Voi miten monet ihmiset käyttävät tämän viikon ylitsepääsemättömään stressaamiseen ja kiirehtimiseen sinne sun tänne. Meidän perhe ei. Äitini oli pudonnut töissä rappuset pää edellä alas ja sen tuloksena häneltä oli mennyt pari kylkiluuta poikki. Siihen loppuivat keittiöremontin jälkeiset loputtomat järjestelyt ja jouluhääräilyt. Nyt äidin pitää vain levätä. Ja vaikka kovasti tapahtuneesta säikähdinkin ja harmittaa, että äitiin sattuu, olen tavallaan myös onnellinen. Nyt äiti saa olla välillä se, jota hemmotellaan. On ihanaa olla konkreettisesti niin lähellä äitiä ja auttaa ihan arkisissa toimissa. Samalla asiat asettuvat jälleen sopivasti tärkeysjärjestykseen. Joulun ydin saa kirkastua ja kaikki muu häsellys sen ympäriltä saa hälvetä.
On jälleen aika ihmetellä sitä, miten Jeesus todella syntyi aikoinaan maailmaan, tänne meidän keskellemme, Taivaan Isän lähettämänä. Olen viime aikoina saanut ihastella ystäväni pientä vauvaa. Tuota pientä ihmislasta katsellessa jotenkin unohtaa täysin kaikki arjen huolet ja sitä vain lumoutuu... Samaa toivon tälle joululle: että voisin lumoutua Jumalan antamasta lahjasta, Hänen tekonsa suuruudesta ja Jeesuksen rakkauden voimasta, joka voittaa kaiken.
Tätä kaikkea toivon teillekin. Älkää stressatko turhia, nauttikaa ennemmin siitä pienestä mitä teette. Hiljentykää Jumalan edessä ja antakaa joululle mahdollisuus lumota teidät.
Joulumielin, Ann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti