Viime päivät minut on vallannut ajatus siitä, että minun pitäisi rukoilla enemmän. Ei niinkään itseni puolesta vaan toisten. Olen saanut muutamia rukouspyyntöjä ja niiden kautta alkanut miettiä entistä enemmän sitä, miten rukous todella koskettaa ihan jokaista. Kärsimyksen ja epätietoisuuden kohdalla ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kohottaa katseensa johonkin suurempaan, rukoilla Jumalaa.
Toisinaan tuntuu hirveän vastuulliselta vastata rukouspyyntöön, kunnes tajuan, miten hölmöä on ajatella, että voisin rukoilla jotenkin väärin. Kyllähän minä tiedän, että Jumala kuulee ja vastaa rukouksiin oman parhaan tahtonsa mukaan. Näissä tunnelmissa päädyin juna-asemalla odotellessani lukemaan Raamatusta psalmeja. Luin vanhaa käännöstä, joka sattui tällä kertaa olemaan mukanani, ja pysähdyin 11 psalmin kohdalla seuraavaan jakeeseen:
"Herra pyhässä temppelissänsä, Herra, jonka istuin on taivaassa - hänen silmänsä näkevät, hänen katseensa tutkii ihmislapset" (Ps.11:4)
Minut valtasi suunnaton ilo siitä, että Jumala todella näkee meistä jokaisen, kaiken mikä meillä kullakin on mielen päällä, ne ihmiset ja asiat, joita kannamme sydämessämme, joiden puolesta haluamme rukoilla.
Teitä näillä sanoilla rohkaista haluan,
Ann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti