Yhteyden kaipuu

Elämä on viime aikoina ollut aivan liian kiireistä. Huomaan alistuvani, uupuvani tehtävien töiden alle. Tuntuu kuin palaisin monta vuotta taaksepäin lukioaikaan - mutta silloinhan en edes tuntenut itseäni. Mitä minä eniten inhoan nykyajan yhteiskunnassa, on se, että kaikilla on kiire elää omaa elämäänsä. Ei ole aikaa kuunnella toisia tai edes kuunnella itseä. Olen sielultani täynnä haaveita ja unelmia ja jollei minulla ole aikaa olla välillä itsekseni, en pysty kunnolla ymmärtämään elämän ihanuutta. Mutta toisaalta, jollen näe pitkään aikaan ystäviäni, ajatukseni alkavat helposti kulkea samaa rataa ja lopulta saatan joutua astumaan pessimistisyydenkin poluille. Noina hetkinä tekisi niin mieli mennä jonnekin tapaamaan ihmisiä. Mutta minne suomalaiset menevät silloin kun kaipaavat toisten yhteyttä? Kertokaa, jos tiedätte.

Itse huomaan niin usein kaipuun siihen, että saisin kuulla toisten ajatuksia ja jakaa omia - osasyy kai siihen, miksi kirjoitan tännekin. Rakastan ajatusten vaihtamista. Inspiroitumista puolin ja toisin. Minulla on niin upeita ystäviä; ihailen täydestä sydämestäni heidän rikkasta sielunmaisemaansa, josta aina tarttuu jotain itseenikin. Joku on aivan upea muusikko, haaveilijasielu hänkin, pohtija, elämän syntyjen syvien miettijä. Toinen saa sisäisen minäni loistamaan, rohkaisee aina kun sitä tarvitsen ja näkee toiset niin upeassa valossa, etten käsitä. Eräs taas ottaa huomioon kaikki, kohtelee jokikistä aivan uskomattomalla lempeydellä ja aurinkoisuudella ja kulkee elämäänsä ah niin ihailtavan rennolla asenteella. Yksi taas rakastaa oppimista, elämistä, pieniä hyviä hetkiä kiireen keskellä, kaikkea sitä, millä on oikeasti merkitystä. Joku vain katsoo silmiin, välittää ja ymmärtää, on lohdutuksen sanoja tulvillaan. Monia muitakin on, jotka saavat sydämeni sykkimään ja elämäni sykkimään. Tietäkää, että rakastan teitä suunnattomasti (ei ehkä pitäisi kirjoitta tällaista yliopistolla, jos haluaa välttyä kyynelsilmiltä).

Sitä minä vain. Jos ette te, niin minä ainakin kaipaan elämää, jossa olisi oikeasti aikaa toisille, aikaa läheisille, aikaa välittämiselle. Koska itse olen tajunnut yhä enemmän, että se on se, mikä minut saa jaksamaan päivästä toiseen. Että tietää, että on joku joka välittää ja joku, josta välittää. Ei Jumala ole meitä luonut itseämme varten, vaan toisiamme varten.

Rakastetaan toisiamme,
Ann