En tiedä valtaako teidät koskaan ajatus siitä, että tuntuu, ettette olisi tehnyt tarpeeksi. Teillä on ollut joku suuri unelma ja uskotte, että se on ollut myös Jumalan mielen mukainen. Ja kun olette rohkaistuneet sitä toteuttamaan, jäljelle jää tunne, että olisin voinut pystyä enempään. Mutta kun en pystynyt.
Olen itse miettinyt tätä usein omalla kutsumuksen polullani. Minulla on usein ajatuksia ja unelmia, ja koska uskon niin vahvasti siihen, että jotain mahtavaa voi oikeasti tapahtua, niin petyn kun aina se mahtavuus ei ilmenekään juuri niin kuin olin itse kuvitellut. Elämän realiteetit iskevät vastaan: ei ole aikaa panostaa kaikkeen niin paljon kuin haluaisin. Tuntuu, että jollain tasolla olen pettänyt Jumalan, kun en pystynyt siihen, mihin olin kuvitellut pystyväni.
Kuitenkin tässä ajatusrakennelmassa on yksi virhe. Olen unohtanut sen ytimen, sen, että Jumala tuntee minut läpikotaisin ja näkee suoraan sydämeeni. Jumala on myös suunnitellut elämäni jokaista pikkuosasta myöten ja tietää, mihin milloinkin pystyn. Ei Jumala odota, että ylittäisin omat voimavarani. Jumala antaa tehtäviä ja tietää etukäteen, minkä verran minulla on resursseja niihin panostaa. Ja tämä riittää Jumalalle.
Oman tajuntani syvyyksiin tämä ajatus ei ole vielä täysin iskostunut. Toivon ja rukoilen, että jonain päivänä saisin rauhan tämän suhteen, että voisin todella elää toteuttaen kutsumustani ja uskoa, että Jumala iloitsee siitä, mitä teen. Että Jumala haluaa joka hetki todella sanoa minulle, että olen hänen rakas tyttärensä, johon hän on mieltynyt. Aivan kuin hän sanoi Jeesukselle: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:17)
Tätä teillekin rukoillen,
Ann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti