sanon vaikka sisälläni kipristelee ja mietiskelen, miten toiset suhtautuvat siihen mitä sanon. Tavallaan ajatukseni menettävät puhtautensa silloin, kun sanon ne ääneen, ja tulevat alttiiksi maailman lialle. Mutta toisaalta, mitä järkeä on pitää niitä sisälläänkään? Silloin ne eivät saa mahdollisuutta muokkautua tai muuttaa mitään. Jos kaikki maailman kirjailijat olisivat jättäneet ajatuksensa päähänsä, ei meillä olisi kirjoja, joista inspiroitua ja joihin suhteuttaa ajatuksiamme. Jos kansamme johtajat jättäisivät ilmaisematta mielipiteensä, ei mitään ratkaisuja tultaisi edes yrittäneeksi tai pohtineeksi.

Joten, jos päässänne liikkuu jotain, mikä voisi mielestänne olla jollekulle rakentavaa, niin sanokaa ihmeessä. Jos pohditte jotain ja kaipaatte siihen toista näkökulmaa, niin keskustelkaa jonkun kanssa, mutta pitäkää itsellänne myös oikeus omiin ajatuksiinne - kukaan ei voi käskeä teitä ajattelemaan toisella tavalla. Keskustelkaa myös Jumalan kanssa, pohtikaa ja kuunnelkaa, kritisoikaa jos siltä tuntuu ja antakaa Jumalle mahdollisuus sanoa oma mielipiteensä. Ja jos Jumala todella puhuttelee teitä, niin ottakaa myös aikaa tutkiskella ja mietiskellä sitä, mitä Jumala on mahtanut tarkoittaa. Näin tekivät monet Raamatunkin henkilöt (miettikää vaikka Mariaa, joka odotti Jeesusta). Ehkä Jumala vielä tulee käyttämään noitakin ajatuksia.

Siunattua viikonloppua toivotellen,
Ann

Sydämen tila on tärkein

Tämä syksy on itselläni ollut hyvin kiireinen. Tuntuu, että minun elämässä on mielettömästi huippuja juttuja, mutta niille kaikille ei millään tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Ristiriidaksi tämä muodostuu siinä, kun uskon, että Jumala antaa tarkoittamilleen jutuille myös niille tarvittavan ajan. Looginen johtopäätös tästä olisi se, että täytyisi vähentää jostakin ylimääräisestä. Mutta jos olette yhtään sellaisia kuin minä niin päätös siitä, mistä täytyisi vähentää ei ole ollenkaan aina niin helppo. Lisäksi tuntuu, että tänä syksynä minun on täytynyt laittaa jäihin useampia projekteja, jotka alun pitäen - ja edelleen - tuntuvat Jumalan minulle tarkoittamilta. Enkö siis enää tee Jumalan tahtoa, kun en voikaan palvella niissä tehtävissä, jotka oletin Jumalan minulle tarkoittaneen tälle vuodelle?

Rauhaa minulle tuo se, että niihin uusiin asioihin, jotka ovat vieneet aikaa ja tilaa vanhoilta hyviltä, olen rukoillut Jumalalta johdatusta. Olenkin päätynyt ajattelemaan, että tilanteet muuttuvat, ja välillä jotkut unelmat ja kutsumukset saavat olla jonkin aikaa lepotilassa odottamassa vuoroaan. Käytännön toteutukset voivat olla kaikki jo mietittynä, mutta jos hetki ei ole oikea, niin ei ole. Täytyy vain uskoa, että kyllä niiden toteutumiselle vielä löytyy oikea aika ja paikka, jos ne ovat oikeasti Jumalan suunnitelmien mukaisia. Ja jos ne eivät kuulukaan Jumalan minulle suunnittelemiin tehtäviin, niin on hyväkin, että saavat jäädä odottelemaan myös oikeaa henkilöä.

Näistä edellä luetelluista rauhoittavista ajatuksista ei niistäkään joka hetkessä ole avuksi. Välillä minua harmittaa vain suunnattomasti, että ajatukset, joista olin alun perin niin innoissani, eivät heti pääsekään toteutumaan käytännössä. Olen niin helposti innostuva ja inspiroituva ihminen, että minun tekisi mieli panostaa vaikka mihin ja sitten ärsyttää, kun en pystykään tekemään asioita loppuun niin täydellä sydämellä kuin haluaisin. Kuitenkin heräsin eilen miettimään, että niin, Jumala joka tapauksessa näkee sen minun innostuksen, tietää, että haluan tehdä ja panostaa siihen mitä teen. Joku ulkopuolinen voisi katsoa lopputulosta ja sanoa, että eihän tuo saanut mitään aikaiseksi. Mutta Jumala näkeekin sydämeen ja arvostaa sitä - vaikka käytännön puoli vielä odottaisikin vuoroaan.

Olkaa siis rauhassa, Jumala arvostaa suunnattomasti sitä mitä teette ja mitä haluaisitte tehdä - ja kun aika on oikea, antaa Hän keinot suunnitelmiensa toteutumiseen.

Jumalan suunnitelmia ihmetellen,
Ann

Onnen kyyneliä

Aloitin tämän päiväni tiskaamalla ja kuuntelemalla samalla Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen yhteistyöllä valmistamaa Taivas on tie -albumia. Jossain vaiheessa huomasin täysin uppoutuvani laulujen sanoihin (vaikka edelleen käteni työskentelivät tiskaustyön parissa, joka muuten on lempikotityöni, koska on vain niin ihanaa katsella, miten astiat tulevat puhtaiksi omissa käsissä). Laulujen sanojen myötä tempauduin muistojeni suloisiin syövereihin, miettimään ihania hetkiä minulle rakkaiden ihmisten kanssa.

Erityisesti mieleeni tuli mummini, joka muutama vuosi sitten kuoli, mutta jätti jälkeensä niin paljon rakkautta, että sen ajatteleminen nostattaa aina silmiini ilon kyyneleet. Mietin miten täydellistä on, kun ihmisestä jää jäljelle se rakkaus, mitä hän on maan päällä ollessaan levittänyt ympärilleen. Mitään sen parempaa ei täällä voi saada aikaan. Jeesuksestakin jäi jälkipolville muisteltavaksi nimenomaan rakkaus... Kunpa sitä oppisi itsekin rakastamaan. Se on ehkä elämän mittainen oppikoulu, jossa oppimestarina on rakas Jumalamme.

Ymmärsin myös, että kaikkein syvimpien kokemusten äärellä nousevat silmiin kyyneleet. Niin syvimpinä pettymyksen, surun kuin myös onnen ja ilon hetkinä. Silloin tajuaa, että tämä, mitä tässä hetkessä on, on niin merkityksellistä, että siihen ei voi olla reagoimatta myös fyysisesti. Joillekin tämä on ehkä helpompaa kuin toisille, mutta uskon, että sellaisillakin ihmisillä, joilla kyyneleet eivät pääse poskille asti putoamaan, on sisäisiä kyyneliä. Jonain päivänä, turvallisessa ympäristössä, nekin ehkä pääsevät vapaasti virtaamaan.

Annetaan elämän koskettaa,

Ann

Tässä hetkessä

Rukoilimme hetki sitten muutaman läheisen ystäväni kanssa ja oivalsin jälleen yhden ihanimmista puolista rukouksessa: sen, että siinä saa keskittyä juuri siihen hetkeen. Ei tarvitse miettiä, minne pitäisi olla menossa. Ei tarvitse miettiä mitä täytyisi olla tekemässä. Juuri sillä hetkellä Jumala kutsuu olemaan Hänen edessään, kuuntelemassa, mitä Jumalalla on sillä hetkellä asiaa. Itse koin todella vahvasti, että Jumala veti minua siihen hetkeen, keskitti ajatukseni niin, että sain olla kokonaan läsnä siinä hetkessä. Ja voi miten voimaannuttavaa se olikaan!

Muutenkin olen miettinyt sitä, miten hyvä olisi välillä esimerkiksi kävellä yliopistolle, niin että olisi pakotettu ottamaan sen hetken kävelyyn sen sijasta, että hikipäissään pyöräilisi ja olisi juuri ja juuri ajoissa paikalla. Kun kohtaisi ihmisiä, ottaisi sen hetken ihan vain siihen, katsomatta kelloa, niin että vain nauttisi siitä, että saa olla juuri kyseisen ihmisen kanssa, ja antaisi Jumalan näyttää pienen vilauksen siitä, miten Hän näkee kyseisen ihmisen. Ja samalla tavalla, kun kohtaisi Jumalaa, uskoisi siihen, että nyt minun kuuluu olla juuri tässä, ei ole kiirettä minnekään.

Nautitaan tästä hetkestä, nautitaan elämästä ja rukouksen lahjasta,

Ann

Kristallien säihkeessä

Kyseinen kuva on Pariisista Champs-Elyseeltä, jossa taannoin sain ihmetellä koko ajan kaikkea kaunista mikä ympärilläni aukeni. Putiikkeihin tai rakennuksiin ei tarvinnut edes mennä sisälle, kun jo rakennuksen ulkoasu sai esteettisen minäni huokaisemaan onnesta. Näin esimerkiksi kyseisen kristalliputiikin ikkunassa. Kaupan - voiko tuota edes sanoa kaupaksi? - portaatkin taisivat olla kristalleilla koristetut. Kimmellystä kimmellyksen perään. Kimmellystä, joka kaivautui muistini lokeroista esiin, kun aloin miettiä sitä, miten jokainen kristitty heijastaa Jumalan valoa eri lailla.

Meissä kaikissa on jotain sellaista Jumalasta, mitä ei ole kenessäkään toisessa. Itse hämmästyn yhä useammin sitä, miten upeita ihmisiä ympärilläni onkaan: niin viisaita, hehkeitä, Jumalalle uskollisia, palvelualttiita, ymmärtäväisiä ja vaikka mitä vielä. Ihania Jumalan kristalleja, jotka ovat niin lähellä Jumalaa, että saavat Hänen valostaan yhä uutta voimaa heijastaa maailman värejä. Ei siinä voi muuta kuin ihailla Jumalan kädenjälkeä.

Meidät kaikki on kutsuttu tuota valoa hehkumaan kaikkina spektrin eri värisävyinä, aivan kuten kuvan putiikissa. Kenties joku kadulla kulkija jää ihmettelemään, miten kaunista säihkettä Jumalan näyteikkunasta kumpuaa... ja ehkä uskaltautuu monen ihmettelykerran jälkeen lähemmäksi tarkastelemaan ja kyselemään... Lähellä Jumalaa voimme parhaiten heijastaa myös Hänen valoaan. Usein sitä tulee mietittyä, kuinka toivoisikaan voivansa olla yhä enemmän Jumalan mielen mukainen... Pitäisi kuunnella Jumalaa enemmän, haaste, jonka heitän yhtä paljon itselleni kuin teillekin.

Ihailkaamme toinen toisemme hehkua ja Jumalan loistoa, mikä tänäänkin niin voimakkaasti välittyi luonnon kauniista valonäytöksestä auringon paistaessa kirpeässä syyssäässä.

Kyllä on meillä mahtava Luoja (joka antaa työntäyteisen viikon jälkeen myös levätä. Muistakaa se!)

Hehkuvaa viikonloppua,

toivottelee Ann

Rakkautta ja rajoja

Viime aikoina olen ollut pakotettu miettimään omia rajojani tekemisten ja asioihin panostamisen suhteen, koska asioita olisi muuten aivan liikaa. Uskon, että tämä on tänä päivänä ongelma useankin kohdalla: ulkopuolelta harvoin asetetaan rajoja minkään suhteen (saat ajatella miten ajattelet, käydä kaupassa melkein mihin kellon aikaan tahansa ja opiskella kotikoneella vaikka koko yön jos siltä tuntuu). Välillä tuntuu, että olisi helpompaa siirtyä aikaan, jolloin elettiin tässä hetkessä ja tietyille asioille ei vain voinut mitään.

Halusimme tai ei, niin elämme tällä aikakaudella ja yksi suurimpia haasteita minun mielestäni nykypäivänä on se, että päättää oikeasti itse miten haluaa tämän elämän elää kuuntelematta sitä, mitä yhteiskunta vaatii. Itselleni on ollut viime aikoina vaikeuksia tuohon haasteeseen tarttumisessa, mutta nyt tuntuu, että alan pikku hiljaa saada taas otteen siitä. Olen nimittäin päättänyt valita päivästäni tiettyjä aikoja sille, että rukoilen, yhdessä tai yksin. Ja olen huomannut, että tämä oikeasti toimii: kun olen ollut kohtaamassa Jumalaa yksin tai yhdessä, jaksan jälleen kohdata arjen haasteita ja mikä tärkeintä, toisia ihmisiä.

Uskon, että Jumala haluaa myös asettaa meille terveitä rajoja ja opettaa meitä asettamaan sellaisia itsellemme. Mutta ennen kaikkea, Jumala haluaa antaa meille käsittämättömän valovoimaista rakkauttaan, josta käsin jaksamme taas rakastaa. Kehotankin siis juurikin sinua, etsimään päivästäsi hetkiä, jotka voisit käyttää rukoilemiseen, hetkiä, jolloin sinun ei edes kuuluisi olla tekemässä mitään muuta. Itse tykästyin aikoinani aamuhetkiin Jumalan kanssa, mutta elämä on tällä hetkellä sen verta hektistä, että nuo hetket löytyvät paremmin keskeltä päivää. Etsi sinä oma hetkesi. Sillä ylipäätään asioiden keskittäminen tiettyyn hetkeen on yllättävän voimaannuttavaa elämän vaatimusten ristipaineessa. Miten ihanaa on saada keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, ja erityisesti, miten ihanaa on keskittyä johonkin niin suurenmoiseen asiaan kuin rukoilemiseen.

Unelmaisia hetkiä ja niiden aiheuttamia tähtikirkkaita silmiä toivotellen,

Ann

Olen tässä

Väsymys, taakka,

velvollisuuden tunto,

ilo piiloutunut, kätkeytynyt

Hetki rukousta, pysähdyn,

elämä on tässä,

Jumala on tässä.

Olen vain, matkaan eteenpäin,

opiskelen, viestittelen,

olen tässä, en jaksa muuta.

En jaksa olla ihana,

iloinen päivän piristys,

kypsä ajattelija, viisaskaan.

Nyt olen vain,

kuulen: ole vain.

Sinä riität, juuri näin.

Joku toinen kantaa. Nyt.

Sinä?

Saat olla vain.

-Ann

Ollaan yhdessä keskeneräisiä - ja siten täydellisiä

Tällä hetkellä minun pitäisi olla lukemassa tenttikirjaa mutta kun ajatukset alkoivat niin vallan mahdottomasti vilistä muualle ja saivat pari eksyksissä ollutta ajatuksenpalaa loksahtamaan paikalleen niin en millään voinut vastustaa kiusausta tulla jakamaan tätä ajatusleikkiä teidänkin kanssa:)

Opiskelen eräänä sivuaineenani draamakasvatusta, jonka yksi päätermeistä on keskeneräisyyden estetiikka. En ole vielä täysin perehtynyt kyseiseen käsitteeseen tieteellisesti, mutta uskon sen liittyvän siihen, että draamassa, kuten yleensä elämässä, on vain tyydyttävä siihen, että asiat jäävät hieman puolitiehen, ettei lopulliseen, täydellisyyttä hipovaan lopputulokseen päästä, mutta että se ei olekaan se olennaisin seikka. Olennaisinta on, että siinä tekemisen lomassa ymmärretään jotain olennaista elämästä. Se tekee tuosta kokemuksesta mieltäylentävän, vaikka ulkopuoliset olisivatkin lopputuloksesta mitä mieltä tahansa.

Aloin miettiä tätä Kristityn kontekstissa, sitä, miten Jumala on varmaankin ihan tarkoituksella luonut meidät yksilöinä keskeneräisiksi. Mutta yhdessä, Kristuksen ruumiina, voimme tavoittaa jotain siitä täydellisyydestä, jonka Jumala alun perin on luonut. Voimme laittaa kukin omat taitomme peliin ja ihmetellä, miten yhdessä tehdystä syntyy enemmän kuin siitä, mitä olisimme erillämme saaneet aikaan. Ehkei tuokaan lopputulos ole ulkopuolisen silmissä täydellinen, mutta siinä on jotain sellaista inhimillistä säröä ja yhdessä tekemisen riemua, mikä saa katsojankin hyvälle mielelle ja oivallusten äärelle.

Uskon, että tähän Jumala on pyrkinyt luomalla meistä epätäydellisiä, keskeneräisiä; pyrkinyt siihen, että ymmärtäisimme, että meidän ei kuuluu elää toisistamme riippumattomasti vaan toisistamme riippuen ja toisillemme voimaa antaen. Mieleeni tuli savimaljakko, eri paloista koostuva, säröjä täynnä oleva, mutta silti niin kaunis, niin uskomattoman kaunis. Sen voima ei tule tästä maailmasta, älytöntä täydellisyyttä tavoittelevasta sellaisesta, vaan siitä, että Jumalan voima kohtaa inhimillisyyden - ja muodostaa särkyneestä täydellisen. Ei tämän maailman mukaan täydellisen vaan taivaallisella tavalla täydellisen...

"Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." (Ef.4:13-16)

Näihin mielikuviin itseni ja teidät jättäen,

Ann

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Näin kuului aikoinaan Ötökän elämää -tietokonepelin lause ötökän lentäessä hahtuvakukan varresta kiinni pitäen yli rotkojen. Ajatella, niin pieni ötökkä, niin suuri ylitys. Ötökkä olisi voinut pitää jalat turvallisesti maan pinnalla, mutta silloin se ei olisi koskaan päässyt kurkistamaan näköpiirinsä ulkopuolelle. Aivan samoin me pienet ihmislapset jäämme helposti siihen totuttuun ilman, että pinnistäisimme hieman ja antaisimme Jumalan näyttää, että Hän pitää meistä huolen silloinkin, kun astumme oman mukavuusvyöhykkeemme ulkopuolelle.

Olen tehnyt itseni kanssa diilin: joka lukukausi yliopistossa otan itselleni uuden haasteen. Se voi liittyä opiskeluun, harrastuksiin, seurakuntaan tai johonkin uuteen tehtävään ennestään tutussa ympäristössä. Pääasia, että se on jotain uutta ja sisältää joukon asioita, joita en ole koskaan aiemmin kohdannut. Olenko yli-ihminen? En. Minussa on vain ripaus lapsenmielisyyttä, mikä saa aikaan sen, että lähden yrittämään, vaikken olisikin varma onnistumisestani. Olen myös oppinut olemaan itselleni armollinen; annan itselleni anteeksi, joskus helposti, joskus pitkin hampain, jos jokin juttu ei menekään täysin niin kuin olin ajatellut. Mutta ennen kaikkea luotan Jumalan rakkauteen, siihen että Jumala luo minulle turvalliset raamit minkä sisällä saan rauhassa temmeltää, uskaltaa ja kokeilla, tömähtää maahan ja uuden rohkaisun siivittämänä nousta ylös, yhä korkeammalle ja korkeammalle.

Mitä jos sinäkin yrittäisit seuraavalla kerralla kurkottaa johonkin sellaiseen, mihin et aivan ylettäisi ilman, että nouset hieman varpaillesi ja luotat siihen, että Jumala kantaa. Antaisit Jumalalle mahdollisuuden näyttää, mitä kaikkea mahtavaa voit Hänen avullaan saada aikaan, mihin kaikkeen Hän voi sinuakin käyttää. Saatat yllättyä positiivisesti:)

Juuri Sinua rohkaisten, Ann

Sokeiden tanssiaisissa

Kuvitelkaa itsenne silmät kiinni. Joku ottaa teitä kohta käsistä kiinni ja alkaa tanssittaa teitä, vie mitä hurmaavimpiin asentoihin. Voitte vain eläytyä musiikkiin. Ja antaa tuon toisen viedä. Tänään sain erään opiskelijajoukon kanssa tanssia sokeiden tanssiaisissa. Laittaa vain silmät kiinni. Ja antaa musiikin ja jonkun tuntemattoman viedä. Useimmiten inhoan silmät kiinni toteutettavia tehtäviä mutta tässä oli jotain tainomaista. Minä aivan kuin katosin ja sulauduin tanssiin enkä edes ajatellut sitä, että olin silmät kiinni. Sain myös kokeilla ennen sokean roolia tanssittajan roolissa olemista: mikä vastuu. Mutta toisaalta: mikä ilo nähdä toisen kasvoilla hymy.

Jälkeenpäin ajattelin, että me olemme kaikki sokeiden tanssiaisissa tässä elämässä. Jumala on ottanut meitä kädestä kiinni ja johdattanut meidät tanssilattialle kanssaan. Voi, miten hurmaavasti Jumala meitä tanssittaakaan! Niin kauniisti - ja niin luotettavasti. Meidän ei tarvitse hetkeäkään epäillä, että jäisimme vaille paria, että Jumala jostain syystä jättäisi meidät tanssilattialle. Jumala on koko ajan siinä ja pitää huolen siitä, ettemme pääse törmäämään toisiin. Pieniä töytäisyjä voi silloin tällöin tulla tai musiikki voi yhtäkkiä muuttua draammatisemmaksi. Mutta Jumalan käsivarsilla on turvallinen olla. Jumala todella osaa viedä. Ihan kuin leijuisin hetken taivaassa!

Välillä tekisi mieli saada kurkistaa tanssittajaan mutta ei, se hetki koittaa vasta kun tanssi loppuu. Sitä ennen saamme nauttia tanssista. Mitä kaikkia suloistakin suloisempia liikkeitä Jumala on meille suunnitellut! Ei koskaan sellaisia, mihin emme Jumalan lempeällä kädenohjauksella pystyisi. Saamme vain ihmetellä, mihin voimmekaan Jumalan vietävänä pystyä. Jumala seuraa jokaista liikettämme ja jos näyttää siltä, että olemme valmiita seuraavaan askeleeseen, niin antaa mennä. Joskus Jumala voi antaa myös meille vapaat kädet pyörähtää, jos näytämme sitä toivovan. Jos se vain suinkin on tuossa kohdassa mahdollista. Ja koko tanssin ajan Jumala katsoo meitä kauniilla ja lempeillä silmillään. Hän nauttii siitä kun hymyilemme ja jos hetkeen emme niin pian seuraa rytminvaihdos ja tanssi saa huumaannuttaa jälleen.

Kaikkien näiden taianomaisten liitelyjen jälkeen Jumala saattaa meidät varoen paikallemme, taivaan kotiin, jossa viimein saamme avata silmämme - ja katsoa noihin kauniisiin ja lempeisiin silmiin. Kiitämme tanssista  ihmetellen, miten taivaalliselta tuo tanssi tuntuikaan. Ja koko loppuaika onkin pelkkää leijumista.

Antakaa siis Jumalan viedä,

Ann

Keskiyön aikaan...

Jotkut hukuttavat keskiyöllä lasikenkänsä kiiruhtaessaan kotiin tanssiaisista, toiset nukkuvat satavuotista untaan linnan tornissa ja vielä on niitä jotka lentelevät taikamatollaan pitkin taivaankantta. Ja sitten on sellaisia kuin minä, jotka yrittävät saada unta mutta asiat alkavat yhtäkkiä pyöriä päässä niin vimmatusti. Toisinaan tämä on perin ärsyttävää, koska se häiritsee erittäin selvästi unensaantia. Mutta on myös niitä hetkiä, jolloin ajatus lähtee lentoon (melkein kuin taikamatolla!) ja silloin voi ihaillen ihmetellä kaikkea sitä mikä avautuu yhtäkkiä silmien edessä.

Toissa yönä minulle kävi näin. Eivätkä nuo ajatukset olleet mitä tahansa ajatuksia. Ne koskivat erästä opetusta joka minulla on erään kanssaveljen kanssa pidettävänä tässä lähiaikoina. Olin jossain alitajuntani syvyyksissä varmasti stressannutkin tuosta ja lähinnä epämääräisistä ajatuksistani opetusta koskien. Mutta miten kävikään? Niin, kyllä Jumala huolen piti hulluistaan tälläkin kertaa! Opetuksen runko valmistui alle tunnissa ja tuli saman ajan sisällä paperillekin. Ja mitä minä tein? Minä vain annoin ajatusteni kulkea ja kirjasin ne paperille täsmälleen siinä muodossa kun ne päähäni pälkähtivät. Ja olin niin fiiliksissä! Tajusin taas miksi rakastan opettamista. Enkä melkein malta odottaa tuota iltaa... :) Seuraava Raamatunkohta siis todellakin pitää paikkansa. Näin on varmasti myös teidän kohdallanne, uskokaa se!

"Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!" (Ps. 138:8)

Jepulis jee,

Ann

Teitä suoria ja mutkaisia, sateisia, aurinkoisia...

Rakastuin tänä kesänä L.M. Montgomeryn Anna-kirjoihin. Niiden sielunmaisemassa on jotain niin kaunista ja herkkää, että koen eläväni palan unelmaani jokaisen lukemani kappaleen jälkeen. Olin juuri äsken lukemassa kirjaa Anna opettajana, jossa Anna pohti sitä miten kiehtovia tiet ovat, "eivät suorat tiet, mutta haarautuvat ja polveilevat tiet, joiden varrella saattaa piileksiä mitä tahansa kaunista tai yllättävää"... ja ajatukseni lähtivät jälleen liitoon. Aloin ajatella sitä miten elämä todella on usein täynnä mielenkiintoisia mutkia - mutta Jumala näkee mutkatkin suorina. Jumala näkee vähän niin kuin helikopterista, miten tiemme tulee ihan kohta kaartumaan toisaalle ja tietää mitä tuon mutkan takana piilee.. jotain salaista, suloista, elämän suolaista.

Itse en ole koskaan pitänyt matkustamisesta sinänsä - yleensä vasta määränpäähän pääsemisestä. Matkalla olo on useimmiten kiireinen, väsynyt, likainen, ymmällään, ärsyyntynytkin. Kaikkia näitä adjektiiveja voisi varmasti käyttää myös elämän matkasta, ainakin silloin tällöin. Mutta toisaalta, elämän matkasta, kuten muistakin matkoista sinänsä, voi myös nauttia. Rakastan bussilla ja yleensäkin toisten kyydissä matkaamista, koska silloin voi keskittyä täysin ihailemaan esimerkiksi auringon välkkymistä veden pintaa vasten. Yksi ikimuistoisimmista bussimatkoista ja muistakin matkoista ikinä, oli matka Sharm el Sheikhistä Kairoon läpi Siinain autiomaan: hiljainen yö, sysimusta autiomaa, jotain hieman pelottavaa, mutta sopivan jännittävää, mielikuvituksen lentoon liidättävää...

Toivon, että kykenisimme kaikki näkemään matkan tuollaisena jännittävänä seikkailuna. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. (Odotan kovasti kirjettä, itse asiassa pariakin, enkä koskaan voi olla varma milloin löydän ne postilaatikkoni pohjalta!) Meillä on kuitenkin paras henkivartija ikinä - Egyptissä bussissamme oli kolme henkivartijaa, hmm... tästähän pääsee sopivasti kolmiyhteiseen Jumalaan... joka tietää määränpään ja osaa valaista siitä aina sopivilla hetkillä sopivan paljon pilaamatta yllätyksellisyyttä - siis vähän kuin matkaopas. Ja tunnelma on katossa, kun matkaa yhdessä toisten kanssa tehdään. Tie voi olla välillä sateinen, mutta se vain puhdistaa - ja miten kauniita sadepisarat syksyn lehdilläkin ovat, kuin Jumalan kyyneliä, jotka puhdistavat maata. Voimme olla ymmällämme mutta niin kuuluukin, pääasia on, että Jumala tietää kaiken ja rukoilemalla varmistamme pysyvämme oikeassa suunnassa, toimii siis vähän kuin karttana, joka pitää sekin osata suunnata oikein - lue oikeaan kohteeseen - ja välillä vastauksen kanssa voi olla aivan pihalla jos karttaa ei osaa lukea... Ja jos olo on liian likainen, väsynyt ja kiireinen, niin muistakaa: shampoo ja hoitoaine http://rukoushaaste.blogspot.com/2011/08/shampoota-ja-hoitoainetta.html pätevät jälleen ja hetki Jumalan läsnäolossa hoitoaineineen voi pelastaa taas kerran päivän. Ja auttaa ymmärtämään Saarnaajan tavoin:

"Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." (Saarn.3:12)

Nauttikaa siis jokaisesta päivästä, jonka Isiltä saatte, erityisesti siitä että Isi haluaa tämänkin matkapäivän jakaa kanssanne.

Teidän, Ann

ps. Kirjeistä tuli mieleen että kokeilkaapa joskus kirjoittaa Jumalalle kirje tai vaikkapa runo jos runosuonenne yhtään sattuu olemaan kukkivaista sorttia. Itse olen toistaiseksi tyytynyt rukouspäiväkirjaan mutta joskus sitä voisi kirjoittaa oikein kauniisti koristellun kirjeen. Rakkauskirjeeksi sitä kai voisi kutsua:)

Vapaudesta

Viittasin jo aiemmassa tekstissäni http://rukoushaaste.blogspot.com/2011/08/mun-koti-valayksia-taivaasta-ja-maan.html siihen, miten olemme vapaita kuin taivaan linnut, vapaita lentämään Isin luokse ja vapaita elämään täällä. Nyt ajattelin jakaa tästä hieman enemmän ajatuksia.

Vapaudesta puhutaan nykyisin paljon. Yleisin ajatus lienee se, että kukin on vapaa tekemään mitä itse haluaa. Itse kuitekin epäilen suuresti sitä, että tuo ylipäätään on vapautta - tai jos olisikin niin emme silti olisi vapaita tekemään tuotakaan. Ihminen on omien uskomuksiensa, yhteiskunnan ajatusrakenteiden ja niin, oman syntisyytensä vanki. Kykenemätön tekemään mitä haluaa, koska ei usko pystyvänsä siihen - ja jos pystyykin, niin aina voi pyrkiä parempaan. Kykenemätön tekemään mitä itse haluaa, koska yhteiskunnan mukaan se ei ole hyväksyttävää - tai ainakin jonkun mukaan siinä on jotain vikaa. Kykenemätön tekemään mitään yhteiskunnan hyväksi, koska emme itse ole hyviä. Ainoastaan Jeesus voi tästä kaikesta vapauttaa. Ainoastaan lähellä Jumalaa olemme vapaita elämään sitä elämää jota meidät on tarkoitettu elämään. Sitä parasta elämää, jonka Jumala on jokaiselle henkilökohtaisesti suunnitellut. Vapaita uskomaan, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.

Maailma tuntuu usein hallitsevan pelon avulla. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta, mistä saisi töitä, kaipaamiaan ihmissuhteita, turvaa. Mutta Jumala hallitsee rakkauden avulla. "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon." (1.Joh.4:17-18). Jos vain pystyisimme koko sydämestämme käsittämään, miten paljon Jumala meitä rakastaa ja miten Hän haluaa meille vain parasta. Niin, silloin me kykenisimme elämään pelotta, täysin vapaina. Uskon, että tuon viimeisen täyttymyksen koemme vasta taivaassa. Kuitenkin, jos vietämme aikaa Jumalan kanssa, turvaudumme Häneen päivän kaikissa asioissa, päivän jokaisena hetkenä, voimme kokea pieniä läikähdyksiä sydämessämme tajutessamme, miten hyvä ja rakastava Jumala meillä on. Ymmärtää, miten Jumala on tähänkin asti tehnyt kaiken omaksi parhaaksemme - kuten itse jälleen voimakkaasti tässä yksi päivä tajusin - miksi ei siis tästä eteenpäin? Ja ehkä sitä kautta kykenemme jakamaan tuota rakkautta eteenkin päin, rakastamaan ja kertomaan siitä, miten voimme aina ja kaikessa luottaa vain yhteen, Jumalaan.

Koska tämä niin kutsuttu rakkaus ei olisi mitään ilman: http://www.youtube.com/watch?v=K7iCUJQgh6c

-Ann

Yhteinen miekka

Tänään minuun iski ystävän kanssa puistonpenkillä istuessa ajatus, jonka haluan kanssanne jakaa. Puhuimme elämästä, jaoimme sitä, rohkaisimme, saimme uusia näkökulmia. Ja ajatus, joka jäi minulle kaikkein vahvimmin mieleen, oli se, ettei ihmissuhteissa koskaan ole kysymys siitä, että esimerkiksi ystävystyttyä kaikki eteentuleva olisi pelkästään pumpulista. En usko ollenkaan, että se olisi Jumalan tarkoitus. Totta kai elämän ihmiset antavat elämään paljon iloa mutta maailma ei muutu hetkessä kylmästä ihanteellisen pehmeäksi. Erona on kuitenkin se, ettei tulevaa tarvitse kohdata yksin. Suhteessa Jumalaan on pitkälti samalla lailla, Jumala on aina kanssamme, mutta emme silti kohtaa pelkästään saippuakuplia. Voimme kuitenkin muuttaa kivet saippuakupliksi yhteisen miekan=rakkauden=Jumalan avulla.

Uskon, että Jumala haluaa meidän taistelevan yhdessä rintamassa, yhteisellä miekalla, maailmaa vastaan. Jotta yhä useampi voisi löytää Jumalan. Ja jotta tuo rintama olisi mahdollisimman tiivis, jokaisen pitäisi saada olla mukana omalla persoonallaan, omilla kyvyillään, kaikella sillä, mitä Jumala on häneen asettanut. Tähän meidän pitäisi toisiamme kannustaa, auttaa toisiamme näkemään itsessämme ne kyvyt, kaikki se potentiaali. Sillä rohkaisu, aivan pienikin sana, voi saada sielun auringon paistamaan entistä kirkkaammin, aivan kuten aurinko alkoi juurikin lämmittää puistonpenkkiä entisestään, kun ilmaisimme, miten iloisia sen säteistä olimme.

Joten tartutaan yhteiseen miekkaan, ollaan tässä yhdessä,

Ann

Lähteellä, lähteeltä, lähteelle

Viime aikoina minua on erityisesti koskettanut ajatus siitä, miten meillä on Jeesuksessa kaikki. Hän on loppumaton lähde, joka pulppuaa aina yhtä virkistävänä, hellien meitä keskeytyksettä lempeydellään. Se on jotain niin täysin erilaista verrattuna tähän maailmaan, missä kaikkea pitäisi koko ajan saada lisää ja lisää. Tuntuu, ettei täällä ole mitään koskaan tarpeeksi. Erityiseksi haasteeksi itselleni olen kokenut hyväksynnän, jonka hakeminen tässä maailmassa on niin loputon suo että huhhuhhuijaa. Lopputuloksena on lopultakin vain pettymys, märät ja likaiset vaatteet ja turhautunut olo. Miksei sitä ota oppiakseen?

Miksi tuntuu niin vaikealta oppia, että Jumala on ainoa, joka rakastaa ja tulee aina rakastamaan meitä täysin ehdoitta? Jumala on rakkaus. Yksinkertainen lause, mutta niin vaikea sisäistää. Koska sille ei ole muuta inhimillistä peilauspintaa kuin Jeesus. Kysymys sitten kuuluukin, pitäisikö olla, mutta usein tuntuu siltä että pitäisi. Koska silloin se olisi helpommin tajuttavissa, käsin kosketeltavissa ja tarkasteltavissa. Nyt se on vain suulla maisteltavissa ja korvilla kuultavissa. Ja ennen kaikkea (ja tämä on se tärkein) sydämessä tunnettavissa. Sillä kuten Moulin Rouge minua tänään muistutti: "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return". Ja Jumalan rakkauden voi jokainen tuntea.

Ja koska Jumala rakastaa meitä, haluaa hän meille myös parastaan. Lueskelin eilen Matt.16, jossa Jeesus muistuttaa kaikista ihmeistä joita on tehnyt ruuankin suhteen ja moittii opetuslapsia kun nämä murehtivat siitä ettei ole leipää... niin. Kaikenlaisia puutteita sitä tulee keksittyä itsekin harva se päivä. Mutta eilen sain taas tuon Raamatunkohdan kautta hellän muistutuksen siitä, että pitäisi keskittyä siihen mitä meillä on. Koska meillä on jo kaikki. Pitää vain tulla tarpeeksi usein lähteelle muistutettavaksi, kiittämään ja anomaan että Jumalan tahto tapahtuisi myös tulevina päivinä. Ja ennen kaikkea, kokemaan rakkautta. Sillä:

"Se lähde on rakkautta tulvillaan, se lähde on pohjaton."

Mielin kiitollisin, Ann

Jonkun innostus voi olla sen kutsu!

Oon jo etukäteen tavallistakin enemmän innoissani kirjoittamaan tästä! Nimittäin mulla oli vuos sitten ihan hirvee kriisi siitä, etten tienny mitä mut on tarkotettu tässä maailmassa tekemään. Pohdin, rukoilin, itkin, pohdin, kuulin opetusta, inspiroiduin, pohdin kavereitten kanssa, rukoilin ja niin edelleen.. pitkään ja hartaasti... ja pikku hiljaa on jotain alkanut muotoutuakin päässä. Ja jotain mahdollisuuksiakin avautua. Ja se on musta ihan mielettömän mahtavaa. Että saan olla Jumalan käytössä täällä. (Tekee mieli hyppiä ja pomppia.)

Joten suosittelen oikeesti juttelemaan Jumalan kanssa, käymään kiivaita keskusteluja, inspiroitumaan ja syttymään. Koska se tuntuu ihan mahtavalta. Voi olla että oot Jumalan mielestä just tällä hetkellä oikeella paikalla. Tai sitten voi olla että jotain supereita mahdollisuuksia on ihan sun nenän edessä ja kun avaat vain silmäsi näkemään ja korvasi kuulemaan niin Jumala avaa ne sulle kyllä. Henkilökohtaisesti oon kyllästyny siihen, että maailmassa tuntuu olevan ihan älyttömästi ihmisiä, jotka tekee sellasta mikä ei innosta niitä ollenkaan. Ja se on musta lahjojen haaskausta.

Joten etsi Jumalan tahtoa. Jumala on niin fiiliksissään suunnitellu meijän jokaisen elämän, että hyppii varmasti ilosta aina, kun joku alkaa kysellä oisko Jumalalla sen varalle mitään suunnitelmia (Jumala on siis vähän kuin semmonen superinnokas myyjä joka kysyy miten voi auttaa ja sit se tietää heti mikä kullekin asiakkaalle sopii eikä se ota ees maksua vaan iloitsee vaan kun tullaan uudelleen sen luo).

Sitten viel yks tärkee juttu. Tajusin tässä yks kerta meijän raamiksessa myös taas kerran, ettei sil oo oikeesti mitään väliä, ehdinkö tehä tässä maailmassa kaikkea mitä MINÄ haluaisin ehtiä täällä tekemään, koska pääasia on, että Jumala tekee täällä mun kautta sen mitä haluaa ja ottaa sit luokseen tonne oikeeseen kotiin.

Joten no worries.

Intopinkeenä tästä taas vaihteeksi,

Ann

Shampoota ja hoitoainetta

Tämä ajatus iski päähäni ah niin ihanassa Vivamossa ystäväni valittaessa hoitoaineen unohtumista kotiin - hiukset eivät aivan näyttäneet siltä miltä piti. Tuolla hetkellä alkoivat aivoni raksuttaa... shampoo... hoitoaine... tästä syntyy jotain... Jotain mitä tuon viikonlopun aikana tajusin liittyen kristityn elämään.

Ihminen pystyy pesemään hiuksensa pelkällä shampoolla, tässä kontekstissa siis elämään loistavastikin uskomalla Jeesukseen ja pyrkimällä elämään Jumalan tahdon mukaan. Kuitenkin, jos kerrankin tulee käyttäneeksi hoitoainetta, tässä yhteydessä tarkoittaen sitä, että todella lepää Jumalan läsnäolossa ja antaa Jumalan koskettaa sydäntään, niin tajuaa, miten voimaannuttavaa tuo kosketus on - siihen haluaa jatkossakin palata niin kuin hoitoainettakin tekee mieli käyttää kun sen käyttöön on oppinut. Kuitenkin, kirkastusvuorelta on palattava alas kuten Junkkaalan Eero totesi, ja tähän vertaukseen liittyen: eihän hiuksiakaan voi jäädä pesemään jatkuvasti, vaan on luotettava siihen, että shampoo ja hoitoaine, kuten siis Jumalan rakkaus ja Pyhä Henki, antavat voimaa myös ilmansaasteiden ja maailman kylmyyden keskellä. Toisinaan voi olla, että on kokenut jotain niin ihanaa Jumalan läsnäolossa, että sen jälkeen kaikki muu tuntuu todella lattealta - aivan kuin saattaa saada aivan superia hoitoainetta lainaksi kaverilta tai näytteeksi kaupasta. Mutta ehkä joskus tulee uusi tuollainen täydellisen koskettava ja puhutteleva hetki...

Miten itse jatkaisit tätä vertausta? Tai kenties keksit omasi? Joka tapauksessa toivon, että kokeilet levätä välillä Jumalan läsnäolossa - käytät siis hoitoainetta ja annat sen vaikuttaa mahdollisimman pitkään - koska olet sen arvoinen.

-Ann

Päiväunelmia taikamattoineen vai jotain suurempaa?

Syyspäivät ovat mielestäni täydellistä aikaa unelmoinnille... Voi kääriytyä viltin sisään piiloon ulkomaailman kylmyydeltä ja rakentaa mielessään omia tuulentupiaan kynttilän pehmeässä valossa. Tuossa samaisessa kynttilänvalossa olen kuitenkin alkanut myös miettiä unelmien todellista tärkeyttä. Eleanor Roosevelt on esimerkiksi sanonut, että "tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen". Tätä en ole millään voinut niellä pureksimatta. Ja täytyy myöntää, että jälkimaku ei aivan yllä aluksi tulvahtavaan, täydellisyyttä hipovaan onnentunteeseen.

Moni joka minut tuntee, tietää, että rakastan vanhoja kunnon Disneyklassikoita. Ja niissähän unelmat, kuten ehkä tiedätte, on nostettu melkoisen suureen osaan. Pinokkiosta opimme, että "Tähti toiveen toteuttaa, Toivoa näin kaikki saa, Unelmasi suurimmat se aikaan saa" ja Tuhkimon mukaan "Öisiiin haaveisiin jos luotat, uus aamu vielä kirkastuu". Jos vielä tiedätte, että yksi lempielokuvakohtauksistani on Aladdinin "Taivas lumoaa yöt" niin voitte aivan vapaasti pitää minua suurimpana haihattelijana mitä tiedätte. Kenties olenkin.
Mutta ainakaan en olisi ainoa.

Unelmista nimittäin kirjoitetaan ja puhutaan nykyään paljon. Tuntuu, että maailma pelkäisi ihmisten menettävän unelmansa, jos niistä ei puhuttaisi tarpeeksi. Voihan olla näinkin, mutta itse pelkään enemmän sitä, että ihmiset menettävät kyvyn nähdä todella, mitä heidän ympärillään on. Uutisten mukaan tuo jokin on tietysti paljon pahuutta, mikä onkin totta, mutta paljon on olemassa myös kaunista, erityisesti siinä mitä Jeesus voi antaa ihmisille, jotka Hänet ottavat elämäänsä. Joten kun kuuntelen Aladdinin kappaletta "A whole new world", saatan haaveilla omasta taikamattomatkastani, mutta eniten minuun kolahtavat Aladdinin sanat "Don't you dare close your eyes. Hold your breath, it gets better." Koska parempaa on luvassa meille, jotka uskomme ja niille, jotka tulevat uskomaan.

Katsoin taannoin dokumentin, jonka muuten hieman masentavaakin kuunneltavaa piristi eräs uskonmies, joka puki missionsa jotenkin näin: hän kokee olevansa taiteilija, joka yrittää maalata jokaisesta kohtaamastaan ihmisestä mahdollisimman kauniin kuvan. Sydämeni tulvahti täyteen lämpöä noiden sanojen kohdalla. Palan totuutta tuntui hän löytävän mielestäni myös puhuessaan siitä, ettei ole kohdannut ihmistä, joka haluaisi välttyä helvetiltä, mutta monta sellaista, jotka haluavat päästä pois siitä helvetistä, jossa he sillä hetkellä olevat (anteeksi suora sananmuotoni). Ihmiset eivät ehkä halua nähdä elämänsä jälkeiseen aikaan, mutta paljon on heillä nähtävää siinä, miten Jumala toimii joka päivä ja joka hetki, myös meidän kauttamme.

Toivottavasti tulette viemään vielä monta ihmistä taikamattomatkalle näyttääksenne, mitä kaikkea Jumalalla onkaan tarjottavana. Sillä Jeesuksen suurin unelma on, että mahdollisimman moni löytäisi Hänet ja pääsisi  lopulta taivaaseen. Ja kuten eräs viisaista ystävistäni minulle kerran totesi, rukousaiheeksi sopisi myös rukoilla Jeesuksen mielen mukaisia unelmia. Koska ne ovat niitä parhaita ja kauneimpia.

"Jeesus sanoi: 'Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?'"

Toivon niin. Sillä vielä enemmän kuin toivon, että uskoisitte unelmienne kauneuteen, toivon, että uskoisitte Jeesuksen kauneuteen. Ja levittäisitte tuota kauneutta ympärillenne entistäkin enemmän.

Kuunnelkaahan seuraava biisi http://www.youtube.com/watch?v=kXDZawqRdEU

-Ann

ps. Vielä inspiraatioksi teille Jumalan tuikuille, niin isoille kuin pienillekin http://www.youtube.com/watch?v=IDPEMtYUhjc :)

Et ole koskaan yksin!

Koin toissapäivänä yhden tähän astisen elämäni kamalimmista hetkistä. Reilut parikymmentä vuotta kestänyt tietämättömyys siitä mitä noiden ovien sisäpuolella tapahtui oli ohi ja oli aika astua aikuisuuteen ja tietää. Ja myönnän, se sattui, sekä henkisesti että fyysisesti. Tuo hetki sinänsä ei kestänyt kauaa, ehkä reilun vartin, mutta inhosin kaikkea siinä. Ainoa, mihin saatoin tuolloin, yksin, ainoastaan hoitajien ja lääkärien ympäröimänä takertua, oli rukous. 

En sano, etten olisi tuntenut mitään kipua enää; itkin kuin pikkulapsi koko ajan ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Mutta ainakaan en ollut enää yksin. Jeesus oli vierelläni koko ajan, tunsin sen. Ja uskon, että samalla lailla hän on istunut vierelläni myös näinä kaikkina reiluna parinakymmenenä vuotena, kun olen ollut nukutettuna noiden samojen ovien sisäpuolella, onnellisen tietämättömänä siitä mitä ympärilläni tapahtuu. Sain vahvistuksen sille, ettei ole eikä tule olemaan mitään sellaista tilannetta missä Jeesus ei olisi Pyhän Hengen kautta minun kanssani.

"Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä." (Joh.14:16-17)

Tuo tilanne muistutti minua myös siitä, miten meidän heikkoutemme antaa Jumalalle tilaa toimia. Silloin kun emme itse ole hääräämässä ja varmistelemassa asioita (jolloin voisimme itse ylpeillä siitä mitä olemme saaneet aikaan), voimme huomata, että Jumala on ja toimii, johdattaa asiat haluamallaan tavalla.

"Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima." (2.Kor.12:9)

Salista päästyäni lähetin rukouspyynnön yhdelle rakkaimmista ystävistäni. Sen jälkeen olen saanut niin paljon yhteydenottoja rakkailta ihmisiltäni, että olen aivan mielettömän kiitollinen (ja virkeä saatuani nukkua pitkästä aikaa ilman ylimääräisiä heräilyjä).

Meitä todella rakastetaan,

Ann

Jeesus pyyhit kyynelet

Aina ei ole hymypäivä. Tänään heräsin kyynelvirtaan... Olin nähnyt outoa painajaismaista unta ja olin kai itkenyt unessa koska itkin oikeastikin kun heräsin. Hämmästyin ja hieman pelästyinkin outoa reaktiota. Siitä lähtien päässä on tuntunut jotenkin raskaalta. Kaipuun synnyttämät aukot sydämessä ovat nekin tuntuneet entistä vahvemmilta. Tänään tekisi vain mieli itkeä - ja nukkua. Sääkin tuntuu olevan samoilla taajuuksilla, taivas on harmaa ja vesisade jatkuu ja jatkuu. Ei yksinkertaisesti tee mieli nähdä elämää mahdollisimman positiivisessa valossa. Aina ei vain jaksa. Mutta onneksi:

"Korkea ja Ylhäinen, hän joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: -Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen." (Jes.57:15)

Onneksi on joku, joka tietää ne kaikki sydämen haavat, kaiken, ja ymmärtää, koska on itse kokenut maailman pahuuden. Joku joka rakastaa aina, kaikesta huolimatta.

http://www.youtube.com/watch?v=8NlbJKbCn54

Muistakaa se,

Ann

ps. Jonain päivänä: "Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm.21:3-4) <3

Se sielun kaunein

Oletteko kokeneet jonkun ihmisen seurassa hetken, jolloin tuntuu, kuin näkisitte tuon ihmisen ensimmäistä kertaa kunnolla? Tuo ihminen on ehkä joku jonka olette tunteneet jo monta monituista vuotta, mutta silti tuo hetki on kuin suuri valaistus, joka saa näkemään hänet aivan ensimmäistä kertaa kunnolla. Minä olen. Monta monta kertaa. Nuo hetket ovat sellaisia, jotka näyttävät tuon ihmisen niin uskomattoman kauniissa valossa, että silmät kostuvat ja jokin liikahtaa sisässä. Sen jälkeen on vaikea nähdä toisin.

Ei näy kovettumia tai naamioita, ei kuulu todelliset tunteet kätkevää ivaa. Kaikki maailman peitoksi luodut verhot siirtyvät syrjään ja hetken näkyy vain se kaunein. Se haavoittuvin, jota ei kuitenkaan voi haavoittaa, sen suojaus hehkuu liian voimakkaana. Se puhtain, jota maailman kovuuskaan ei voi liata, ainoastaan piilottaa. Se, jonka Jumala sinne on luonut ja jonka tuona ihastuttavana hetkenä voi löytää. Nähdä tuon ihmisen sellaisena, miksi Jumala on hänet luonut ja jollaisena Hän hänet Jeesuksen sovitustyön läpi näkee.

Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. (1.Moos.1:31)

Uskon, että se on jokaisen ihmisen sisällä. Myös maailman pahimman. Tällaisessa tapauksessa sen ympärille vain on kertynyt niin paljon likaa, että se ei pääse enää välkkymään puhtauttaan. Mutta ehkä jonakin päivänä Jumalan kyynelet saavat sen puhdistetuksi.

Sinunkin sisälläsi se on. Sen hehku voi olla niin kirkasta ettet edes uskalla katsoa sitä kunnolla. Ehkä tämä kappale voi auttaa sinua näkemään sen itsessäsi:   http://www.youtube.com/watch?v=8WnAq0o2Xl8

Sen sielun kauneimman.

Älä anna maailman piilottaa sitä liian syvälle,

Ann

Isä varustaa lastaan

Tänään sain pitkästä aikaa olla ikuistamassa erään ystäväni konfirmaatiota. Siellä mieleni jäi aprikoimaan erityisesti sitä, miten ihanaa on että rippikesä on juuri ennen elämän - yleensä - ensimmäisiä valinnanpaikkoja. Ennen peruskoulun jälkeisiä valintoja, lukion kurssipohdintoja, ylioppilastutkintoa, opiskelupaikan etsintää. Ensin saadaan kokea Jeesuksen sovitustyö omalla kohdalla ja tunnustaa usko rakastavaan Jumalaan; sitten vasta lähdetään tunnustelemaan uusia polkuja, kurkistelemaan tienhaaroista ja jatkamaan tietä eteenpäin. Näin luotettavalta pohjalta onkin hyvä suunnistaa kohti tulevia haasteita.

Myöskin myöhemmin voi huomata, ettei Jumala heitä meitä suinpäin kaikkien haasteiden keskelle. Jumala valmistaa ja varustaa, ja uskon että odotuksen ajat - joita jokaisen elämässä varmasti on - ovat juuri tätä varten. Joku odottaa vauvan syntymää, toinen ensimmäistä työpaikkaa, kolmas tulevaa elämänkumppaniaan. Kaikkia näitä ja monia muita tehtäviä varten haluaa Jumala ensin valmistaa, antaa aikaa henkisesti valmistautua siihen uuteen, monella tavalla elämän mullistavaan aikaan, ja ehkä antaa myös fyysisiä siihen tarvittavia tietoja ja taitoja. Mutta harvoinpa tätä tulee täysin ymmärtäneeksi ennen kuin jälkeenpäin - ah, kuinka usein elämässä onkaan näin.

"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. -- Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen. Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua." (Saarn.3:1,10-11)

Jos siis satutte elämään hiljaista aikaa ja mietitte, miksi Jumala antaa odottaa (koska itsehän haluaisitte edetä suoraan pisteestä a pisteeseen b, jos yhtään olette niin kuin minä) niin pohtikaa, olisiko Jumalalla jotain teille annettavana silläkin hetkellä. Jotain mikä voisi tehdä tuosta odotuksen täyttymisen hetkestä vieläkin hehkeämmän.

Jostainpa putkahtivat mieleeni seuraavan riparilaulun sanat, joihin kiteytyy mielestäni myös jotain tähän sopivaa:

Kuule lapseni,

minun sanani, pidä mielessäsi minun neuvoni

Kuule lapseni,

minun sanani, pidä mielessäsi minun neuvoni

Etsi niin kuin hopeaa, etsi niin kuin aarretta,

missä on lähde viisauden?

Etsi niin kuin hopeaa, etsi niin kuin aarretta,

niin löydät Jumalan tuntemisen

Kuule lapseni,

avaa korvasi, avaa sydämesi vastaanottamaan

Kuule lapseni,

avaa korvasi, avaa sydämesi vastaanottamaan

Jääkää siis kuulolle,

Ann

Mun koti - väläyksiä taivaasta ja maan päältä

http://www.youtube.com/watch?v=J4xm2mtDj2c

Kuuntelin kyseistä kappaletta ensimmäisen kerran opiskelija-asunnossani Jyväskylässä. Ja jotenkin se iski minuun heti täysin. Kaikki se, ettei tää oo mun koti mutta että sen elämän mitä täällä maan päällä elän, haluan elää Jumalalle kirkastukseksi ja kunniaksi. (Room.12:1: "Antakaa elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi.") Mutta oikein toden teolla se iski tajuntaani vasta muutamaa päivää myöhemmin, tänään astuessani lapsuudenkotini saunaan.

Tänään olen saanut viettää Jyväskylän kaupunkielon jälkeen parasta omakotielämää mitä kuvitella saattaa. Olen ihastellut sitä kodin tuntua mikä hehkuu jokaisessa huoneessa ja sitä maailman avaruutta ja raikkautta mikä tuntuu kävellessäni pitkin pihamaata. Nauttinut omenoiden keräämisestä pihapuusta ja istunut ulkona nauttimassa ilta-auringon lempeästä lämmöstä aina viimeiseen asti. Ja jotenkin tämä päivä verrattuna pienessä kotikolossani asumiseen Jyväskylässä, on antanut minulle pieniä väläyksiä taivaasta. Sillä niin kuin tämän päivän kodintunnun, myös taivaan mahtavuuden tajuaa vasta sinne astuessaan, näin uskon. Se on jotain aivan erilaista kuin eristyksissä asuminen maan päällä. Siellä on meidän todellinen Isä, todelliset vanhemmat, todellinen koti.

Ja kuitenkin meidät on kaikki kutsuttu elämään tämä elämämme maan päällä, elämään se Jumalalle, olemaan Jumalan työkaluja ja kutsumaan toisia Jumalan yhteyteen. Emmekä me ole täällä yksin. Matt.28:19: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Meillä on myös yhteys toisiin kristittyihin, aivan kuten minullakin Jyväskylässä - ja se tekee siitä enemmän kodintuntuisen. Ef.4:16: "Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteidensä avulla, kunkin toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa".

Ja jonain päivänä me saamme tämän maan päällisen perheemme kanssa yhdessä matkata taivaan kotiin. Joh.14:1-4: "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."

Tämä oli itselleni samalla rukousvastaus pitkäaikaiseen rukoukseen, sillä olen itse kaivannut sitä, että Jumala voisi kasvattaa minussa taivaskaipuuta... nyt tuntuu, että näiden kokemusten kautta olen tavoittanut pienen palan siitä ihanuudesta, ja ymmärrän taas hieman entistä paremmin, ettei liiemmin Jyväskylän kotikoloni kuin tämä maailmakaan, ole minun oikea kotini.

"Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa." (Kol.3:2-4)

Muistakaa, että olette vapaita kuin taivaan linnut (mutta tämä onkin sitten jo aivan oma tarinansa).

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

Ann

Loma - onko se niin väärin?

Monet ovat palanneet kesän jälkeen töihin mutta minä vasta aloittelen lomailua. Tai olisin vasta aloitellut jos olisin tehnyt yhden lisäviikon töitä. Olisin saanut tehdä mutta minua ei välttämättä tarvittu. Pitkän harkinnan jälkeen sanoin lomailulle kyllä. Ja olen tyytyväinen. Mutta miten paljon sitä pitikään perustella itselleen, perustella että myös opiskelija saa pitää kunnon lomaa. Lomaa, jolloin on aikaa itselle - ja myös Jumalalle.

Olette varmaan lukeneet raamatusta, miten Jeesus kehoitti paljon töitä tehneet opetuslapset lepäämään. "Jeesus sanoi heille: 'Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.' Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä." Käytännössä he eivät tainneet ehtiä kovinkaan kauaksi lepäämään, mutta Jeesus kuitenkin näki, että he tarvitsivat lepoa, ja kutsui heidät lepäämään.

Nyky-yhteiskunnan tehokkuusajattelu saa meidät usein tekemään ratkaisuja, jotka minivoivat oman, ainoastaan itselle annetun ajan. Tulee lupailtua mennä sinne ja tänne, tehdä se ja se työ, vaikka juuri sen hetken kutsu voisikin olla vain levätä. Kehotankin teitä kuuntelemaan itseänne ja omaa kehoanne ja antamaan itsellenne lepoaikaa. Itse olen huomannut, että rentoutuneena inspiroidun ja ajatukseni lähtee oikein liitoon. Silloin voi myös paremmin olla tukena toisille ihmisille, minkä olen itse erityisesti nyt muutaman päivän aikana huomannut todelliseksi rikkaudeksi. Kun ei ole oma pää täynnä asiaa, jaksaa aivan eri lailla kuunnella ja olla läsnä toisten elämän eri vaiheissa. Mutta siihen tarvitaan sitä, että ottaa aikaa välillä vain ja ainoastaan itselle.

Muistakaa siis, että meillä on armollinen Jumala, jolle olemme rakkaita huolimatta siitä, miten paljon hyörimme ja rasitamme itseämme. Tässä teille todisteeksi pari Sanan paikkaa:

Luuk. 10: 38-42, joka päättyy Jeesuksen sanoihin: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois";

Matt. 11: 28-30: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Seikkailkaapa

vaikka

sinisten unelmien

metsään,

ruokapöydän

ääreen

teekupposen,
Jumalan syliin,
hellään,
huomaan:
minua
rakastetaan.

-Ann