Eräs sunnuntai tässä viime aikoina.. Olin aloittanut päivän käymällä jumalanpalveluksessa. Siellä sain olla Herran palveltavana ja lähteä ristin juurelta taas kohti uutta viikkoa. Jumalanpalvelus on tullut minulle viimeisen vuoden aikana koko ajan tärkeämmäksi. Raamatussa on kirjoitettu, että Jeesuskin kävi synagogassa "tapansa mukaan". Kannustankin teitä kaikkia käymään jumiksessa säännöllisesti, "tapanne mukaan", vaikka välillä onkin uupunut olo viikon jälkeen ja tekisi vain mieli jäädä vällyjen väliin nukkumaan.
Myöhemmin päivällä kävelin Jyväsjärven rantaa pitkin. Mieli oli keveä ja askel pehmeä. Tunsin, että Jumala puhuttelee minua. Hän muistutti siitä, ettei minun tulisi kantaa liikoja taakkoja tulevaisuutta ja muutenkin elämää tuskailemalla. Tajusin, miten kiitollinen minun pitäisi olla Hänelle kaikesta siitä, mitä olen saanut kokea, nähdä, tehdä.. ja ennen kaikkea uskoa. Kiitin siinä paikassa (joka kylläkin liikkui koko ajan, olinhan kävelemässä:)) kaikestä tästä ja kaikista ihmisistä, joita olen kohdannut ja heistä, jotka ovat minua Herrassa kasvattaneet. Rukoilin heidän kaikkien puolesta. Näin kävelyretkestä tuli rukousretki.
Rukoilla voi missä vain ja mihin aikaan tahansa! Herra kuulee pienimmänkin huokauksemme.
-JR
Oli aivan upeaa lukea moista! :)Itellä ollu viime aikoina aika samanlaisia ajatuksia. Liikaa murehtinu ja pähkäilly, sen sijaan että luottais Isään ja kiittäs tämän hetken asioista :\ Vaan silloin, kun sen muistaa (Herra armollisesti muistuttaa), nousee vain niin syvä kiitos ja rauha. Mä kyl niin tykkään tästä teiän blogista, aivan loistava idea! Well done my friends! :)
VastaaPoista