Soitin tällä viikolla erään pitkän päivän päätteeksi yhdelle ystävälleni. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että minun täytyy soittaa, tuntui, että Jumala kutsui minut hänelle soittamaan. Niin soitin ja sain kuulla tämän rakkaan, viisaan ystäväni pohdintoja siitä, miten meidät jokainen on kutsuttu elämään juuri nyt. Jäin näihin aatoksiin pohtimaan, miten minutkin on kutsuttu elämään juuri tällä aikakaudella, juuri tässä paikassa, juuri tässä hetkessä.
Itse en sinänsä pidä laisinkaan postmodernista aikakaudestamme. Voisin paljon ennemmin nähdä itseni elämässä 1900-luvun alkupuolella, jolloin elettiin maalla suvun ympäröimänä ja yhdessä nautittiin luonnon antimista. Tai romantiikan ajalla kuljeskelemassa Englannin vihreillä niityillä sonaatteja kirjoitellen, kauniiseen, vanhanaikaiseen pukuun sonnustautuen. Mutta ei. Kaikista aikakausista minut on kutsuttu elämään juuri nyt. Tällä aikakaudella, jota kukaan ei sanoin osaa määritellä, jossa ei tunnu olevan mitään punaista lankaa, vaan pelkkää sirpaleisuutta, oman onnen tavoittelua, muista erillään elämistä. Ja tälle aikakaudelle Jumala minut on kutsunut elämään, nähnyt maailmaa suunnitellessaan, että juuri tähän aikaan tarvitaan sellainen ihminen kuin minä, sellainen ihminen kuin sinä... ja moni muu, jotka hekin enemmän tai vähemmän pohtivat, mitä täällä maailmassa tekisivät.
Kaikessa viisaudessaan Jumala on minut myös johdattanut opiskelemaan Jyväskylään. Hakiessani opiskelemaan en edes kokeillut päästä mihinkään muuhun kaupunkiin. Silloin tällöin sitä on jälkeenpäin tullut haaveiltua elämästä muuallakin, toisenlaisesta opiskelupaikasta, toisenlaisesta elinympäristöstä. Mutta samalla tiedän, etten voisi olla tällä hetkellä missään niin onnellinen kuin täällä. Jumala on johdattanut elämääni aivan uskomattoman ihania ihmisiä. En millään voi käsittää onneani. He ovat niin viisaita, elämän suolaisia, rohkaisevia. Heidän kanssaan voin keskustella kaikesta siitä mikä on nurinkurin ja siitä mikä on oikein päin. Täällä saan kurkotella kohti unelmiani, harrastaa sellaisia juttuja, mitä olen koko ikäni halunnut harrastaa ja huomata nauttivani niistä aivan suunnattoman paljon. Saanut seurakunnan, jossa palvella, jossa etsiä kutsumustani. Miten viisas Jumala meillä onkaan!
Ja täällä Jyväskylässä minut on luotu elämään juuri tämä hetki. Syksy on ollut todella opiskeluntäyteinen, monet aiemmin suunnitellut tehtävät ovat jääneet kirjoitettavien tehtävien ja pitkäksi venyvien koulupäivien jalkoihin. Mutta silti minulla on vahva tunne siitä, että tämä kaikki on Jumalan suunnitelmien mukaista. Tämä mitä nyt teen, mitä opiskelen, valmistaa minua sitä tehtävää varten, jonka Jumala minulle on luonut. En vielä tarkemmin tiedä, mikä se on, mutta näin tunnen. Samalla Jumala käyttää minua juuri nyt, missä ikinä liikunkaan. Saan jakaa elämääni upeiden ystävieni kanssa, keskittyä heitä rohkaisemaan ja heidän kanssaan yhdessä pohtimaan. Istua kynttilän valossa pöytäni äärellä ja tietää, että Jumala näkee minut juuri nyt. Katsoo minuun lempeästi ja iloitsee minusta. Ja sinusta myös.
Tiedä, että sinutkin on kutsuttu elämään juuri nyt. Jumala käyttää tätä hetkeä vielä, tavalla joka on jotain niin käsittämättöntä, että sitä on parempi olla edes ajattelematta. Tärkeintä on että tiedät. Että Jumala on kutsunut sinut elämään juuri nyt.
Siunauksin, Ann
<3
VastaaPoista-H