Ollaan yhdessä keskeneräisiä - ja siten täydellisiä

Tällä hetkellä minun pitäisi olla lukemassa tenttikirjaa mutta kun ajatukset alkoivat niin vallan mahdottomasti vilistä muualle ja saivat pari eksyksissä ollutta ajatuksenpalaa loksahtamaan paikalleen niin en millään voinut vastustaa kiusausta tulla jakamaan tätä ajatusleikkiä teidänkin kanssa:)

Opiskelen eräänä sivuaineenani draamakasvatusta, jonka yksi päätermeistä on keskeneräisyyden estetiikka. En ole vielä täysin perehtynyt kyseiseen käsitteeseen tieteellisesti, mutta uskon sen liittyvän siihen, että draamassa, kuten yleensä elämässä, on vain tyydyttävä siihen, että asiat jäävät hieman puolitiehen, ettei lopulliseen, täydellisyyttä hipovaan lopputulokseen päästä, mutta että se ei olekaan se olennaisin seikka. Olennaisinta on, että siinä tekemisen lomassa ymmärretään jotain olennaista elämästä. Se tekee tuosta kokemuksesta mieltäylentävän, vaikka ulkopuoliset olisivatkin lopputuloksesta mitä mieltä tahansa.

Aloin miettiä tätä Kristityn kontekstissa, sitä, miten Jumala on varmaankin ihan tarkoituksella luonut meidät yksilöinä keskeneräisiksi. Mutta yhdessä, Kristuksen ruumiina, voimme tavoittaa jotain siitä täydellisyydestä, jonka Jumala alun perin on luonut. Voimme laittaa kukin omat taitomme peliin ja ihmetellä, miten yhdessä tehdystä syntyy enemmän kuin siitä, mitä olisimme erillämme saaneet aikaan. Ehkei tuokaan lopputulos ole ulkopuolisen silmissä täydellinen, mutta siinä on jotain sellaista inhimillistä säröä ja yhdessä tekemisen riemua, mikä saa katsojankin hyvälle mielelle ja oivallusten äärelle.

Uskon, että tähän Jumala on pyrkinyt luomalla meistä epätäydellisiä, keskeneräisiä; pyrkinyt siihen, että ymmärtäisimme, että meidän ei kuuluu elää toisistamme riippumattomasti vaan toisistamme riippuen ja toisillemme voimaa antaen. Mieleeni tuli savimaljakko, eri paloista koostuva, säröjä täynnä oleva, mutta silti niin kaunis, niin uskomattoman kaunis. Sen voima ei tule tästä maailmasta, älytöntä täydellisyyttä tavoittelevasta sellaisesta, vaan siitä, että Jumalan voima kohtaa inhimillisyyden - ja muodostaa särkyneestä täydellisen. Ei tämän maailman mukaan täydellisen vaan taivaallisella tavalla täydellisen...

"Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." (Ef.4:13-16)

Näihin mielikuviin itseni ja teidät jättäen,

Ann