Rakastuin tänä kesänä L.M. Montgomeryn Anna-kirjoihin. Niiden sielunmaisemassa on jotain niin kaunista ja herkkää, että koen eläväni palan unelmaani jokaisen lukemani kappaleen jälkeen. Olin juuri äsken lukemassa kirjaa Anna opettajana, jossa Anna pohti sitä miten kiehtovia tiet ovat, "eivät suorat tiet, mutta haarautuvat ja polveilevat tiet, joiden varrella saattaa piileksiä mitä tahansa kaunista tai yllättävää"... ja ajatukseni lähtivät jälleen liitoon. Aloin ajatella sitä miten elämä todella on usein täynnä mielenkiintoisia mutkia - mutta Jumala näkee mutkatkin suorina. Jumala näkee vähän niin kuin helikopterista, miten tiemme tulee ihan kohta kaartumaan toisaalle ja tietää mitä tuon mutkan takana piilee.. jotain salaista, suloista, elämän suolaista.
Itse en ole koskaan pitänyt matkustamisesta sinänsä - yleensä vasta määränpäähän pääsemisestä. Matkalla olo on useimmiten kiireinen, väsynyt, likainen, ymmällään, ärsyyntynytkin. Kaikkia näitä adjektiiveja voisi varmasti käyttää myös elämän matkasta, ainakin silloin tällöin. Mutta toisaalta, elämän matkasta, kuten muistakin matkoista sinänsä, voi myös nauttia. Rakastan bussilla ja yleensäkin toisten kyydissä matkaamista, koska silloin voi keskittyä täysin ihailemaan esimerkiksi auringon välkkymistä veden pintaa vasten. Yksi ikimuistoisimmista bussimatkoista ja muistakin matkoista ikinä, oli matka Sharm el Sheikhistä Kairoon läpi Siinain autiomaan: hiljainen yö, sysimusta autiomaa, jotain hieman pelottavaa, mutta sopivan jännittävää, mielikuvituksen lentoon liidättävää...
Toivon, että kykenisimme kaikki näkemään matkan tuollaisena jännittävänä seikkailuna. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. (Odotan kovasti kirjettä, itse asiassa pariakin, enkä koskaan voi olla varma milloin löydän ne postilaatikkoni pohjalta!) Meillä on kuitenkin paras henkivartija ikinä - Egyptissä bussissamme oli kolme henkivartijaa, hmm... tästähän pääsee sopivasti kolmiyhteiseen Jumalaan... joka tietää määränpään ja osaa valaista siitä aina sopivilla hetkillä sopivan paljon pilaamatta yllätyksellisyyttä - siis vähän kuin matkaopas. Ja tunnelma on katossa, kun matkaa yhdessä toisten kanssa tehdään. Tie voi olla välillä sateinen, mutta se vain puhdistaa - ja miten kauniita sadepisarat syksyn lehdilläkin ovat, kuin Jumalan kyyneliä, jotka puhdistavat maata. Voimme olla ymmällämme mutta niin kuuluukin, pääasia on, että Jumala tietää kaiken ja rukoilemalla varmistamme pysyvämme oikeassa suunnassa, toimii siis vähän kuin karttana, joka pitää sekin osata suunnata oikein - lue oikeaan kohteeseen - ja välillä vastauksen kanssa voi olla aivan pihalla jos karttaa ei osaa lukea... Ja jos olo on liian likainen, väsynyt ja kiireinen, niin muistakaa: shampoo ja hoitoaine http://rukoushaaste.blogspot.com/2011/08/shampoota-ja-hoitoainetta.html pätevät jälleen ja hetki Jumalan läsnäolossa hoitoaineineen voi pelastaa taas kerran päivän. Ja auttaa ymmärtämään Saarnaajan tavoin:
"Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." (Saarn.3:12)
Nauttikaa siis jokaisesta päivästä, jonka Isiltä saatte, erityisesti siitä että Isi haluaa tämänkin matkapäivän jakaa kanssanne.
Teidän, Ann
ps. Kirjeistä tuli mieleen että kokeilkaapa joskus kirjoittaa Jumalalle kirje tai vaikkapa runo jos runosuonenne yhtään sattuu olemaan kukkivaista sorttia. Itse olen toistaiseksi tyytynyt rukouspäiväkirjaan mutta joskus sitä voisi kirjoittaa oikein kauniisti koristellun kirjeen. Rakkauskirjeeksi sitä kai voisi kutsua:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti