Viime aikoina olen ollut pakotettu miettimään omia rajojani tekemisten ja asioihin panostamisen suhteen, koska asioita olisi muuten aivan liikaa. Uskon, että tämä on tänä päivänä ongelma useankin kohdalla: ulkopuolelta harvoin asetetaan rajoja minkään suhteen (saat ajatella miten ajattelet, käydä kaupassa melkein mihin kellon aikaan tahansa ja opiskella kotikoneella vaikka koko yön jos siltä tuntuu). Välillä tuntuu, että olisi helpompaa siirtyä aikaan, jolloin elettiin tässä hetkessä ja tietyille asioille ei vain voinut mitään.
Halusimme tai ei, niin elämme tällä aikakaudella ja yksi suurimpia haasteita minun mielestäni nykypäivänä on se, että päättää oikeasti itse miten haluaa tämän elämän elää kuuntelematta sitä, mitä yhteiskunta vaatii. Itselleni on ollut viime aikoina vaikeuksia tuohon haasteeseen tarttumisessa, mutta nyt tuntuu, että alan pikku hiljaa saada taas otteen siitä. Olen nimittäin päättänyt valita päivästäni tiettyjä aikoja sille, että rukoilen, yhdessä tai yksin. Ja olen huomannut, että tämä oikeasti toimii: kun olen ollut kohtaamassa Jumalaa yksin tai yhdessä, jaksan jälleen kohdata arjen haasteita ja mikä tärkeintä, toisia ihmisiä.
Uskon, että Jumala haluaa myös asettaa meille terveitä rajoja ja opettaa meitä asettamaan sellaisia itsellemme. Mutta ennen kaikkea, Jumala haluaa antaa meille käsittämättömän valovoimaista rakkauttaan, josta käsin jaksamme taas rakastaa. Kehotankin siis juurikin sinua, etsimään päivästäsi hetkiä, jotka voisit käyttää rukoilemiseen, hetkiä, jolloin sinun ei edes kuuluisi olla tekemässä mitään muuta. Itse tykästyin aikoinani aamuhetkiin Jumalan kanssa, mutta elämä on tällä hetkellä sen verta hektistä, että nuo hetket löytyvät paremmin keskeltä päivää. Etsi sinä oma hetkesi. Sillä ylipäätään asioiden keskittäminen tiettyyn hetkeen on yllättävän voimaannuttavaa elämän vaatimusten ristipaineessa. Miten ihanaa on saada keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, ja erityisesti, miten ihanaa on keskittyä johonkin niin suurenmoiseen asiaan kuin rukoilemiseen.
Unelmaisia hetkiä ja niiden aiheuttamia tähtikirkkaita silmiä toivotellen,
Ann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti