Olin muutama päivä sitten pitkällä aamukävelyllä. Katsahdin kirkaalle taivaalle ja huomasin pitkästä aikaa rukoilevani. Synkkä marraskuu, viluinen joulukuu, kiireinen tammikuu ja väsynyt helmikuu olivat jotenkin painaneet mieleni ja sydämeni kauas rukouksen keveydestä. Huomasin toteavani sen kummemmin asiaa pohtimatta: "Jumala on totta. Tämä hetki on totta. Rukous on totta.". Sydämeni täyttyi ilosta ja mieleni teki tanssahtaa muutama askel. Jätin tanssimisen kuitenkin sillä kertaa väliin, sillä takanani tepastellut vanha pariskunta olisi varmaankin ihmetellyt outoa liikehdintääni..
Minulla on taipumus toisinaan murehtia huomisesta vain murehtimisen vuoksi. Onpa ihanaa olla kevyt kevätauringossa! Vaikka vain kerran viikossa aamupäiväkävelyllä. Taidankin lähteä tänä keväänä useammin rukouskävelylle.
-S.
"Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja pojan suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että Hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisintä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja." Efe. 2:14-17
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti