Oletteko kokeneet jonkun ihmisen seurassa hetken, jolloin tuntuu, kuin näkisitte tuon ihmisen ensimmäistä kertaa kunnolla? Tuo ihminen on ehkä joku jonka olette tunteneet jo monta monituista vuotta, mutta silti tuo hetki on kuin suuri valaistus, joka saa näkemään hänet aivan ensimmäistä kertaa kunnolla. Minä olen. Monta monta kertaa. Nuo hetket ovat sellaisia, jotka näyttävät tuon ihmisen niin uskomattoman kauniissa valossa, että silmät kostuvat ja jokin liikahtaa sisässä. Sen jälkeen on vaikea nähdä toisin.
Ei näy kovettumia tai naamioita, ei kuulu todelliset tunteet kätkevää ivaa. Kaikki maailman peitoksi luodut verhot siirtyvät syrjään ja hetken näkyy vain se kaunein. Se haavoittuvin, jota ei kuitenkaan voi haavoittaa, sen suojaus hehkuu liian voimakkaana. Se puhtain, jota maailman kovuuskaan ei voi liata, ainoastaan piilottaa. Se, jonka Jumala sinne on luonut ja jonka tuona ihastuttavana hetkenä voi löytää. Nähdä tuon ihmisen sellaisena, miksi Jumala on hänet luonut ja jollaisena Hän hänet Jeesuksen sovitustyön läpi näkee.
Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. (1.Moos.1:31)
Uskon, että se on jokaisen ihmisen sisällä. Myös maailman pahimman. Tällaisessa tapauksessa sen ympärille vain on kertynyt niin paljon likaa, että se ei pääse enää välkkymään puhtauttaan. Mutta ehkä jonakin päivänä Jumalan kyynelet saavat sen puhdistetuksi.
Sinunkin sisälläsi se on. Sen hehku voi olla niin kirkasta ettet edes uskalla katsoa sitä kunnolla. Ehkä tämä kappale voi auttaa sinua näkemään sen itsessäsi: http://www.youtube.com/watch?v=8WnAq0o2Xl8
Sen sielun kauneimman.
Älä anna maailman piilottaa sitä liian syvälle,
Ann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti